Yhteenveto

Ryysyistä rikkauksiin -tarinat

Ensimmäisessä säkeistössä puhuja esittää esimerkin eräästä tarinasta, josta lukijat ”aina lukevat”. Tässä tarinassa putkimies, jolla on 12 lasta, voittaa lotossa, ja hänen elämänsä muuttuu. Hän siirtyy hetkessä pönttöjen korjaamisesta elääkseen suuressa rikkaudessa. ”Vessoista rikkauksiin. / That story”, sanoo puhuja.

Toisessa säkeistössä esitetään toinen versio tarinasta. Tämä kertoo lastenhoitajattaresta (”some luscious sweet”), jonka kauneus lumoaa työnantajansa vanhimman pojan. Mies menee hänen kanssaan naimisiin, ja nainen siirtyy ”vaipoista Dioriin. / That story.” Nyt hän käyttää Christian Dior -merkkiä, varakkaan naisen muotivaatteita.”

Kolmannessa säkeistössä maitomies, ”joka palvelee varakkaita”, tienaa yhtäkkiä valtavan summan rahaa kiinteistöistä. Myös hänen elämänsä muuttuu. Maidon toimittamisen sijaan hän juo martineja. Tai kuten puhuja asian ilmaisee: ”Homogenisoidusta lounaalla martineihin.”

Neljäs säkeistö kertoo vielä toisen version tarinasta. Tällä kertaa siivooja sattuu loukkaantumaan bussin toimintahäiriössä. Vakuutuskorvaus riittää siihen, että hän voi lopettaa työnsä ja elää luksuselämää. Hän siirtyy ”Mopista Bonwit Telleriksi. / That story.” (Viittaus oli nykyään lakkautettuun luksustavarataloon.)

Tuhkimon tarina

Viidennessä säkeistössä puhuja alkaa kertoa Tuhkimon tarinaa. Kun Tuhkimon äiti on kuolemaisillaan, hän kehottaa tytärtään ”olemaan kiltti”. Äidin kuoltua Tuhkimon isä, rikas mies, menee naimisiin naisen kanssa, jolla on kaksi tytärtä, ”joilla on sydämet kuin mustapukit”. Tuhkimosta tulee heidän palvelijattarensa, joka tekee päivät töitä ja nukkuu öisin takan päällä. Kun hänen isänsä lähtee kaupunkiin, hän tuo mukanaan kauniita mekkoja muille naisille, mutta Tuhkimolle vain pienen oksan.

Tuhkimo istuttaa oksan äitinsä haudalle, ja siitä kasvaa puu. Puun oksalla istuu valkoinen kyyhkynen. Tuhkimo esittää toiveita, ja kyyhkynen pudottaa toivomansa kuin kananmunia.

Kuudennessa säkeistössä esitellään tanssiaiset, jotka järjestetään, jotta prinssi voi löytää itselleen vaimon. ”Se oli avioliittomarkkinat”, puhuja sanoo. Kaikki pukeutuvat hienoimpiin vaatteisiinsa tilaisuutta varten, ja Tuhkimo anelee, että saisi mennä. Sen sijaan, että hän kieltäytyisi, äitipuoli asettaa hänelle mahdottoman tehtävän. Hän kaataa kulhon täynnä linssejä häkkiin ja sanoo, että jos Tuhkimo pystyy keräämään ne kaikki tunnissa, hän voi mennä. Valkoinen kyyhkynen tuo monia muita lintuja auttamaan linssien keräämisessä. Vaikka tehtävä hoituu ajoissa, äitipuoli ei päästä Tuhkimoa menemään, koska hänellä ei ole vaatteita, joihin pukeutua, eikä hän osaa tanssia.

7. säkeistössä Tuhkimo menee äitinsä haudalle ja ”kuin gospel-laulaja” huutaa: ”Äiti! Mama!” Sitten hän toivoo, että kyyhkynen lähettäisi hänet tanssiaisiin. Kyyhkynen pudottaa hänelle upean kultaisen mekon ja tossut, ja Tuhkimo lähtee tanssiaisiin. Hänen sisarensa eivät tunnista häntä, ja prinssi tanssii koko päivän vain Tuhkimon kanssa.

