eläimille

Veteen liukenematon molybdeniitti (MoS2) on käytännöllisesti katsoen myrkytön; rotilla, joille annosteltiin jopa 500 mg molybdeniittia päivittäin 44 päivän ajan, ei ollut haitallisia vaikutuksia. Sitä vastoin eläimillä, joille annosteltiin subkroonisesti vesiliukoisia molybdeeniyhdisteitä, ilmeni ruoansulatuskanavan häiriöitä, kasvun hidastumista, anemiaa, kilpirauhasen vajaatoimintaa, luuston ja nivelten epämuodostumia, maksa- ja munuaispoikkeavuuksia ja kuolemaa. Viidenkymmenen prosentin kuolleisuutta raportoitiin rotilla, joita pidettiin 40 päivän ajan molybdeenillä täydennetyllä ruokavaliolla, joka sisälsi 125 mg Mo kg-1 (molybdeenitrioksidina, MoO3), 100 mg Mo kg-1 (kalsiummolybdaattina, CaMoO4) tai 333 mg Mo kg-1 (ammoniummolybdaattina, (NH4)2MoO4). Ruokavalion 0,1-prosenttinen natriummolybdaattipitoisuus (Na2MoO4-2H2O) useiden viikkojen ajan oli kaneille tappava. Kasvun hidastumista havaittiin rotilla, joita pidettiin ruokavaliolla, joka sisälsi 0,04-0,12 % molybdeeniä. Todisteet siitä, että molybdeenin myrkylliset vaikutukset saattavat johtua toissijaisesti hankitusta kuparin puutteesta, saatiin tutkimuksessa, jossa rottien kasvu hidastui merkittävästi sen jälkeen, kun niille oli syöty 11 viikkoa ruokavaliota, joka sisälsi 20 ppm molybdeeniä ja 5 ppm kuparia; sen sijaan jopa 80 ppm:n molybdeenipitoisuudet ruokavaliossa eivät vaikuttaneet kasvuun, kun kuparin määrää ruokavaliossa nostettiin 20 ppm:ään. Kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka ilmeni plasman tyroksiinipitoisuuksien laskuna, havaittiin kaneilla, joita pidettiin 0,3 % molybdeeniä (natriummolybdaattina) sisältävällä ruokavaliolla useita viikkoja tai pidempään.

Anemiaa sekä anoreksiaa, painonpudotusta, hiustenlähtöä ja luuston epämuodostumia esiintyi nuorilla kaneilla, joita pidettiin 4-17 viikkoa ruokavaliolla, joka sisälsi 0,1 %:n pitoisuuksina 0,1 %:n pitoisuuksina 0,3 %:n pitoisuuksina 0,3 %:n pitoisuuksina. Anemiaa havaittiin myös rotilla, joita pidettiin ruokavaliolla, joka sisälsi 0,04 % molybdeeniä (natriummolybdaattina) 5 viikon ajan, kaneilla, joita pidettiin ruokavaliolla, joka sisälsi 0,2 % natriummolybdaattia 5 viikon ajan, ja poikasilla, joita pidettiin ruokavaliolla, joka sisälsi 0,4 % natriummolybdaattia 4 viikon ajan. Kaneilla, joita pidettiin 11 päivän ajan ruokavaliolla, joka sisälsi 0,4 % natriummolybdaattia, havaittiin merkkejä anemiasta ja merkittävää erytroidien hyperplasiaa luuytimessä. Luu- ja sidekudoshäiriöitä, joita havaittiin eläimillä, jotka saivat ruokavaliossa 0,04 % molybdeeniä 4 viikon ajan tai pidempään, olivat muun muassa mandibulaariset eksostoosit, nivelten epämuodostumat, jänteiden irtoaminen, epifyysirajan murtumat ja epifyysilevyn leveneminen.

Maksaan voi vaikuttaa vaihtelevassa määrin liiallinen molybdeenin saanti. Merkittävästi kohonneita seerumin bilirubiinipitoisuuksia havaittiin koirilla, jotka saivat ruokavaliossaan 20 mg kg-1 ammoniummolybdaattia 5,5 kuukauden ajan. Maksan rasvoittumista esiintyi kaneilla, jotka saivat 50 mg kg-1 päivässä-1 ammoniummolybdaattia 6 kuukauden ajan, ja marsuilla, jotka saivat 25 mg kg-1 päivässä-1 molybdeenidioksidia 14 päivän ajan. Maksan histologisia muutoksia ja muuttunutta glykolyyttistä entsyymiaktiivisuutta havaittiin rotilla, joille annosteltiin 289 mg Mo kg-1 vrk-1 (ammoniummolybdaattina) juomavedessä 28 päivän ajan. Vakavia maksavaurioita, jotka koostuivat perilobulaarisesta nekroosista, ydinsolujen paakkuuntumisesta ja Kupferin solujen lisääntymisestä, ilmeni rotilla, jotka saivat ruokavaliossaan 489 mg Mo kg-1 päivässä-1 (ammoniummolybdaattina) 20 päivän ajan. Glykogeenitasot vähenivät 72 prosenttia rotilla, jotka saivat samaa ravintotasoa 30 päivän ajan. Munuaisten paino kasvoi ja merkkejä lievästä munuaisten vajaatoiminnasta (glomerulussuodatuksen väheneminen mitattuna kreatiniinipuhdistuman pienenemisenä) esiintyi rotilla, joille annosteltiin 8 viikon ajan mahalaukun kautta 80 mg Mo kg-1 vrk ((NH4)6Mo7O24-4H2O:na). Histologisia muutoksia munuaisissa havaittiin myös rotilla, joille annosteltiin 289 mg Mo kg-1 vrk-1 (ammoniummolybdaattina) juomavedessä 28 päivän ajan. Vakavia munuaisvaurioita, mukaan lukien glomerulusten kutistumista ja epiteelimuutoksia distaalisissa ja proksimaalisissa munuaistubuluksissa, esiintyi rotilla, jotka saivat ruokavaliossaan 1000 mg kg-1 vrk-1 ammoniummolybdaattia (489 mg Mo kg-1 vrk-1) 20 vuorokauden ajan.

