Kuka johtaa demokraattista puoluetta?

Kuka johtaa demokraattista puoluetta? Erityisesti kuka vastaa sen strategiasta ja rahankäytöstä? Tähän kysymykseen on itse asiassa yllättävän vaikea vastata – eikä sen pitäisi olla, kun puolue ja maa kohtaavat kriittisiä haasteita, jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään tulevina vuosina. Seuraavien kuuden viikon aikana demokraattien ekosysteemin suurimpien organisaatioiden henkilöstö ja johto vaihtuvat merkittävästi, mutta monet näistä päätöksistä tehdään metaforisissa savunhuuruisissa huoneissa, suojassa sellaiselta avoimuudelta ja vastuuvelvollisuudelta, jotka ovat tehokkaiden ja menestyksekkäiden organisaatioiden tunnusmerkkejä.

Se, mitä yleisesti nimitetään ”demokraattipuolueeksi”, on itse asiassa kuuden tahon muodostama kokonaisuus, joka käytti yhteensä yli 1,3 miljardia dollaria vuoden 2020 vaalikaudella.

Jopa kaikkein julkisimmassa prosessissa – kuten demokraattisessa kansalliskomiteassa, jonka säännöissä selitetään selkeästi puheenjohtajan valintaprosessi – on edelleen epäselvää, miten voi edes laittaa nimensä hattuun tullakseen harkituksi huipputehtävään. Huolimatta satojen miljoonien dollarien keräämisestä ja käyttämisestä demokraattisilta lahjoittajilta Super PAC – House Majority PAC, Senate Majority PAC ja Priorities USA – toimivat vähiten vastuullisesti, sillä ne tekevät usein johtajavaihdoksia julkaisematta työpaikkoja, etsimättä lahjakkuuksia, selostamatta viran keskeisiä vastuualueita tai paljastamatta edes sitä, kuka palkkaamisesta itse asiassa huolehtii.

Senaatin ja edustajainhuoneen demokraattien kampanjaosastojen, demokraattisen senaattorikampanjakomitean (Democratic Senatorial Campaign Committee, DSCC) ja demokraattisen kongressikampanjakomitean (Democratic Congressional Campaign Committee, DCCC), osalta on jonkin verran selkeyttä sen suhteen, kenestä tulee kunkin yksikön puheenjohtaja. Demokraattiset senaattorit valitsevat johtajansa, tällä hetkellä Chuck Schumerin, ja tämä johtaja valitsee yleensä DSCC:n puheenjohtajan. Edustajainhuoneen puolella jäsenet äänestävät suoraan DCCC:n puheenjohtajan (ennen vuotta 2018 edustajainhuoneen demokraattien johtaja valitsi komitean puheenjohtajan).

Ajankohtainen numero

Tutustu ajankohtaiseen numeroon

Tilaa jo tänään ja säästä jopa 129 dollaria.

Mikäli nuo toimivaltasuhteet ovat selvät, niin se, mitä seuraavaksi tapahtuu, ei ole. Tulevat puheenjohtajat valitsevat toiminnanjohtajan, joka sitten palkkaa muun henkilökunnan, joka puolestaan johtaa päivittäistä toimintaa.

Viime vuosikymmenen aikana, aina siitä lähtien, kun autoin vuonna 2008 luomaan 5 000:sta Obaman ja Bidenin hallinnossa työskentelystä kiinnostuneesta moniarvoisesta ehdokkaasta koostuvan moniarvoisuutta edistävän lahjakkaiden osaajien pankin (Diversity Talent Bank) perustamisessa, olen harvoin, jos koskaan, nähnyt, että näissä yksiköissä olisi julkaistu ylempien toimihenkilöiden toimenkuvaa. Parhaimmillaan nämä huonot käytännöt heikentävät niiden kykyä toimia optimaalisella tasolla. Pahimmillaan ne johtavat samanlaiseen monimuotoisuuskamppailuun kuin viime vuonna, kun kongressin mustien ja latinalaisamerikkalaisten ryhmien (Congressional Black Caucus ja Hispanic Caucus) jäsenet valittivat äänekkäästi silloisen toimitusjohtajan Allison Jaslow’n kokoaman DCCC:n henkilökunnan ylivoimaisen yksivärisestä koostumuksesta.

