Toinen Makedonian sota

200-197 eKr

Kreikka

Roomanien voitto

Toinen Makedonian sota
Osa Makedonian sodista
Egeanmeri toisen makedonialaisen sodan aattona, n. 200 eKr
		Ajankohta	Paikkakunta	Tulos
Sotilaat
Rooman tasavalta Pergamon Rhodes Aetolinen liitto Ateena	Makedon
Komentajat ja johtajat
Titus Flamininus	Philipus V Makedonialainen

Toinen Makedonian sota (200-197 eaa.) käytiin Makedonian välillä, Filippos V:n johtaman Makedonian ja Pergamon ja Rodoksen kanssa liittoutuneen Rooman välillä. Tuloksena oli Filippoksen tappio, ja hän joutui luopumaan kaikista omistuksistaan Etelä-Kreikassa. Vaikka roomalaiset julistivat ”kreikkalaisten vapauden”, sota merkitsi merkittävää vaihetta Rooman lisääntyvässä sekaantumisessa itäisen Välimeren asioihin, joka lopulta johti koko alueen valloittamiseen.

Taustaa

Vuonna 204 Egyptin kuningas Ptolemaios IV Filopator kuoli jättäen valtaistuimen kuusivuotiaalle pojalleen Ptolemaios V:lle. Makedonian Filip V ja Seleukidien valtakunnan Antiokhos Suuri päättivät käyttää nuoren kuninkaan heikkoutta hyväkseen ottamalla ptolemaiolaisia alueita itselleen ja allekirjoittivat salaisen sopimuksen, jossa määriteltiin etupiirit. Filippos käänsi ensin huomionsa vapaisiin kreikkalaisiin kaupunkivaltioihin Traakiassa ja Dardanellien lähellä. Hänen menestyksensä Kioksen kaltaisten kaupunkien valtaamisessa huolestutti Rodoksen ja Pergamon valtioita, joilla oli myös intressejä alueella.

Vuonna 201 Filippos aloitti kampanjan Vähässä-Aasiassa, piiritti ptolemaiolaisen Samoksen kaupungin ja valtasi Miletoksen. Tämä taas hämmensi Rodosta ja Pergamonia, ja Filippos vastasi tuhoamalla jälkimmäisten alueita. Tämän jälkeen Filippos hyökkäsi Kariaan, mutta rodolaiset ja pergamonilaiset saartoivat menestyksekkäästi hänen laivastonsa Bargyliassa, mikä pakotti hänet viettämään talven armeijansa kanssa maassa, joka tarjosi hyvin vähän elintarvikkeita.

Tässä vaiheessa Rodos ja Pergamon pelkäsivät Filipposta edelleen niin paljon, että ne lähettivät vetoomuksen Välimeren mahtavimmalle valtiolle, vaikkakin heillä näytti olevan yliote: Roomaan.

Rooma kiinnostui asiasta

Rooma oli juuri selvinnyt voittajana toisesta Punisesta sodasta Hannibalia vastaan. Tähän asti se oli ollut historiassaan hyvin vähän kiinnostunut itäisen Välimeren asioista. Ensimmäinen Makedonian sota Filip V:tä vastaan oli koskenut Illyrian kysymystä, ja se ratkaistiin Foiniksen rauhassa vuonna 205. Filippoksen viimeaikaisissa toimissa Traakiassa ja Vähässä-Aasiassa ei juurikaan voitu sanoa, että ne olisivat koskeneet henkilökohtaisesti Roomaa. Roomalaiset kuuntelivat kuitenkin Rodoksen ja Pergamon vetoomusta ja lähettivät kolmen lähettilään ryhmän tutkimaan Kreikan asioita. Lähettiläät löysivät hyvin vähän innostusta sotaan Filippiä vastaan, kunnes he saapuivat Ateenaan. Siellä he tapasivat Pergamon kuningas Attalos I:n ja Rodoksen diplomaatteja. Samaan aikaan Ateena julisti sodan Makedonialle, ja Filippos lähetti joukon hyökkäämään Attikaan. Rooman lähettiläät pitivät kokouksen makedonialaisen kenraalin kanssa ja kehottivat Makedoniaa jättämään kaikki kreikkalaiset kaupungit rauhaan ja mainitsivat Ateenan, Rodoksen, Pergamon ja Ätolian liiton, jotka olivat nyt Rooman liittolaisia ja näin ollen vapaita Makedonian vaikutusvallasta, sekä sopimaan Rodoksen ja Pergamon kanssa viimeisimmästä sodasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. Makedonian kenraali evakuoi Ateenan alueen ja luovutti roomalaisen uhkavaatimuksen isännälleen Filippokselle.