Lampailla ja naudoilla esiintyy niin sanottua kyynelehtimäistä tautia (teart disease) silloin, kun nämä eläimet laiduntavat kasveja, jotka sisältävät epänormaalin korkeita molybdeenimääriä. Ruokavalion molybdeenipitoisuudet, jotka ovat ∼10 ppm molybdeeniä tai korkeammat, voivat aiheuttaa teart-taudin. Oireita, jotka voivat ilmetä 24 tunnin kuluessa, ovat heikkous ja ripuli. Pidempi altistuminen voi johtaa hiusten värjäytymiseen, luuston epämuodostumiin, steriiliyteen kivesten interstitiaalisten solujen vaurioitumisen vuoksi, huonoon hedelmöitykseen ja puutteelliseen imetykseen.

Molybdeenipölylle (19,7 mg Mo m-3, 4 h päivässä 4 kuukauden ajan) altistuneilla kissoilla esiintyi kohdun sarvien tulehdusta, jossa oli nekroottisia polttopisteitä, ja kohdun limakalvon surkastumista. Vastasyntyneillä karitsoilla, jotka syntyivät raskauden aikana runsaasti molybdeeniä sisältävällä ruokavaliolla pidetyille emoille, esiintyi keskushermoston vakavaa demyelinointia. Seitsemänkymmentäviisi prosenttia urosrotista, joita pidettiin ruokavaliolla, joka sisälsi 80 tai 140 ppm molybdeeniä (natriummolybdaattidihydraattina) vieroituksesta astutukseen asti, muuttui steriileiksi, ja histologisessa tutkimuksessa havaittiin siementiehyiden rappeutumista. Nämä molybdeenipitoisuudet eivät vaikuttaneet naaraiden hedelmällisyyteen, tiinehtymiseen ja pentuekokoon; jälkeläisten vieroituspaino kuitenkin pieneni, mikä viittaa puutteisiin imetyksessä. Suuria molybdeenimääriä syövillä naudoilla on raportoitu myös kivesten välikarsinoiden vaurioitumisesta johtuvaa steriiliyttä, heikkoa hedelmöittymistä ja puutteellista imetystä. Hiirillä tehdyssä kolmen sukupolven tutkimuksessa havaittiin, että 10 ppm molybdeeniä juomavedessä (1,9 mg Mo kg-1 day-1) johti kuolleiden jälkeläisten määrän merkittävään lisääntymiseen F1- ja F3-sukupolvissa verrattuna kontrolleihin; molybdeenikäsittely ei kuitenkaan vaikuttanut pentueiden kokonaismäärään sukupolvea kohti eikä keskimääräiseen pentuekokoon sukupolvea kohti.

Molybdeenistä ei ole julkaistu karsinogeenisuustutkimuksia, eivätkä Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (Environmental Protection Agency, EPA), kansainvälinen syöväntutkimusvirasto (International Agency for Research on Cancer), Yhdysvaltain kansallisen ympäristöterveystieteiden instituutin (National Institute of Environmental Health Sciences) kansallinen toksikologinen ohjelma (National Toxicology Program, NTP), Yhdysvaltain työturvallisuus- ja työterveyshallinto (Occupational Safety and Health Administration, OSHA) ja Amerikan teollisuuden elintarvikehygieenikkojen konferenssi (American Conference of Governmental Industrial Hygienists, ACGIH) ole listanneet molybdeeniä karsinogeeniseksi aineeksi. Eläimistä saadut tiedot osoittavat, että Mo saattaa vaikuttaa estävästi ruokatorven ja rintarauhasen karsinogeneesiin. MoO3:n vatsansisäiset injektiot hiirille aiheuttivat kuitenkin merkittävän lisäyksen keuhkojen adenoomien määrään hiirtä kohti ja merkityksettömän lisäyksen kasvaimia kantavien hiirten määrään.