Ensiksi uutiskirjeessä 11 esiteltiin yleisesti tilapian tauteja, minkä jälkeen uutiskirjeessä 12 käsiteltiin streptokokkoosia ja uutiskirjeessä 13 Columnaris-tautia. Loisinfektioiden vakavuus tilapioissa lisääntyy viljelyjärjestelmien tehostuessa. Siksi tässä artikkelissa keskitytään tilapian loistauteihin ja mahdollisiin torjuntatoimenpiteisiin.

Parasiittiseulonta ja tilapiaan vaikuttavien tärkeimpien loisten etiologia

Loistautien etiologian ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää, koska se määrittää mahdollisen hoidon valinnan.

Tilapia – meren kana

Toisin kuin bakteeri- tai virussairauksissa, joissa mikro-organismi on tunnistettava lajitasolla ennen mukautetun rokotusstrategian toteuttamista, loisten tunnistaminen suvun tasolla riittää yleensä tehokkaan terapeuttisen tai ennaltaehkäisevän strategian toteuttamiseksi. Siksi tehokkaaseen loisdiagnoosiin viljelylaitostasolla tarvitaan ainoastaan valomikroskooppi ja perustiedot loisten taksonomiasta, koosta ja morfologiasta.

Loisien mikroskooppinen tutkimus

Loisdiagnoosi olisi aloitettava kalojen ulkoisella karkealla havainnoinnilla, jotta voidaan tarkastaa suurempien loisten, kuten iilimadojen ja äyriäisperäisten vesikirppujen, esiintyminen. Lisäksi voidaan epäillä digeenisen trematodin aiheuttamaa tartuntaa, kun iholla näkyy keltaisia tai valkoisia toukkia. Tämän jälkeen loisten seulontaa olisi jatkettava tarkkailemalla ihon ja kidusten kaavintaa valomikroskoopilla X40- ja X100-suurennoksella. Näillä suurennoksilla voidaan havaita alkueläinten, kuten Trichodina- ja Ichthyophthirius multifiliis -eläinten, tyypillinen muoto ja liikkeet, inerttien ja läpinäkymättömien Amyloodinium-trofonttien esiintyminen tai monogeenisten loisten esiintyminen. Vastaavasti digeenisten trematodien metakerkarioiden esiintyminen voidaan osoittaa ihomadossa tarkkailemalla tuoretta preparaattia valomikroskopiassa.
Kun loisen identiteetti on määritetty, loistartunnan vakavuutta arvioidaan kutakin kalaa vaivaavien loisten lukumäärän perusteella. Yleensä yhden tai pienen määrän yksittäisiä loisia kalaa kohti ei ole hälyttävä tekijä. Jos jokaisessa kalassa on kuitenkin valtava määrä loisia, se voi olla todellinen uhka kalakannalle ja edellyttää välittömiä toimia.
Loisien rutiiniseulonta on siis tärkeä osa hyvää terveydenhoitoa, ja sitä olisi tehtävä säännöllisesti, jotta tarvittaessa voidaan toimia nopeasti. Tilapiaa vaivaavat loiset voidaan luokitella useisiin pääryhmiin: alkueläimiin kuuluviin sädesieniin, dinoflagellaatteihin, monogeenisiin ja digeenisiin trematodeihin, äyriäisperäisiin kopepodaatteihin ja hirudidae-heimoon. Seuraavassa taulukossa on lyhyt kuvaus joistakin tilapian vakavimmista loisista.

Kuvitus tilapian tärkeimmistä loisista ja niihin liittyvistä kliinisistä oireista, epidemiologia ja mahdolliset hoidot
PARASIITTI Tautioireet Epidemiologia /riskitekijät Mahdolliset hoidot
Ciliat Trichodina spp.