Philippos, joka oli onnistunut livahtamaan saarron ohi ja saapumaan takaisin kotiinsa, hylkäsi roomalaisen uhkavaatimuksen suoralta kädeltä. Hän uusi hyökkäyksensä Ateenaan ja aloitti uuden sotaretken Dardanelleilla piirittäen tärkeän Abyduksen kaupungin. Täällä syksyllä 200 roomalainen suurlähettiläs tavoitti hänet toisella uhkavaatimuksella, jossa häntä kehotettiin olemaan hyökkäämättä mihinkään kreikkalaiseen valtioon tai valtaamasta Ptolemaiokselle kuuluneita alueita ja ryhtymään välimiesmenettelyyn Rodoksen ja Pergamon kanssa. Oli ilmeistä, että Rooma aikoi nyt ryhtyä sotaan Filippiä vastaan, ja samaan aikaan, kun suurlähettiläs toimitti toisen uhkavaatimuksen, roomalaiset joukot nousivat maihin Illyriassa. Filippoksen vastalauseet siitä, ettei hän rikkonut mitään Rooman kanssa solmimansa Foiniksen rauhan ehtoja, olivat turhia.

Polybios raportoi, että Abydoksen piirityksen aikana Filippos oli käynyt kärsimättömäksi ja lähettänyt piiritetyille viestin, että muurit rynnistettäisiin ja että jos joku halusi tehdä itsemurhan tai antautua, hänellä oli siihen kolme päivää aikaa. Kaupunkilaiset tappoivat välittömästi kaikki kaupungin naiset ja lapset, heittivät arvoesineet mereen ja taistelivat viimeiseen mieheen asti. Tämä tarina havainnollistaa julmuuksien mainetta, jonka Filippus oli tähän mennessä ansainnut pyrkiessään laajentamaan Makedonian valtaa ja vaikutusvaltaa valloittamalla kreikkalaisia kaupunkeja.

Sota

Filippus löysi Kreikasta vain vähän aktiivisia liittolaisia, mutta myös roomalaisten aatetta kohtaan ei ollut juurikaan innostusta, sillä kreikkalaiset muistelivat legioonien usein harjoittamaa raakuutta ensimmäisen makedonialaisen sodan aikana. Useimmat valtiot noudattivat politiikkaa, jossa odotettiin, mihin suuntaan sota eteni. Kahden ensimmäisen vuoden ajan Rooman kampanja oli vaisu. Publius Sulpicius Galba ei juurikaan edistynyt Filippiä vastaan, ja hänen seuraajansa Publius Villius joutui kamppailemaan omien miestensä kapinan kanssa. Vuonna 198 Villius luovutti komennon Titus Quinctius Flamininukselle, joka osoittautuisi hyvin erilaiseksi kenraaliksi.

Flaminus ei ollut vielä kolmekymmentä, ja hän oli itseoikeutetusti kiihkeä filhelleeni. Hän otti käyttöön uuden roomalaisen politiikan sodan voittamiseksi. Tähän asti roomalaiset olivat vain käskeneet Filipposta lopettamaan hyökkäykset kreikkalaisiin kaupunkeihin (”rauha Kreikassa”). Nyt Flamininus vaati, että hän vetäisi kaikki varuskuntansa pois jo hallussaan olevista kreikkalaisista kaupungeista ja tyytyisi Makedoniaan (”vapaus kreikkalaisille”).

