Esittely

Tämän raportin päätavoitteet ovat:

  • Dokumentoida valittujen vaarallisten aineiden lähteet, kulkeutumisreitit, päästöt ja päästöt Euroopan makeisiin ja merivesiin sekä antaa yleiskatsaus Euroopan vesien kemiallisen pilaantumisen nykytilanteesta ja viimeaikaisista suuntauksista;
  • Kuvata joitakin vaikutuksia, joita vaarallisilla aineilla voi olla vesieliöstöön, ja hahmotella ihmisten altistumispotentiaalia näille aineille vesien välityksellä;
  • Hahmotellaan keskeiset eurooppalaiset politiikat ja lainsäädäntö, jotka koskevat vaarallisten aineiden käyttöä ja niiden päästöjä vesistöihin, ja tuodaan esiin valikoituja toimenpiteitä näiden päästöjen vähentämiseksi;
  • Esitellään välineitä ja innovatiivisia lähestymistapoja vaarallisten aineiden, myös kemiallisten seosten, lähteiden, tasojen ja vaikutusten arvioimiseksi.

Huomautus: Termiä ”vaaralliset aineet” käytetään tässä raportissa laajassa merkityksessä, joka kattaa mm. kemikaaleja koskevassa EU:n REACH-asetuksessa määritellyt erityistä huolta aiheuttavat aineet, OSPAR:n merioikeusyleissopimuksessa määritellyt vaaralliset aineet (jotka kattavat Pohjois-Atlantin valtameren ja Pohjanmeren) tai mahdollisesti laajan luettelon aineista, joiden osalta EU:n jäsenvaltioiden on laadittava omat pinta- ja pohjavettä koskevat standardinsa.

Mitä vesiympäristölle vaarallisia aineita tässä raportissa tarkastellaan?

Tässä raportissa keskitytään joihinkin synteettisiin kemikaaleihin, jotka ovat vaarallisia ja aiheuttavat huolta ihmisten terveydelle ja ympäristölle riippuen niiden käyttötavoista ja altistumismahdollisuuksista. Näihin aineisiin kuuluu laaja valikoima teollisuus- ja kotitalouskemikaaleja, metalleja, torjunta-aineita ja lääkeaineita, vaikka raportin mukaan nämä synteettiset kemikaalit tuovat selvästi merkittäviä hyötyjä yhteiskunnalle. Myös tietyntyyppiset luonnossa esiintyvät kemikaalit, kuten metallit, voivat olla vaarallisia.

Miten vaaralliset aineet päätyvät vesiympäristöön?

Vaarallisten aineiden päästöjä ympäristöön voi tapahtua niiden elinkaaren jokaisessa vaiheessa niiden tuotannosta, prosessoinnista, valmistuksesta ja käytöstä tuotantoketjun loppupään tuotantosektoreilla tai väestön keskuudessa niiden lopulliseen hävittämiseen. Vaarallisia aineita pääsee vesistöihin sekä suoraan että epäsuorasti erilaisten hajakuormitus- ja pistekuormituslähteiden kautta monista erilaisista maa- ja merialueilla sijaitsevista lähteistä, kuten maataloudesta ja vesiviljelystä, teollisuudesta, öljynetsinnästä, kaivostoiminnasta, liikenteestä, merenkulusta ja jätehuollosta sekä omista kodeistamme. Lähteisiin kuuluu tietenkin niiden tuotanto teollisessa toiminnassa, mutta myös niiden käyttö kaupunkiympäristössä, maataloudessa, kaivostoiminnassa, kaatopaikoilla ja saastuneilla alueilla.

Vaikka esimerkiksi kotitalouksien ja teollisuuden jätevesien käsittely on otettu asteittain käyttöön kaikkialla Euroopassa, prosessi ei poista kaikkia ja kokonaan vaarallisia aineita. Esimerkiksi kotitalouksien ja teollisuuden kemikaaleja ja lääkeaineita havaitaan edelleen käsitellyissä jätevesissä, jotka sen jälkeen lasketaan pintavesiin. Lisäksi huoli liuskekaasun hyödyntämisestä aiheutuvasta kemiallisesta saastumisesta on viime aikoina kasvanut.

Mitkä ovat vaarallisten aineiden vaikutukset vedessä?