(Trichodina kidusten märkäkiinnityksessä) 		Erraattinen uinti Avattu operculum Raapiminen seinämiä vasten Hyppääminen vedestä Uimojen eroosio, ihohaavaumat Kylkiluiden liikakasvu Massiivinen kuolleisuus hautomo- ja kasvattamovaiheessa Suolakylpy Formaliinikylpy Hsup2;O²-kylpy KMnO4-kylpy
Ichthyophthirius multifilis

(Ich on skin wet ount) 		Valkoisten täplien esiintyminen iholla Paksua limaa iholla Kasvun hidastuminen ja Kuolleisuus Vakavinta toukkavaiheissa Ongelma kiertovesijärjestelmässä Toistuva formaliinikylpy Lisääntynyt suolapitoisuus
Dinoflagellat Amyloodinium spp.

(trofoni kidussäikeissä) 		Vähentynyt ruokahalu Välkyntä Liman kertyminen Mustassa vedessä 10-15 ppt Ei esiinny makeassa vedessä H2O&2kylpy
Trematodit Digenena (Clinostomum spp)

Metakerkariaa lihaksen märkäkiinnityksessä) 		Kuoriaisia (keltaisia tai valkoisia) iholla. Ihon verenvuotoa ja kuolema, jos loinen tunkeutuu massaan Esiintyy lammikkoviljelyssä etanoiden ja lintujen läsnä ollessa Poistetaan tai hävitetään etanat lammikosta Estetään lintujen pääsy tilalle
Monogenean Dactyolgyrus spp

(Adult on skin wet mount)		 Nahan tummuminen Evien eroosio Liiallinen lima Operculumin nopea liikkuminen Nuorten kalojen rappeutuminen Nuoruus- ja sormivaiheissa Formaliinikylpy H2O2-kylpy
Argulus sp.
(aikuinen kalan nahasta) 		Nahan ärsytys Kunnon menetys Liittyvä sekundaarinen ihon bakteeri-infektio Vaikea toukkavaiheissa ja sormenpoikasilla Organofosfaatit
Äyriäiset Copepodat Lernea spp.

(aikuinen kalan nahasta) 		Hiertää astian kylkiä vasten Ihoon upotettujen käpristyneiden matojen vaaleat täplät Voi vaikuttaa suun lisääntymiseen Organofosfaatit
Hirudidae Iilimadot

(aikuiset kalan nahassa) Korkea. iilimatojen määrä aikuisella kalalla aiheuttaa anemiaa Vaikea alkuvaiheessa Vaikuttaa kalaan, joka on jo heikentynyt jonkin muun taudin vuoksi Organofosfaatit

Epidemiologia ja riskitekijät tilapian loistaudeille

Loiset kuuluvat normaaliin ympäristöön. Useat tekijät vaikuttavat loistaudin esiintyvyyteen ja vakavuuteen. Nämä tekijät ovat biologisia tekijöitä, jotka liittyvät suoraan tilapiaan, ja ympäristötekijöitä, jotka liittyvät vesistöön ja viljelyjärjestelmään.
Biologiset tekijät:

  • Aika: Se, mikä pätee kaloihin yleensä, pätee myös tilapiaan erityisesti: Nuoremmat kalat ovat alttiimpia kuin aikuiset. Esimerkiksi vastakuoriutuneet ja nuoret tilapiat ovat erittäin herkkiä alkueläinloisille. Parasiittiseulontaan on kiinnitettävä erityistä huomiota näissä vaiheissa maksimaalisen selviytymisen varmistamiseksi.
  • Stressi: Hoitokäytännöt, kuten tilanahtaus ja ympäristön muutokset veden laadussa, voivat heikentää tilapian immuunijärjestelmää ja tehdä siitä alttiimman loistartunnoille. Loisten määrä lisääntyy poikkeuksetta heikentyneissä kaloissa. Loistartunnat voivat johtaa siihen, että kalakanta on alttiimpi sekundaarisille bakteeri- tai virusinfektioille suoraan ihovaurioiden kautta tai aiheuttamalla fysiologista väsymystä tai immunosuppressiota. Päinvastoin, on tavallista havaita loisia kaloissa, joilla on ensisijaisesti bakteeritauti, kuten streptokokkoosi.
  • Ravitsemus: Jos ruokavalio on riittämätön, kalan immuunijärjestelmä voi olla lamaantunut eikä se siedä suurta loiskuormitusta. Ensiruokinta ja alkuvaiheen ruokavalio ovat erityisen tärkeitä, jotta kalat selviytyisivät loistartunnoista.
  • Korkea istutustiheys: Suuret eläintiheydet aiheuttavat stressiä ja helpottavat loisten leviämistä. Suoraa siirtymistä kalasta kalaan käyttävät alkueläinsiiliat ja monogeeniset trematodit. Loisen on paljon helpompi löytää isäntä suurissa tiheissä populaatioissa, ja tämä mahdollistaa myös loisen nopeamman ja tehokkaamman lisääntymisen.

