Wiley, E. O. (Division of Fishes, Museum of Natural History, University of Kansas, Lawrence, KS 66045). 1978. Syst. Zool. 27:17-26. -tutkijan omaksuma käsitys lajista (taksonina) vaikuttaa hänen käsitykseensä niistä prosesseista, joiden avulla lajit syntyvät. Hyväksytyn käsitteen tulisi olla niin yleispätevä kuin nykyinen tietämys sallii. Simpsonin lajin määritelmää muutetaan seuraavasti: Laji on esivanhempien jälkeläispopulaatioiden sukulinja, joka säilyttää identiteettinsä muista tällaisista sukulinjoista ja jolla on omat evolutiiviset suuntauksensa ja historiallinen kohtalonsa. Tätä määritelmää puolustetaan määritelmänä, joka on laajimmin sovellettavissa, kun otetaan huomioon nykyinen tietämys evoluutioprosesseista. Tästä seuraa neljä johtopäätöstä, joista keskustellaan suhteessa muihin lajikäsitteisiin: (2) lisääntymiseristyksen on oltava riittävän tehokasta, jotta se mahdollistaa identiteetin säilyttämisen muista nykyisistä sukulinjoista; (3) morfologinen erottuvuus ei ole välttämätöntä; ja (4) mitään oletettua (hypoteettista) yksittäistä sukulinjaa ei voida jakaa sarjaan esi-isien ja jälkeläisten muodostamia ”lajeja”. Keskustellaan evolutiivisen lajikäsitteen soveltamisesta allopatrisiin populaatioihin ja suvuttomiin lajeihin, ja päädytään siihen, että evolutiivisen eron puuttuminen muodostaa perustan tällaisten populaatioiden ryhmittelylle yhdeksi lajiksi. Ehdotetaan, että jotkin ekologiset lajimääritelmät johtavat lajien välisestä kilpailusta johtuvan sukupuuton aliarviointiin, koska niiden looginen kehys sulkee menestymättömät lajit pois lajeista. Lopuksi käsitellään evolutiivisen lajikäsitteen hyväksymisen vaikutuksia fylogenian rekonstruoinnin alaan.