Kahdeksas säkeistö, pisin, alkaa iltahämärästä, jolloin Tuhkimo päättää lähteä kotiin. Prinssi saattaa hänet sinne, mutta Tyttö katoaa, joten prinssi ei löydä häntä. Tämä kuvio toistuu kolmen päivän ajan. Tuhkimo menee tanssiaisiin, tanssii prinssin kanssa ja katoaa. Mutta kolmantena päivänä prinssi peittää palatsinsa portaat vahalla niin, että Tuhkimon kultakenkä jää jumiin. Tuhkimo jättää sen jälkeensä, ja prinssi yrittää kengän avulla löytää ”oudon tanssivan tytön”, joka sopii kenkään. Hän menee Tuhkimon äitipuolen taloon. Vanhin sisarpuoli kokeilee kenkää ensimmäisenä, mutta hänen on leikattava varpaansa irti, jotta hänen jalkansa mahtuisi kenkään. Kyyhkynen varoittaa prinssiä kengästä vuotavasta verestä, joka paljastaa hänen juonensa. Seuraava sisar joutuu leikkaamaan osan kantapäästään irti mahtuakseen kenkään, ja taas veri kertoo ”niin kuin veri tahtoo”. Lopulta Tuhkimo kokeilee kenkää, joka sopii ”kuin rakkauskirje kirjekuoreensa.”

Kiero loppu

Yhdeksännessä säkeistössä kuvataan lyhyesti häitä ja sitä, kuinka Tuhkimon sisarpuolet tulevat ”kiusaamaan suosiota” eli yrittävät päästä Tuhkimon hyvälle puolelle. Mutta valkoinen kyyhkynen hyökkää kahden sisaren kimppuun nokkimalla näiltä silmät päästä.

Viimeisessä säkeistössä todetaan, että Tuhkimo ja prinssi elävät ”onnellisina elämänsä loppuun asti / kuin kaksi nukkea museonäyttelyssä”. He eivät koskaan joudu tekemisiin yhdessä elämisen, perheen perustamisen tai vanhenemisen realiteettien kanssa. Heidän hymynsä on kiinni ”ikuisuuteen”. Puhuja kutsuu heitä ”tavallisiksi Bobbsey-kaksosiksi”, mikä on viittaus vuosina 1904-1979 ja päivitetyssä versiossa vuosina 1987-1992 ilmestyneen lastenkirjasarjan hahmoihin. Alkuperäisessä sarjassa hahmot, kaksi tyttö- ja poikakaksosta, noudattivat perinteisiä sukupuolirooleja. Puhuja päättää Tuhkimon ja prinssin tarinan toistamalla neljän ensimmäisen säkeistön refraanin: ”Tuo tarina.”

Analyysi

Tuhkimotarinoita

Runon aluksi puhuja esittää neljä lyhyttä esimerkkiä ”hattutarinasta”. ”Tuo tarina” on tuttu ryysyistä rikkauksiin -tarina, jota joskus kutsutaan ”Tuhkimotarinaksi”. Tämäntyyppisessä tarinassa joku kiltti mutta nöyrä ihminen saa yllättäen hyvän onnen lahjan. Tällaisia tarinoita voi olla monenlaisia, pienen yliopiston urheilujoukkueen voitosta suuressa turnauksessa aina apteekissa työskentelevään naiseen, jonka Hollywood-agentti ”löytää”. Yhteisenä teemana on ajatus siitä, että henkilö siirtyy köyhyydestä tai tuntemattomuudesta maineeseen ja rikkauteen. Se viittaa siihen, että maine ja rikkaus tuovat mukanaan onnen – ”onnellisen lopun”, kuten Tuhkimon tarinassa.