Ympäristötekijät:

  • Suolapitoisuus: Koska jotkut loiset selviytyvät vain murtovedessä ja toiset sietävät vain makeaa vettä, suolapitoisuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa tietyn loisen tarttumiseen. Esimerkiksi dinoflagellaatit, kuten Amyloodinium spp., selviytyvät vain murtovedessä ja merivedessä, joten tätä loista ei esiinny makeassa vedessä. Sitä vastoin jotkin Trichodina-lajit sietävät vain makeaa vettä ja kuolevat, kun vedessä on vain 5 ppm suolaa.
  • Veden laatu: Huonot vedenlaatuparametrit, kuten korkea orgaanisen aineksen määrä, korkea ammoniakkipitoisuus, alhainen liuenneen hapen määrä ja korkea bakteerikuormitus, voivat luoda optimaalista heikomman ympäristön, joka voi olla kaloille stressaava ja johtaa parasiittitautien suurempaan esiintyvyyteen.
  • Viljelyjärjestelmä: Jokaisella kasvatusjärjestelmällä on omat ominaispiirteensä. Esimerkiksi akvaariot tai häkit, joihin mahtuu suuria kalatiheyksiä, ovat hyvä ympäristö sellaisten ektoparasiittien, joilla on suora elinkierto, kuten monogeenisten trematodien, leviämiselle. Maa-altaat ovat monimutkaisempi ympäristö, jossa on kasvillisuutta, jossa loiset, kuten äyriäiset, kopepodit tai iilimatot, voivat munia. Muta voi olla säiliö Amyloodiniumin kaltaisten dinoflagellaattien kystoille tai selkärangattomille, jotka toimivat väli-isäntinä, kuten etanat digenean-trematodeille. Mitä suurempi lampi on, sitä vaikeampaa on valvoa loispopulaatiota, koska se on avoimempi kalojen saalistajille, jotka voivat levittää munia ja muita loisvaiheita. Kiertovesijärjestelmissä on omat loisuuteen liittyvät ongelmansa: sedimentin kertymisen ja veden hitaan kääntymisen vuoksi kiertovesijärjestelmät suosivat myös loisten kasvua ja keskittymistä. Siksi on oltava erityisen valppaana, kun kaloja tai kalanmunia istutetaan näihin järjestelmiin.

Tilapian loistautien ennaltaehkäisevät toimenpiteet ja mahdollinen hoito

Virus- ja bakteeritautien osalta sanomme usein, että ennaltaehkäisy on parempi kuin hoito. Tämä sanonta pitää paikkansa myös loisten kohdalla. Koska nämä organismit ovat osa kalojen normaalia ympäristöä, niiden välttäminen on mahdotonta, ja meidän on opittava elämään niiden kanssa. Loisten luonne voi vaihdella kasvatusjärjestelmästä ja maasta riippuen. Siksi terveiden ja sairaiden kalojen rutiininomainen loisseulonta on tärkeä osa ennaltaehkäisystrategiaa, jotta ymmärretään, mitä loisia on varottava tietyssä viljelylaitoksessa.
Viikoittaisten tutkimusten tekeminen koko vuoden ajan antaisi täydellisen yleiskuvan kasvatuslaitoksessa esiintyvästä loisfaunasta ja osoittaisi kausivaihteluista, suolapitoisuudesta ja lämpötilasta johtuvat vaihtelut esiintyvyydessä ja esiintyvyydessä. Kun loiseläimistö on selvästi tunnistettu, on tärkeää mukauttaa joitakin viljelykäytäntöjä tilalla esiintyvien loisten biologian perusteella. Esimerkiksi tilapian hautomoissa on yleinen käytäntö pitää veden suolapitoisuus 5 ja 10 ppt:n välillä Trichodinan kaltaisten alkueläinten, kuten alkueläinten, populaation hallitsemiseksi. Laajoissa maa-allasjärjestelmissä etanoiden ja lintujen biologinen torjunta on tehokkain strategia, jolla katkaistaan digeenitrematodien kierto ja vältetään niiden esiintyminen lammikoissa.
Tilalla esiintyvien loisten luonteesta ja viljelymaassa laillisesti sallituista kemikaaleista riippuen on olemassa useita mahdollisia kemikaaleja, joita voidaan käyttää kylvämällä, kuten suolaa, formaliinia, H2O2 ja KMnO4. Käsittelyn annos ja kesto on kuitenkin sovitettava useisiin parametreihin:

