Matthew Worley
Daily Mailin mukaan Oi!-levyt olivat ”pahoja”. Socialist Workerin mukaan Oi! oli natsismin välikappale. NME:n mukaan Oi! oli keino ruiskuttaa ”väkivaltaisia-rasistisia-seksistisiä-fasistisia” asenteita populaarimusiikkiin.
Vuosi on 1981, ja 3. heinäkuuta Harmbrough Tavern sytytetään tuleen Lontoon Southallin kaupunginosassa. Pubiin on loukussa kolme bändiä, jotka ovat liittyneet edellisenä vuonna Sounds-musiikkiviikkolehden sivuilta alkaneeseen Oi! -liikkeeseen. Siinä Oi! määritellään ”työväenluokan protestin” muodoksi, ”epävakaiden nuorten lahjakkuuksien, skinien, punkkareiden, tearawayjen, huligaanien ja kapinallisten löyhäksi yhteenliittymäksi, jota yhdistää heidän luokkansa, henkensä, rehellisyytensä ja rakkautensa raivokkaaseen rock ’n’ rolliin”. Oi! oli useimmille siihen osallistuneille punkia ilman taidekoulun teeskentelyä; katutason musiikkia, jolla pyrittiin yhdenmukaistamaan työväenluokan nuorisokulttia sosiaaliturvaleikkausten ja kasvavan työttömyyden edessä. Ja siinä oli ongelman ydin. Oi! koostui nimittäin skinheadeista, ja vuoteen 1981 mennessä skinheadeja värvättiin brittiläisen äärioikeiston, sekä Kansallisen rintaman että British Movementin, jalkaväkeen. Oi!n keikka Southallissa, jossa suuri aasialaisyhteisö oli jo aiemmin joutunut pelkurimaisten rasististen hyökkäysten kohteeksi ja nähnyt NF:n vaalikokouksen väkivaltaiset jälkiseuraukset vuonna 1979, oli siis punainen vaate yhteisölle, joka oli kyllästynyt puolustuskannalla olemiseen ja valmis vastaamaan. Ja yhteisö todellakin vastasi.
Heinäkuun 1981 tapahtumat ovat ikuisesti tahranneet Oi! Median reduktionistiseen ansaan jääneenä Oi! joutui yhtälöön, jonka laajalti luki: Oi! = skinheadit = rasismi. Todellisuudessa Oi! oli kuitenkin paljon monimutkaisempi ilmiö. Vaikka sen sanoituksissa ja kuvissa yhdistyivät sosiaalinen paheksunta ja isänmaallisuus tavalla, joka tarjosi potentiaalisen väylän äärioikeistoon ja sieltä pois, Oi! sisälsi myös luokkatietoisuutta ja kulttuuriperintöä, jotka viittasivat siihen, että se oli paljon muutakin kuin NF:n tai BM:n musiikillinen siipi. Monet Oi! -ryhmään kuuluneet taistelivat aktiivisesti (ja kirjaimellisesti) vastaan oikeiston yrityksiä anastaa heidän musiikkinsa, ja tämä taistelu johti lopulta siihen, että NF perusti oman ”white power” -skenensä noin vuonna 1983. Pikemminkin Oi!:n painopiste ja lyriikat heijastivat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun Britannian sosioekonomiseen ja poliittiseen todellisuuteen liittyviä jännitteitä. Kuten punk-kulttuuri, josta se syntyi, Oi! tarjosi kiistanalaisen kriittisen sitoutumisen paikan, jossa julkisessa keskustelussa harvoin kuullut äänet pystyivät artikuloimaan protestia, joka ylitti olemassa olevat käsitykset ”vasemmistosta”, ”oikeistosta” ja muodollisesta poliittisesta järjestäytymisestä. Tarkemmin sanottuna se paljasti ja artikuloi poliittisen ja sosiokulttuurisen uudelleensuuntautumisen prosesseja, jotka olivat suoraan merkityksellisiä Thatcherismin tulon ja sen niin sanotun ”konsensuksen” romahtamisen kannalta, joka vaikutti brittiläiseen politiikkaan vuodesta 1945 lähtien.