Puuttuvat selkeät kriteerit sille, mitä työtehtäviin kuuluu, eikä ole olemassa prosessia, jonka avulla terve joukko lupaavia ehdokkaita voisi tarjota asiantuntemustaan, joten potentiaalisten henkilöiden joukko näiden virkojen täyttämiseen rajoittuu melkeinpä määritelmällisesti pienen sisäpiirin ystäviin ja sukulaisiin.

Aikaikkuna, jonka avulla nämä prosessit voidaan korjata ja houkutella mukaan lahjakkuutta, joka on säännöllisesti eristetty osallistumasta ekosysteemimme suurimpiin ja rikkaimpiin järjestöihin, sulkeutuu nopeasti. Monet avainpaikat täytetään tämän hetken ja joulukuun puolivälin välisenä aikana, kun huomio kiinnittyy muualle.

Nyt enemmän kuin koskaan demokraatit tarvitsevat kaikkia käsiä kannella analysoidakseen, mitä vuonna 2020 tapahtui, ja suunnitellakseen kurssin eteenpäin. Ei ole olemassa vakuuttavampia esimerkkejä kuin Arizonan ja Georgian tulokset. Bidenin kampanja panosti Georgiaan vain vähän, eikä Arizona saanut samanlaista huomiota kuin keskilännen kolmikko Michigan, Wisconsin ja Pennsylvania. Silti näiden lounais- ja etelävaltioiden voittaminen oli olennaista riittävän suuren voiton saamiseksi, jotta Trumpin suunnitelmat varastaa vaalit vilppihuudoilla ja vetoamalla GOP:n täyttämiin tuomioistuimiin estettiin (Trump paljasti pelisuunnitelman vaali-iltana, kun hän sanoi vievänsä väitteensä korkeimpaan oikeuteen). Jatkossa, kun otetaan huomioon maan jatkuva väestörakenteen muutos, älykkäät demokraattiset johtajat rakentavat etelän ja lounaan menestyksen varaan lujittaakseen ja laajentaakseen edistysmielistä valtaa.

Voittoa näissä osavaltioissa ei kartoittanut kourallinen konsultteja, jotka hallitsevat demokraattista politiikkaa (itse asiassa elokuussa tekemissämme Report Cards -raporttikorteissa havaitsimme, että Senate Majority PAC -järjestö oli sijoittanut nolla dollaria ensimmäisistä 80:stä miljoonasta Yhdysvaltain dollarista Georgian senaatin vaaleihin, joissa senaatin määräysvalta on nyt kiihtynyt.) Jos puolue haluaa voittaa, sen pitäisi ottaa oppia niiltä, jotka todella voittivat aiemmin vihamielisellä alueella, ja tuoda heidän näkemyksensä ja ymmärryksensä huoneisiin, joissa se tapahtuu. Mutta nopeat, hiljaiset, suljettujen ovien palkkauskäytännöt sulkevat väistämättä pois suuren osan saatavilla olevista lahjakkuuksista ja tiedoista.

Vaikka Trump on voitettu, taistelu ei ole vielä läheskään päättynyt, ja panokset jatkossa ovat valtavat. Huolimatta siitä, että Trump menetti joidenkin korkeakoulutettujen valkoisten äänestäjien kannatuksen, hän toi miljoonia ihmisiä lisää äänestyspaikoille, mikä sai demokraatit häviämään useita edustajainhuoneen ja senaatin kilpailuja, jotka he luulivat voittavansa. Tämän todellisuuden valossa demokraattien seuraavan johtoryhmän on kohdattava useita kriittisiä kysymyksiä:

• Miksi demokraattien ehdokkaat jäivät odotuksista kongressikisoissa?
• Miten selittyy puolueen heikkous latinoäänestäjien keskuudessa erityisesti Floridassa ja Teksasissa?
• Mitkä asiat menivät oikein Georgiassa ja Arizonassa, jotka eivät siirtyneet Floridaan ja Pohjois-Carolinaan?
• Mikä on oikea tasapaino – ja resurssien kohdentaminen – värillisissä yhteisöissä olevan kannatuksen vakiinnuttamisen ja valkoisten äänestäjien kannatuksen säilyttämisen tai lisäämisen välillä?
• Mikä on oikea tasapaino televisiomainoksiin käyttämisen (joka on edelleen monien konsulttien suosima sijoitus) ja Georgiassa ja Arizonassa toteutetun ruohonjuuritason mobilisoinnin välillä, joka auttoi kääntämään kyseiset osavaltiot sinisiksi?

