Vaikea lihavuus paljastui itsenäiseksi sydämen vajaatoiminnan korkeaksi riskitekijäksi – 22.08.2016

Credit: iStock

Johns Hopkinsin tutkijoiden yli 13 000 ihmistä käsittävässä tutkimuksessa on havaittu, että jopa sen jälkeen, kun on otettu huomioon sellaiset riskitekijät kuin korkea verenpaine, korkea kolesteroli ja diabetes, niin sanottu sairaalloinen liikalihavuus näyttäisi yksinään erottuvan riskinä sydämen vajaatoiminnalle, mutta ei muille tärkeimmille sydänsairaustyypeille.

Tutkimusraportissa, joka julkaistiin verkossa 28. heinäkuuta Journal of the American Heart Association -lehdessä, Johns Hopkinsin tutkimusryhmä sanoo, että sairaalloisen lihavilla henkilöillä oli yli kaksi kertaa suurempi todennäköisyys sairastua sydämen vajaatoimintaan kuin vastaavilla henkilöillä, joilla oli terve painoindeksi, sen jälkeen kun korkea verenpaine, kolesteroli- ja verensokeriarvot oli otettu huomioon. Näiden tekijöiden huomioon ottamisen jälkeen sairaalloisen lihavilla ihmisillä ei kuitenkaan ollut suurempaa todennäköisyyttä sairastua aivohalvaukseen tai sepelvaltimotautiin – periaatteessa sydämen valtimoiden sairauteen”, joka johtuu osittain tulehduksesta ja plakin kertymisestä sydämeen ja sitä ympäröiviin verisuoniin.

Tutkijat varoittavat, että heidän tutkimuksensa viittaa vahvaan, itsenäiseen yhteyteen vakavan lihavuuden ja sydämen vajaatoiminnan välillä, mutta ei määrittele lopullisesti syytä ja vaikutusta.

Heidän mukaansa heidän havaintonsa viittaavat kuitenkin siihen, että vaikka verenpainetaudin, diabeteksen ja muiden liikalihavuuteen liittyvien sairauksien hoito saattaa riittää sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen ehkäisyyn, tämä lähestymistapa ei ehkä riitä ehkäisemään lisääntynyttä sydämen vajaatoimintariskiä, jonka osalta painonpudotus saattaa olla ainoa idioottivarma, tällä hetkellä käytettävissä oleva ennaltaehkäisevä toimenpide. Liittovaltion hallituksen arvion mukaan yksi kolmesta amerikkalaisesta on liikalihava ja yli 5 prosenttia on sairaalloisen liikalihavia (painoindeksi yli 35). U.S. Centers for Disease Control and Prevention -järjestön mukaan lähes 6 miljoonaa yhdysvaltalaista kärsii sydämen vajaatoiminnasta. Sydämen vajaatoiminta on ikääntymistila, jolle on ominaista suurentunut ja/tai heikentynyt sydänlihas ja heikentynyt verenkierron tehokkuus, mikä johtaa hengenahdistukseen, väsymykseen, heikkouteen, hengitysvaikeuksiin makuuasennossa sekä nilkkojen ja jalkojen turvotukseen. Kaiken kaikkiaan sydämen vajaatoimintaa sairastavien kuolleisuus on 50 prosenttia viiden vuoden kuluttua diagnoosin tekemisestä.

”Tutkimuksessamme liikalihavuus on osoittautunut yhdeksi vähiten selitetyistä ja todennäköisesti haastavimmista sydämen vajaatoiminnan riskitekijöistä, koska sen hoitoon ei ole olemassa mitään taikapillereitä eikä lääkkeitä, joilla ongelmaan voitaisiin helposti puuttua, kuten korkeaan kolesterolipitoisuuteen ja korkeaan verenpaineeseen voidaan puuttua”, sanoo tohtori Chiadi Ndumele, M.H.S., lääketieteen apulaisprofessori ja Johns Hopkinsin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Ciccarone Center for the Prevention of Heart Disease -yksikön jäsen. ”Jopa ruokavalion ja liikunnan avulla ihmiset kamppailevat laihduttaakseen ja pitääkseen painonsa alhaalla, ja sairaalloisen liikalihaville kamppailu on usein ylitsepääsemätön.”

Vaikka ei olekaan täysin selvää, miksi pelkkä liikalihavuus liittyy riskitekijöistä riippumattomaan sydämen vajaatoimintaan eikä aivohalvaukseen tai sepelvaltimotautiin, Ndumelen mukaan on näyttöä siitä, että ylimääräinen ruumiinpaino aiheuttaa sydämeen suuremman aineenvaihdunnallisen vaatimuksen ja että vatsan rasvasolut saattavat jopa vapauttaa myrkyllisiä sydämen soluille myrkyllisiä myrkyllisiä molekyyleja.