Jokainen neljästä alkuvinjetistä on versio tästä ryysyistä rikkauksiin -tarinasta. Jokaisessa tapauksessa vaatimaton mutta ahkera henkilö ajautuu rikkaaseen ja ylelliseen elämään jonkin odottamattoman tapahtuman ansiosta. Kolmessa näistä neljästä tarinasta onnekas henkilö ei tehnyt mitään saavuttaakseen nämä rikkaudet. Putkimies voitti lotossa, lastenhoitajan kauneus kiinnitti rikkaan miehen huomion, ja siivooja vain ajoi bussilla. Mutta he kaikki ovat sympaattisia hahmoja, koska he ovat ahkeria ”köyhiä”. He ovat työläisiä, jotka maitomiehen tavoin ”palvelevat rikkaita”. Kun he saavat hyvää onnea, se tuntuu oikealta. He ovat ansainneet sen. Nämä tarinat tukevat ajatusta siitä, että kova työ pitäisi palkita, ehkä se jopa palkitaan. Se on satu paremmasta elämästä, josta ”köyhät” pitävät kiinni.

Tapa, jolla puhuja päättää jokaisen näistä tarinoista, jättää kuitenkin tilaa epäilylle. Lopussa on aina kyse rikkauksien hankkimisesta, ja runo antaa muutamia esimerkkejä siitä, mitä hahmot tekevät rikkauksillaan. Lastenhoitaja käyttää kalliita, Diorin huippumuotimalliston merkkivaatteita ja asusteita. Maitomies juo lounaalla martineja. Huoltaja saa shoppailla hienoissa tavarataloissa, kuten Bonwit Tellerissä. Lukijat ihmettelevät: Onko tämä onnea? Hienoja ravintoloita, cocktaileja, kalliita vaatteita? Runo kyseenalaistaa, pitäisikö tämän materialistisen kohtalon olla tavoite vai jotain, jota ihannoidaan.

Kyyninen tuhkimotarina

Runon alussa olevat neljä modernia tarinaa muistuttavat lukijoita siitä, että sadun perusjuoni ryysyistä rikkauksiin on sellainen, jota ihmiset kuulevat mielellään. Kielikuvituksellisilla yksityiskohdillaan, kuten kuvaamalla 2. säkeistön lastenhoitajaa ”Tanskan herkulliseksi makeaksi”, ne luovat myös pohjaa Tuhkimo-tarinan skeptisemmälle lukemiselle.

Vaikka Tuhkimo-tarinan nykyaikaisissa uudelleenkertomuksissa hyödynnetään useita versioita, puhuja esittelee Grimmin veljesten version. Kun tämä alkaa viidennestä säkeistöstä, lukijat jo ihmettelevät ”onnellisen lopun” luonnetta.

Ja puhujan esittämä tarina näyttää yhä vähemmän siltä, että sillä olisi onnellinen loppu. Se on täynnä kyynisiä sivalluksia. Nokinen Tuhkimo kulkee ympäriinsä ”Al Jolsonin näköisenä”, valkoisen laulajan, joka tunnetusti pukeutui mustanaamioon laulaakseen minstrel-perinteeseen kuuluvia lauluja. Linnun toimittama kultainen mekko ja tossut ovat ”melko suuri paketti yksinkertaiselle linnulle”. Tällaisilla sivulauseilla puhuja kyseenalaistaa sadun uskottavuuden. Sextonin ”Tuhkimo” näyttää pikemminkin valitukselta yhteiskunnan harjoittamasta naisten esineellistämisestä, käsityksestä, jonka mukaan avioliiton pitäisi olla heidän perimmäinen tavoitteensa, ja epärealistisesta kuvitelmasta ”onnellisesti elämänsä loppuun asti.”