Riski haitallisista vaikutuksista vesieliöstöön kaikilla tasoilla (molekyyli-, solu-, solu-, kudos-, elin- ja ekosysteemitasolla) riippuu vaarallisten aineiden pitoisuuksista makeassa vedessä ja merivedessä sekä niihin liittyvässä eliöstössä, sedimentit mukaan luettuina1 .

  • Esimerkiksi hormonitoimintaa häiritsevien aineiden on osoitettu heikentävän tietyillä pitoisuustasoilla kalojen ja äyriäisten lisääntymistä Euroopassa, mikä herättää huolta niiden hedelmällisyydestä ja populaatioiden eloonjäämisestä;
  • Orgaanisten klooriyhdisteiden vaikutus merilintuihin ja merinisäkkäisiin on niin ikään hyvin dokumentoitu, samoin kuin metallien ja torjunta-aineiden myrkyllisyys makeassa vedessä eläville eliöille.

Sosiaalis-taloudellisesta näkökulmasta katsottuna tällaiset vaikutukset vähentävät myös vesiekosysteemien tarjoamia palveluja ja siten niistä saatavia tuloja. Laboratoriotutkimukset ovat osoittaneet, että kemikaalien yhteisvaikutukset vesieliöstöön voivat olla additiivisia, mikä johtaa havaittavissa oleviin haitallisiin vaikutuksiin, vaikka kemikaaleja esiintyisi yksittäin sellaisilla tasoilla, joita pienemmät tasot eivät aiheuta haitallisten vaikutusten havaitsemista.

Voiko altistuminen näille vaarallisille aineille vesien pilaantumisen välityksellä aiheuttaa riskejä ihmisten terveydelle?

Ihmisten altistumisen vaarallisille ihmisen valmistamille kemiallisille aineille on todettu aiheuttavan useita kroonisia tauteja, mukaan lukien syöpää, sekä lisääntymiskyvyn- ja kehityksen häiriöitä. Haitallisten vaikutusten riski, samoin kuin ympäristöön kohdistuva riski, riippuu näille aineille altistumisen tasosta1. Tällainen altistuminen voi liittyä saastuneen juomaveden nauttimiseen ja saastuneen makean veden kalojen ja äyriäisten nauttimiseen.

Useiden vaarallisten aineiden osalta Euroopan ympärillä olevissa merissä on dokumentoitu sääntelyn mukaisten raja-arvojen ylityksiä äyriäisissä, todetaan raportissa. Esimerkiksi vaikka ihmisten altistuminen elohopealle arktisella alueella merielintarvikkeiden kulutuksen kautta on vähentynyt, yli 75 prosentilla Grönlannissa vuonna 2007 näytteitä ottaneista naisista pitoisuudet veressä ylittivät edelleen Yhdysvaltain ohjearvot.

Huolestuttavia ovat myös mahdolliset terveysvaikutukset, jotka johtuvat siitä, että ihminen altistuu eri reittejä pitkin kemikaalien seokselle, jota esiintyy Euroopan saastuneimmissa vesistöissä. Erityisesti vaarallisten aineiden esiintyminen juomavesivarastoissa edellyttää myös niiden poistamista. Keskeinen toimenpide Euroopan juomaveden saastumisen vähentämiseksi on raportin mukaan suojavyöhykkeiden perustaminen ihmisravinnoksi käytettävän veden lähteen ympärille, mikä liittyy sääntelytoimenpiteisiin saastuttavan toiminnan valvomiseksi ja vähentämiseksi.

Katsokaa lyhyt animaatiovideo vaaran ja rsk:n välisestä erosta: https://www.youtube.com/watch?v=PZmNZi8bon8

Miten vaarallisten aineiden pitoisuudet vesiympäristössä kehittyvät?

Monissa tapauksissa on havaittavissa saastumisen laskeva suuntaus. Koillis-Atlantilla kadmiumin, DDT:n, lyijyn, lindaanin ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet olivat kaikki laskussa, mikä heijastaa jokien kuormituksen vähenemistä. Itämerellä raportit osoittavat myös lindaanin vähenevän suuntauksen, kun taas muut lähteet osoittavat PCB:n vähenevän suuntauksen silakassa, ahvenessa ja simpukoissa useissa paikoissa. Kiinnittymisenestoaineen tri-butyylitinan (TBT) kieltäminen on johtanut selkeisiin laskeviin pitoisuussuuntauksiin merikotiloiden pitoisuuksissa Pohjois-Atlantin alueella ja Itämerellä.