Kuten tästä voidaan päätellä, yhtyeiden, kuulijakunnan ja Oi!:iin liitetyn muistoesineistön analyysi paljastaa paljon luokka-identiteetistä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, ja se on tilannekatsaus työväenluokkaan kuuluvasta nuorisosta merkittävien sosioekonomisten muutosten aikakautena. Oi!:n ympärillä käytyihin keskusteluihin vaikuttivat myös Ison-Britannian politiikassa meneillään olevat uudelleenjärjestelyt, jotka liittyivät sekä nuorten irrottautumiseen poliittisesta valtavirrasta että ”kulttuuriseen käänteeseen”, joka johtui siitä, että yhä enemmän painotettiin ”uusia” kamppailun osa-alueita (rotu, sukupuoli, seksuaalisuus, nuoriso, kulttuuri, kieli, kulutus). Suoraan sanottuna luokkapolitiikan oli ohittamassa se, mitä jotkut vasemmiston edustajat kutsuivat henkilökohtaiseen identiteettiin perustuvaksi ”sortotietoisuudeksi”. Tämä puolestaan siirsi huomion sosiaalis-taloudellisesta näkökulmasta kulttuuriseen, ja tämän prosessin myötä osa vasemmiston ja oikeiston politiikan perustana aiemmin olleista luokka- ja rotuvarmuustekijöistä murtui. Kun vasemmisto liitettiin opiskelijoihin ja ”vähemmistöryhmiin”, jotka pääsivät eteenpäin rotu- ja identiteettikysymyksissä, äärioikeiston osat pyrkivät varmistamaan, että ”työläisten ruohonjuuritason liike ja työväenluokan johto eivät lepää kommunistien ja vasemmiston vaan oikeiston varassa”. Kaiken tämän keskellä Oi! joutui ristituleen: työväenluokan protestiväline tulkittiin fasismin värväyskentäksi.
Oi! ei siis ollut ”pahan”, natsismin tai minkään muunkaan ”ismin” väline. Sen protesti esitettiin ensisijaisesti luokkakohtaisesti, ja sen työväenluokkainen alkuperä toimi yhteisenä nimittäjänä kaikille siihen liittyneille. On totta, että politiikka – yhdessä nuorten kulttuuri-identiteettien ja toisinaan jalkapallokilpailujen kanssa – tarjosi jännitteitä. Mutta Oi! -yhtyeisiin liittyneet bändit, runoilijat, kirjailijat ja yleisö loivat punkista luokkatietoisen version, joka pyrki saavuttamaan poliittisen ja kulttuurisen vaikutuksen, joka ulottui ylioppilaskunnan, Daily Mailin ja NME:n harvinaisten rajojen.
Matthew Worley on modernin historian professori Readingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut useita brittiläistä politiikkaa käsitteleviä kirjoja ja artikkeleita ja kirjoittaa parhaillaan tutkimusta brittiläisestä nuorisokulttuurista ja politiikasta 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Hänen artikkelinsa ”Oi! Oi! Oi!: Class, Locality, and British Punk” on saatavilla ilmaiseksi Twentieth Century British History -lehdessä rajoitetun ajan.
Twentieth Century British History kattaa Britannian 1900-luvun historian moninaisuuden kaikilta osin. Se yhdistää historiantutkimuksen monet erilaiset ja erikoistuneet alat valtio-opin ja siihen liittyvien tieteenalojen töihin. Lehti pyrkii ylittämään perinteiset tieteenalarajat edistääkseen muutos- ja jatkuvuusmallien tutkimista 1900-luvulla.
Tilaa OUPblogi sähköpostilla tai RSS:llä.
Tilaa vain musiikkiartikkelit OUPblogi sähköpostilla tai RSS:llä.
Tilaa vain Britannian historian artikkelit OUPblogi sähköpostilla tai RSS:llä.
Tilaa vain Britannian historian artikkelit OUPblogi sähköpostilla tai RSS:llä.
Vastaa