Alkuperäinen tarina on myös täynnä kauhistuttavia yksityiskohtia, jotka toistuvat uskollisesti runossa. Tuhkimo nukkuu ”nokisen takan päällä”. Tanssiaiset ovat todellakin ”avioliittomarkkinat”. Sisarpuolet leikkaavat osia jaloistaan, jotta ne mahtuisivat kultaiseen kenkään ja pääsisivät naimisiin prinssin kanssa. Runo tiivistää sadun Grimmin version, mutta muuten se pysyy pääosin uskollisena sille. Ja juuri siitä on kyse. Sextonin ei tarvitse manipuloida tarinaa tehdäkseen siitä merkityksellisen. Säilyttämällä alkuperäisen tarinan perusseksismin koskemattomana hän osoittaa, että nykyaika ei olekaan niin erilainen naisten kannalta. Tuhkimo on ihanteellinen nainen, naisellisuuden ikoni, jonka mies joutuu pelastamaan. Hänen ulkonäkönsä on hänen tärkein voimavaransa ja ainoa asia, joka on hänen köyhyytensä ja hyväksikäytön sekä avioliiton ja pelastuksen välissä. Nämä ajatukset ovat runon mukaan edelleen läsnä nyky-yhteiskunnassa. Runo ei sen sijaan tarjoa feminististä näkemystä uudesta naiseudesta. Sen sijaan se antaa tarinan asettua tuomiolle yhteiskuntaa vastaan, joka pitää itseään edistyksellisenä, vaikka sen arvot ovat yhtä vanhoja kuin aika.

Kuten ”Tuhkimon” avaavat neljä modernia Tuhkimotarinaa, runon esitys prototyyppisestä Tuhkimotarinasta päättyy kyseenalaistamalla, voiko tällä tarinalla todella olla onnellinen loppu. Tässä puhuja kuitenkin vastaa kysymykseen tiukemmin. Tuhkimo ja hänen prinssinsä käyttävät ikuisesti tekaistua, ”päälle liimattua” hymyä. He ovat kuin nukkeja, eivät ihmisiä, koska tällainen loppu ei voi olla todellinen. He ovat olemassa museoesineinä, joita ihmiset voivat katsella ja joista he voivat haaveilla, eivätkä ikinä vanhene tai riitele. Runon hämmentävä loppu kysyy: Miksi ihannoimme edelleen Tuhkimo-tarinaa, kun se antaa vääriä lupauksia ja esittää väärennetyn onnen aitona tuotteena?

Satujen pimeä puoli

Anne Sexton on valinnut uudelleen kerrottavaksi Grimmin veljesten version Tuhkimosta Charles Perrault’n tutumman – ja huomattavasti optimistisemman – vuonna 1697 julkaistun version sijasta. Perrault’n versio ei ollut ensimmäinen ”Tuhkimo”; siitä on monia muunnelmia eri kulttuureissa muinaisesta Egyptistä (”Rhodopis ja hänen pienet kultaiset sandaalinsa”) Koreaan. Perrault oli kuitenkin se, joka lisäsi tarinaan yksityiskohtia, jotka useimmat lukijat yhdistävät satuun, kuten kurpitsavaunut, kummitädin ja lasiset tossut. Tämä versio oli pohjana vuoden 1950 Disney-elokuvalle, jonka kautta monet tuntevat tarinan. Sextonin valinta tummemman Grimmin tarinan pariin on tärkeä valinta, joka mahdollistaa syvällisemmän kommentin amerikkalaisesta kulttuurista.

Grimmin veljekset tallensivat satuja, jotka olivat osa suullista perinnettä Euroopassa satojen vuosien ajan – ja nämä tarinat ovat synkkiä. Monet niistä sisältävät graafista väkivaltaa ja seksuaalista vihjailua. Käyttämällä Tuhkimon versiota, jossa ihmiset silpovat itseään ja saavat nokkia silmänsä ulos, Sexton osoittaa, miten jyrkästi Tuhkimo-tarina on muuttunut. Grimmin versiossa ei koskaan puhuta mitään ”onnellisesti elämänsä loppuun asti”. Sen sijaan se päättyy rangaistukseen ja oikeudenmukaisuuteen, ajatukseen siitä, että hyvä palkitaan ja paha rangaistaan. Sisarpuolilta kaivetaan silmät ulos ”heidän pahuutensa ja valheellisuutensa vuoksi … heitä rangaistaan sokeudella niin kauan kuin he elävät”. Tunnetussa Disney-versiossa kaunistellaan tätä inhimillisen käyttäytymisen pimeämpää puolta ja muutetaan oppitunti rehellisyydestä ja ystävällisyydestä ryysyistä rikkauksiin -fantasiaksi, joka ylläpitää naisten esineellistämistä.