Todellinen emäsylijäämä on titrauskelpoisen emäksen pitoisuus, kun veri titrataan takaisin normaaliin plasman pH-arvoon 7,40, normaaliin pCO2-arvoon ( 40 mmHg) ja 37 °C:n lämpötilaan todellisella happisaturaatiolla.

Se ilmoitetaan muodossa cBase(B)c.

Tämä emäsylijäämä kuvaa metabolisen aineenvaihdunnan osuutta emäsylijäämän muutoksesta. Pohjimmiltaan tämä on se, mikä perusylijäämän pitäisi olla, jos kaikki ei-metaboliset vaikutukset olisi korjattu.

Se vastaa kysymykseen: ”Kuinka paljon potilaani perusylijäämä olisi, jos ventiloisin häntä oikein?”.

Miksi todellinen emäsylijäämä sovitetaan pH:n, CO2:n ja lämpötilan mukaan

Emäsylijäämän sovittaminen normaaleihin pH:n, CO2:n ja lämpötilan arvoihin eliminoi hengityksen osuuden bikarbonaattipitoisuuteen, mikä rajoittaa olennaisesti tämän arvon merkityksen aineenvaihdunnallisiin happo-emästasaushäiriöihin. Raaka käsittelemätön ”emäsylijäämä”, jota ei ole mukautettu näihin arvoihin, kärsisi samoista puutteista kuin todellinen bikarbonaattipitoisuus (eli kuka helvetti tietää, onko kyseessä hengitystiestä johtuva happo-emäs-häiriö vai puhtaasti metabolinen häiriö – kummallakin olisi vaikutusta). Siksi nykyään ABG-laitteet eivät edes vaivaudu ilmoittamaan normaalia emäsylijäämää.

Toisin kuin normaali emäsylijäämä (SBE), todellinen emäsylijäämä ei korjaa solunulkoisen nesteen puskurointia hemoglobiinin avulla.

Todellisen emäsylijäämän laskeminen

Emäsylijäämän selittäminen on melko yksinkertaista, mutta emäsylijäämän todellisen arvon saaminen (titraamatta varsinaista verinäytettä manuaalisesti) on työlästä. Huomaa: näin Radimeter ABL800 FLEX laskee todellisen emäsylijäämän.

emäsylijäämän kaava

Niin, nyt kaikki on selvää.

Varustautuneena vain Siggaard-Andersenin viisaiden sanojen varassa voidaan tiivistää sanomalla, että emäsylijäämä (jota S-A kutsuu nimellä ”ctH+” eli titrattavissa olevien vetyionien konsentraatioksi) saadaan laskettua Van Slyken yhtälön avulla. Tämä yhtälö oli Siggaard-Andersenin väitöskirjan aiheena, ja hän ehdotti sen nimeämistä Donald D. Van Slyken kunniaksi. Laskentaprosessissa otetaan huomioon puskuroinnin jakautuminen plasman ja erytrosyyttien välillä (tästä syystä ctHb tulee esiin).

CtHb:n mukanaolo tässä yhtälössä on merkittävä. Sillä on merkitystä laskettaessa vakiomääräistä emäsylijäämää, jota korjataan paitsi plasman ja erytosyyttien välisen jaetun puskuroinnin myös sen vuoksi, että seerumin hemoglobiinilla on merkitystä koko solunulkoisen nesteen puskuroinnissa.

Tosiasiallisen emäsylijäämän paikkansapitävyys

Kuvastaako tämä johdettu parametri tarkasti ”todellista” todellista emäsvajetta? Mitä tapahtuisi, jos suorittaisit titrauksen kuin kemian alan opiskelija? No, joku teki juuri niin titraamalla maitohapolla. Kävi ilmi, että Van Slyken yhtälö ”kvantifioi tarkasti metabolisen (ei-hengitysteiden) happo-emästilan veressä in vitro”. Tutkijat kokeilivat yhtälöä ja testasivat sitä perversseissä ympäristöissä (esim. näytteessä, joka oli keinotekoisesti höyrystetty 200 mmHg:n hiilidioksidipitoisuudella tai laimennettu järjettömän alhaiseen hemoglobiinipitoisuuteen) – ja silti se toimi.

Tämä kaikki on tietysti in vitro -juttuja. Vakioperäistä emäsylijäämää käsittelevän luvun lopussa voidaan nähdä kritiikkiä Van Slyken yhtälöä kohtaan, kun sitä sovelletaan kriittisesti sairaisiin, joiden neste- ja elektrolyyttiarvot ovat villisti sekaisin.