Jos demokraatit aikovat toimia oikein, heidän on vedettävä verhoa taaksepäin sen suhteen, kuka tekee päätökset, avattava prosessi puolueen lahjakkuuksien koko moninaisuudelle ja selitettävä selkeästi, millaisia ominaisuuksia he etsivät tulevaisuuden johtajalta. Erityisesti heidän pitäisi ryhtyä neljään välittömään toimenpiteeseen:

• Tarjota avoimuutta rekrytoinnissa: Kaikista huipputehtävistä, myös toiminnanjohtajista, olisi laadittava tehtävänkuvaukset ja levitettävä niitä laajalti. Mitkä ovat pätevyysvaatimukset? Kuka tarkalleen ottaen tekee palkkauspäätökset? Miten haetaan – ja kenelle?
• Vaaditaan kulttuurista osaamista. Huomatkaa, etten sanonut ”palkatkaa värillisiä ihmisiä” (vaikka, sanon sen nyt, palkatkaa värillisiä ihmisiä!). Liian usein konsultit ajattelevat, että rotukysymykset koskevat vain värillisiä ihmisiä. Kulttuurinen pätevyys tarkoittaa kuitenkin kykyä kommunikoida rotukysymyksistä myös valkoihoisten kanssa. Rotuidentiteetti on yksi selkeimmistä poliittista käyttäytymistä määrittävistä tekijöistä, ja tämän päivän poliittinen ympäristö on erittäin rasistisesti latautunut. Trump ymmärtää tämän, ja siksi hän pystyi keräämään niin innostuneen kannatuksen. Värilliset ihmiset ovat pääsääntöisesti kulttuurisesti pätevämpiä kuin valkoiset, koska he ovat joutuneet koko elämänsä ajan selviytymään rodun ja rasismin todellisuudesta. Jotkut valkoiset ovat itse asiassa kehittäneet kulttuurista kompetenssia, mutta se on taito ja lahjakkuus, joka puuttuu suurelta osin demokraattisesta ekosysteemistä. Tuleva henkilökunta ja johto päättävät, kuinka paljon puolueen satoja miljoonia dollareita käytetään tutkimukseen, jolla pyritään ymmärtämään, miksi värilliset äänestäjät jättävät vaalit väliin – ja kuinka paljon käytetään ahdistuneisiin valkoisiin, jotka pelkäävät menettävänsä elämäntapansa? Kulttuurisesti pätevä johto on ratkaisevan tärkeää, jos haluamme tutkia näitä kysymyksiä tuottavasti ja vastata niihin.
• Suorittakaa vuoden 2020 tuloksista tietoon perustuva jälkikäteisarviointi: Näemme paljon syytöksiä siitä, että demokraatit menettivät paikkoja edustajainhuoneessa, mutta suurin osa näistä kommenteista perustuu faktoihin, jotka eivät perustu empiiriseen näyttöön. Perinteinen viisaus, jonka mukaan Black Lives Matter -järjestön vaatimus poliisin rahoittamisen lakkauttamisesta heikensi demokraattien tulosta, on ristiriidassa tietojen kanssa, jotka osoittavat, että demokraattien ehdokkaat itse asiassa paransivat merkittävästi tulostaan vuoteen 2018 verrattuna (hävinneet viranhaltijat jäivät alakynteen siitä huolimatta, että he keräsivät keskimäärin 25 prosentin ääntenlisäyksen). Ongelmana oli, että republikaanien lisäys oli vielä suurempi. Mihin tahansa korjaustoimenpiteisiin vuonna 2021 ryhdytäänkin, ne on sidottava tarkkaan diagnoosiin siitä, mitä vuonna 2020 tapahtui.

Kalamatiikka on vältetty Trumpin tappion myötä, mutta vakiintunut ja raivokas progressiivisten arvojen vastustus nopeasti monipuolistuvassa kansakunnassa tulee vain lisääntymään. Jos demokraattinen puolue aikoo voittaa tulevat taistelut, sen on muutettava rekrytointikäytäntöjään, jotta se voi löytää, nostaa ja voimaannuttaa ihmisiä, jotka osaavat voittaa sellaiset taistelut, jotka ovat edessä.