Ylipainon on jo pitkään tiedetty lisäävän korkean verenpaineen, kohonneen veren kolesterolin ja diabeteksen todennäköisyyttä – kaikki vakiintuneita sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Näiden sairauksien hoito ja hallinta ovat muodostaneet perusstrategiat sydän- ja verisuonitautien riskin pienentämiseksi, Ndumele sanoo.

Tutustuakseen siihen, pitääkö tämä todella paikkansa kaikentyyppisten sydän- ja verisuonitautien kohdalla, Ndumele kollegoineen tutki Atherosclerosis Risk in Communities Study -tutkimuksen 13 730 osallistujan sairauskertomuksia, joiden painoindeksit olivat tutkimuksen alkaessa terveellisissä tai sitä korkeammissa rajoissa eikä heillä ollut alkuvaiheessa ollut sydänsairauksia. Ryhmässä oli 63,8 prosenttia naisia ja 16,9 prosenttia afroamerikkalaisia. Keski-ikä oli 54 vuotta, ja painoindeksi vaihteli 18:sta 50:een. Kaikkia seurattiin noin 23 vuoden ajan painoindeksin ja sydämen vajaatoiminnan, sepelvaltimotaudin tai aivohalvauksen välisten yhteyksien arvioimiseksi.

Tietoihin sisältyivät myös tiedot osallistujien pituudesta, painosta sekä verensokeri-, kolesteroli- ja triglyseridipitoisuuksista sekä tupakointitilanteesta, alkoholinkäytöstä, ammateista ja liikunnan määrästä.

Osallistujien viimeisen seurannan jälkeen vuonna 2012 kirjattiin 2235 sydämen vajaatoimintatapausta, 1653 sepelvaltimotautitapausta ja 986 aivohalvausta.

Ensimmäisessä arviossaan Johns Hopkinsin tutkijat kontrolloivat eroja, jotka saattoivat johtua iästä, sukupuolesta, rodusta, koulutustasosta, ammattiasemasta, tupakointihistoriasta, liikunnan harrastamisesta ja alkoholin kulutuksesta. Vakavaan lihavuuteen liittyi lähes nelinkertainen riski sairastua sydämen vajaatoimintaan ja noin kaksinkertainen riski sairastua sekä sepelvaltimotautiin että aivohalvaukseen verrattuna normaalin painoindeksin omaaviin henkilöihin.

Seuraavaksi tutkijat kontrolloivat muita sydänsairauksien riskitekijöitä, kuten diabetesta, korkeaa verenpainetta tai korkeita kolesteroli- ja triglyseridipitoisuuksia. Tämän oikaisun jälkeen Ndumelen työryhmä ei enää havainnut sepelvaltimotaudin tai aivohalvauksen riskin lisääntymistä lihavilla ihmisillä. Sydämen vajaatoiminnan lisääntynyt riski kuitenkin säilyi. Jokaista viisi yksikköä korkeampaa painoindeksiä kohden riski sairastua sydämen vajaatoimintaan oli lähes 30 prosenttia suurempi kaikilla osallistujilla.

”Vaikka potilaani verensokeri-, kolesteroli- ja verenpainearvot olisivat normaalit, minun on mielestäni silti oltava huolissani siitä, että heille voi kehittyä sydämen vajaatoiminta, jos he ovat vakavasti lihavia”, Ndumele sanoo. ”Jos tietomme vahvistuvat, meidän on parannettava strategioitamme sydämen vajaatoiminnan ehkäisemiseksi tässä väestöryhmässä.”

Lisäkirjoittajiin kuuluvat Kunihiro Matsushita, Mariana Lazo, Roger Blumenthal, Gary Gerstenblith, Elizabeth Selvin ja Josef Coresh Johns Hopkinsin yliopistosta; Natalie Bello Columbian yliopiston lääketieteellisestä keskuksesta; Vijay Nambi ja Christie Ballantyne Michael E. DeBakey VA Medical Centeristä, Scott Solomon Brigham and Women’s Hospitalista ja Aaron Folsom Minnesotan yliopistosta.

Tutkimuksen rahoitus saatiin National Heart, Lung, and Blood Instituten apurahoista (sopimusnumerot HHSN2628201100005C, HHSN268201100006C, HHSN268201100007C, HHSN268201100008C, HHSN268201100009C, HHSN268201100010C, HHSN268201100011C ja HHSN268201100012C; apurahan numero K23HL12247) ja National Institute of Diabetes and Digestive and Kidney Diseases (apurahan numero K24DK106414).