Miten on eräiden vaarallisten aineiden pysyvyys vesiympäristössä?

Joidenkin vaarallisten aineiden, kuten elohopean, tributyylitinan ja polyaromaattisten hiilivetyjen, jotka ovat hydrofobisia ja joilla on taipumus kerääntyä sedimenttiin ja eliöstöön, pitoisuudet näissä orgaanisissa matriiseissa ovat todennäköisesti suurempia ja siten havaittavampia ja mitattavampia kuin vedessä, ja vesiympäristöön kohdistuvaa riskiä saatetaan aliarvioida, kun mittaukset tehdään vain vedestä.

Vaikka sääntely on johtanut tällaisten aineiden ilmaan ja veteen joutuvien päästöjen dokumentoituun vähenemiseen, koska monien aineiden esiintyminen on perintöä aiemmasta käytöstä, niiden pysyvyys ja yleisyys erityisesti sedimentissä ja eliöstössä merkitsevät sitä, että ne aiheuttavat edelleen riskin vesiympäristölle jopa paikoissa, jotka ovat kaukana ihmisen toiminnasta.

Tiedot osoittavat kuitenkin, että muun muassa kolmesta Euroopan merestä löytyi edelleen useita vaarallisia aineita suurina pitoisuuksina. DDT:n, heksaklooribentseenin (HCB), lindaanin ja PCB-yhdisteiden osalta tämä havainto kuvastaa niiden pitkäaikaista pysyvyyttä vesiympäristössä, koska kaikki neljä ovat olleet kiellettyjä Euroopassa jo vuosia. Joissakin paikoissa myös joidenkin metallien pitoisuudet ylittivät EU:n lainsäädännössä asetetut enimmäispitoisuudet. Lisäharmonisointi EU:n tasolla on siksi toivottavaa, todetaan raportissa.

Onko olemassa uudentyyppisiä vaarallisia vesien epäpuhtauksia?

Joihinkin uudempiin ”uusiin epäpuhtaustyyppeihin” kuuluvat aineet, jotka ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa, kuten lääkkeet ja henkilökohtaisen hygienian tuotteet, mutta myös suhteellisen uudet aineet, kuten nanomateriaalit. Tällaisten aineiden osalta tietoisuus ja ymmärrys niiden mahdollisista vaikutuksista on kehittynyt vasta hiljattain, ja niiden sisällyttäminen rutiiniseurantaohjelmiin on toistaiseksi ollut vähäistä, mikä vaikeuttaa ympäristöön ja ihmisten terveyteen kohdistuvien riskien vankkaa arviointia ja siten sääntelyn ja paremman seurannan perustelemista.

Valittujen uusien epäpuhtauksien kohdennettu seuranta kaikkialla EU:ssa olisi näin ollen toivottavaa, jotta varmistettaisiin oikea-aikainen tietoisuus mahdollisesti ongelmallisista aineista, joita saattaisi olla tarpeen säännellä. Tätä seurantaa olisi tuettava eurooppalaisilla tutkimuksilla.

Voisiko ilmastonmuutos vaikuttaa vesiympäristössä esiintyviin vaarallisiin aineisiin?

Ilmastonmuutos tuo lisää monimutkaisuutta kysymykseen vaarallisista aineista Euroopan makeissa ja merivesissä. Ilmiö vaikuttaa todennäköisesti kielteisesti kemialliseen vedenlaatuun tulevina vuosikymmeninä, jos riittävän voimakkaita toimenpiteitä ei toteuteta. Alueilla, joilla sateiden odotetaan voimistuvan, pilaantuneiden kaupunkien myrskyvirtausten määrän ja vakavuuden ennustetaan lisääntyvän, kun taas maataloudesta peräisin olevien epäpuhtauksien, kuten torjunta-aineiden ja eläinlääkkeiden, huuhtoutuminen vesistöihin voi pahentua.