  • Kalan ikä ja fysiologinen tila: Nuoret kalat ovat aikuisia herkempiä kemialliselle käsittelylle eivätkä siedä samanlaista kemikaalipitoisuutta.
  • Puhtaan hapen tai ilmastoinnin saatavuus käsittelyn aikana: Joidenkin kemiallisten käsittelyjen, kuten formaliinikylvyn, aikana vedessä olevan liuenneen hapen pitoisuus vähenee. Näin ollen tämä on tarpeen kompensoida keinotekoisella veden hapettamisella.
  • Viljelyjärjestelmän tyyppi: Erittäin väkevä käsittely voidaan toteuttaa käyttämällä häkissä olevaa pressujärjestelmää, mutta siitä tulee epäkäytännöllinen ja epätaloudellinen, kun sitä sovelletaan suureen vesistöön, kuten lampeen. Tällaisissa järjestelmissä olisi testattava pienempiä kemikaaliannoksia pidemmän upotusajan aikana.

Intensiivinen tilapianviljely

Siten jokainen käsittely on arvioitava pienessä mittakaavassa turvallisuuden ja tehokkuuden kannalta ennen kuin se otetaan käyttöön tilatasolla. Lisäksi on muistettava, että minkä tahansa kemiallisen käsittelyn käytöllä voi olla ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Esimerkiksi suolavesi on tehokas hoito alkueläinsiilimatoja vastaan, mutta meriveden pumppaaminen viljelylaitokseen ilman suodatusta voi kuitenkin johtaa ei-toivottujen bakteeripatogeenien kulkeutumiseen viljelylaitokseen. Lisäksi formaliinia, joka on toinen mahdollinen kemiallinen käsittely alkueläinsiilimatoja vastaan, olisi käytettävä lammikoissa varoen, koska se voi aiheuttaa planktonin kuolemista.
Loppujen lopuksi yksinkertaisia terveydenhoitotoimenpiteitä olisi toteutettava niin paljon kuin mahdollista loisten kulkeutumisen ja leviämisen vähentämiseksi tilatasolla. Ennen uusien kalojen istuttamista viljelylaitokseen tai siirron aikana yksiköstä toiseen kaloille olisi annettava ennaltaehkäisevä loishoito. Lisäksi kasvatuslaitteet olisi pidettävä erillään kasvatuslaitoksen eri yksiköistä loisten horisontaalisen leviämisen välttämiseksi. Kunkin jakson jälkeen kalojen pitojärjestelmät olisi puhdistettava ja desinfioitava asianmukaisesti, jotta voidaan rajoittaa loisten kerääntymistä jaksosta toiseen. Koska stressaantuneet kalat ovat alttiimpia loisille, jokaisen kasvattajan kultaisena sääntönä pitäisi olla stressitason pitäminen mahdollisimman alhaisena, erityisesti stressiä aiheuttavien tapahtumien tai toimenpiteiden, kuten kuljetuksen, käsittelyn, kausivaihtelun ja/tai vedenlaadun muutoksen, aikana ja niiden jälkeen.

Kesäkuu 2007