Flaminus johti vuonna 198 Filippiä vastaan voimakasta sotaretkeä, joka pakotti hänet vetäytymään Thessaliaan. Akhaian liiton kaupungit, jotka perinteisesti olivat Makedonialle myönteisiä, olivat olleet liian kiireisiä Spartaa vastaan käymässään sodassa osallistuakseen toistaiseksi toiseen Makedonian sotaan. Roomalaisten menestys Filipposta vastaan sai monet niistä luopumaan Makedoniaa tukevasta asenteestaan. Toiset, kuten Argos, pysyivät lojaaleina Filippokselle.

Filippos ilmoitti olevansa halukas solmimaan rauhan, mutta hänen lähentelynsä tuli Flamininuksen kannalta kriittiseen aikaan juuri kun Roomassa pidettiin vaaleja. Flamininus halusi innokkaasti ottaa kunnian sodan lopettamisesta, mutta hän ei vielä tiennyt, pidennettäisiinkö hänen komennustaan. Hän päätti neuvotella Filippoksen kanssa odotellessaan vaalien tulosta. Jos ne merkitsisivät sitä, että hänet kutsuttaisiin takaisin Roomaan, hän tekisi nopeasti rauhansopimuksen makedonialaisen kanssa. Jos taas hänen komennustaan pidennettäisiin, hän päätti keskeyttää neuvottelut ja julistaa uudelleen sodan Filippiä vastaan. Flamininus ja Filippos tapasivat Nicaiassa Locrisissa marraskuussa 198. Pidentääkseen neuvotteluja Flamininus vaati, että kaikkien hänen liittolaistensa oli oltava läsnä neuvotteluissa. Flamininus toisti vaatimuksensa, jonka mukaan Filippoksen olisi vetäydyttävä koko Kreikasta. Filippos, joka oli valmis luopumaan kaikista viimeaikaisista valloituksistaan Traakiassa ja Vähässä-Aasiassa, ei voinut mennä näin pitkälle. Flamininus vakuutti hänet siitä, että ongelmana olivat Kreikan valtiot, jotka vaativat tätä asiaa, ja ehdotti, että hän lähettäisi lähetystön Rooman senaattiin. Filippos noudatti hänen neuvoaan, mutta tällä hetkellä Flamininus sai tietää, että hänen komennustaan oli jatkettu, ja hänen ystävänsä Roomassa puuttuivat menestyksekkäästi makedonialaisneuvotteluihin Roomassa, jotta sota voisi jatkua.

Näkiessään, että asiat olivat menossa Rooman suuntaan, Filippoksen harvat jäljellä olevat liittolaiset hylkäsivät hänet (Akarnaniaa lukuun ottamatta), ja hänen oli pakko koota 25 000 palkkasotilaan armeija. Tituksen legioonat kohtasivat ja kukistivat Filippoksen Aousissa, mutta ratkaiseva kohtaaminen tapahtui kuitenkin Kesäkuussa 197 eaa. Thessaliassa sijaitsevassa Kynoskefalassa, kun Flamininuksen legioonat kukistivat Filippoksen makedonialaisen falangin. Filippos joutui pyytämään rauhaa roomalaisten ehdoilla.

Flamininuksen rauha

Aselepo julistettiin ja rauhanneuvotteluja käytiin Tempen laaksossa. Filippos suostui evakuoimaan koko Kreikan ja luopumaan valloituksistaan Traakiassa ja Vähä-Aasiassa. Flamininuksen liittolaiset Aetolian liitossa esittivät myös uusia omia aluevaatimuksia Filippiä vastaan, mutta Flamininus kieltäytyi tukemasta niitä. Sopimus lähetettiin Roomaan ratifioitavaksi. Senaatti lisäsi siihen omia ehtojaan: Filippoksen oli maksettava sotakorvaus ja luovutettava laivastonsa (vaikka hänen armeijansa säilyi ennallaan). Vuonna 196 rauhasta lopulta sovittiin, ja samana vuonna pidetyissä Istmian kisoissa Flamininus julisti kreikkalaisten vapauden yleisen riemun vallitessa. Roomalaiset pitivät kuitenkin varuskuntia keskeisissä strategisesti tärkeissä kaupungeissa, jotka olivat kuuluneet Makedonialle – Korintissa, Kalkiksessa ja Demetriassa – ja legioonat evakuoitiin kokonaan vasta vuonna 194.

Ks. myös

• Kreikan sotahistoria