Lämpimämmät ja kuivemmat kesät sekä yhä ankarammat ja useammin toistuvat kuivuusjaksot heikentävät jokien virtaamia, mikä vähentää epäpuhtauksien laimennuskapasiteettia ja johtaa vaarallisten aineiden pitoisuuksien nousuun. Veden lämpötilan nousu ja muut ilmastonmuutokseen liittyvät stressitekijät voivat vuorovaikutuksessa vaarallisten aineiden kanssa vaikuttaa vesieliöiden immuunijärjestelmän terveyteen.

Ocean happamoituminen, joka johtuu ilmakehän lisääntyvästä hiilidioksidipitoisuudesta (hiilidioksidi muuttuu vedessä hiilihapoksi), voi muuttaa metallien lajistumista merivedessä ja siten niiden vuorovaikutusta meren eliöiden kanssa. Lisäksi rannikoiden eroosio – jota ilmastonmuutos todennäköisesti myös voimistaa – voi johtaa Euroopan rannikoilla sijaitsevien historiallisten kaatopaikkojen paljastumiseen, jolloin vaarallisia aineita pääsee niiden rannikkovesiin.

Onko olemassa tehokkaita toimenpiteitä, joilla voidaan edelleen vähentää vaarallisten aineiden esiintymistä vesiympäristössä?

Monien vaarallisten aineiden osalta tiedot teollisista päästöistä veteen on raportoitava Euroopan epäpuhtauspäästö- ja -siirtoilmoitusrekisterin (E-PRTR) mukaisesti. Tähän mennessä E-PRTR-rekisterin mukainen raportointi on kuitenkin edelleen puutteellista veteen joutuvia päästöjä kuvaavien tietojen alueellisen laajuuden ja ajallisen resoluution osalta – joidenkin aineiden kohdalla se on erityisen puutteellista. On myös tärkeää parantaa merkittävästi kaikkien vaarallisten aineiden lähteiden, päästöjen ja kulkeutumisreittien määrällistä ymmärtämistä. Edistyminen tällä alalla helpottaa asianmukaisten toimenpiteiden määrittämistä vesiympäristöjen kemiallisen pilaantumisen torjumiseksi.

Vaikka valvonta ”lähteellä” on toivottavaa, on hyvin todennäköistä, että muut toimenpiteet vaarallisten aineiden vesipäästöjen vähentämiseksi ovat edelleen välttämättömiä, todetaan raportissa. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa kehittynyt jätevedenpuhdistus, kaupunkien hulevesien hallinta ja erityiset maatalouden ympäristökäytännöt, kuten ranta-alueiden puskurikaistat. Vaarallisten aineiden päästöjen vähentämisen on osoitettu tuottavan taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja. Vaarallisten aineiden päästöjen vähentämiseksi veteen voidaan toteuttaa useita muita toimenpiteitä. Niihin kuuluvat tuotteiden korvaaminen, markkinoinnin ja käytön rajoitukset, vaatimukset osoittaa puhtaiden tuotantoprosessien ja parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden soveltaminen teollisuuslupahakemuksissa, verotukselliset välineet, päästö- ja ympäristönlaatunormien asettaminen sekä toimet yleisen tietoisuuden lisäämiseksi.

Näiden kysymysten käsittelemiseksi viimeaikaiset eurooppalaiset tutkimukset ovat johtaneet sellaisten uusien arviointi- ja mallintamisvälineiden kehittämiseen ja testaamiseen, joiden avulla kemiallinen saastuminen voidaan yhdistää havaittuun ekologisen laadun heikkenemiseen. Tällaisia välineitä ovat muun muassa lähestymistavat, joilla arvioidaan olemassa olevia kemiallisia ja biologisia seurantatietoja, sekä paikkakohtaiset kokeelliset tekniikat syy-seuraussuhteiden määrittämiseksi. Ei ole käytännöllistä tai kohtuuhintaista ottaa näytteitä ja analysoida riittävällä alueellisella ja ajallisella resoluutiolla satoja yksittäisiä kemikaaleja makeissa ja merivesissä, vesieliöstö ja sedimentit mukaan luettuina. Keskittyminen muutamaan ennalta valittuun prioriteettiaineeseen sisältää kuitenkin suuren riskin siitä, että muut ongelmalliset aineet jäävät huomiotta. Lisäksi tällaisessa lähestymistavassa ei oteta huomioon kemikaaliseosten vaikutuksia.

Analyyttiseen kemiaan integroitujen biologisia vaikutuksia koskevien välineiden jatkokehittäminen on toivottavaa, ja se voisi aikanaan edistää riskeihin liittyvien aineiden tunnistamista. Eurooppalaiset tutkimusrahastot voivat olla tärkeässä asemassa näiden välineiden jatkokehityksessä.

Mitkä ovat EU:n vesien suojelemiseksi annetut nykyiset säädökset?

Euroopan unioni on ottanut käyttöön suhteellisen hiljattain useita säädöksiä, jotka koskevat kemikaalien käyttöä ja niiden päästöjä ympäristöön, myös veteen.

Kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, lupamenettelyjä ja rajoituksia koskeva asetus (REACH), joka annettiin vuonna 2006 ja jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelua kemikaalien aiheuttamilta riskeiltä, on tässä suhteessa avainasemassa. REACH-asetuksessa teollisuudelle annetaan suurempi vastuu näiden riskien hallinnasta ja käytettyjen aineiden turvallisuustietojen toimittamisesta. Asetuksessa vaaditaan myös vaarallisimpien kemikaalien asteittaista korvaamista, kun sopivia vaihtoehtoja on löydetty.

Nykyään EU:n pintavesien kemiallista laatua käsitellään ensisijaisesti hiljattain annetussa ympäristönlaatunormidirektiivissä (Environmental Quality Standards Directive, EQS-direktiivi), jossa määritellään pitoisuusrajat EU:n laajuisesti merkityksellisille pilaaville aineille, jotka tunnetaan nimellä ”prioriteettiaineet” (priority ubstances, PS).

Joitakin näistä epäpuhtauksista on nimetty ”vaarallisiksi prioriteettiaineiksi” niiden myrkyllisyyden, ympäristössä pysyvyyden ja kasvi- ja eläinkudoksiin biokertyvyyden vuoksi, joiden osalta ympäristönlaatunormidirektiivissä edellytetään vaarallisten prioriteettiaineiden päästöjen, päästöjen ja häviöiden lopettamista tai asteittaista vähentämistä. Muille aineille, joiden on todettu aiheuttavan huolta paikallisella, vesistöalueiden tai kansallisella tasolla, on asetettava standardit kansallisella tasolla. Tämän vaatimuksen noudattaminen on ratkaisevan tärkeää, korostetaan raportissa.

EU:n ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä koskevan direktiivin (IPPC-direktiivi) nojalla käyttöön otetut torjuntatoimenpiteet ovat myös osaltaan vähentäneet metallipäästöjä veteen ja ilmaan. Esimerkiksi polykloorattujen bifenyylien (PCB-yhdisteiden) tuotantoa, käyttöä ja hävittämistä koskeva lainsäädäntö on vähentänyt niiden pitoisuuksia merieliöstössä. Samanlaiseen lopputulokseen on johtanut tributyylitinan (TBT) kieltäminen kiinnittymisenestomaaleissa sen meriselkärangattomiin kohdistuvien hormonitoimintaa häiritsevien vaikutusten vuoksi, vaikka tietyissä paikoissa voidaan edelleen havaita korkeita pitoisuuksia merisedimentissä.

Voisiko vaarallisia kemikaaleja tuottaa ja käyttää kestävämmin?

Pyrkimykset edistää kemikaalien kestävämpää kulutusta ja tuotantoa edellyttävät erilaisia poliittisia toimia, kuten sääntelyä, taloudellisia kannustimia, tietoon perustuvia välineitä ja ”vihreän kemian” laajempaa käyttöönottoa. Tämä ei hyödyttäisi ainoastaan Euroopan ympäristöä, todetaan raportissa, vaan vähentäisi myös haitallisia vaikutuksia, joita syntyy muualla maailmassa Eurooppaan tuotavien tavaroiden kasvavasta osuudesta.

Tässä lähestymistavassa kehitetään uusia prosesseja ja tekniikoita, jotka säilyttävät tuotteen laadun mutta vähentävät vaarallisten aineiden käyttöä ja syntymistä tai poistavat ne kokonaan.

Vastuullisen, vihreän kemian tekniikoiden käyttöönoton on osoitettu tuottavan taloudellista hyötyä ja siten kilpailuetua. Tällä hetkellä EU:ssa ei kuitenkaan ole kattavaa lainsäädäntöä kestävästä kemiasta.