Uuden irakilaishallinnon perustaminen Saddamin jälkeen näytti uskottavalta hankkeelta. Suuri irakilainen diaspora oli muodostanut kansalliskongressin. Öljyn hinta oli vuonna 2003 romahtanut historiallisen alhaiseksi, mikä lupasi uusia tuloja Saddamin jälkeisen Irakin jälleenrakentamiseen, kunhan öljymarkkinat palaisivat normaalimmalle tasolle.

Irakiin hyökkäämistä varten presidentti George W. Bush pyysi ja sai kongressilta valtuudet voimankäyttöön. Hän haki ja sai valtuutusresoluutioita Yhdistyneiltä Kansakunnilta. Hän rakensi sotilasliittouman, johon kuului Yhdistyneen kuningaskunnan lisäksi monia muita liittolaisia, erityisesti Australia, Puola ja Espanja. Yhdysvaltojen liittolaiset, jotka vastustivat päätöstä voimankäytöstä – erityisesti Saksa ja Kanada – lupasivat kuitenkin sodanjälkeistä apua Saddamin jälkeiselle Irakille. Bush sai myös kotimaisen yleisen mielipiteen tukemaan itseään. Yli puolet amerikkalaisista hyväksyi päätöksen sotaa edeltävinä kuukausina, ja luku nousi kahteen kolmasosaan konfliktin aattona ja kolmeen neljäsosaan vihollisuuksien alkamisen jälkeisenä päivänä. Kongressin johtavat demokraatit – mukaan lukien tulevat presidenttiehdokkaat John Kerry ja Hillary Clinton – antoivat äänensä ponnistelujen puolesta.

Mikään tästä ei riittänyt menestykseen. Mutta se kaikki oli paljon enemmän kuin mitä on tehty valmistautuaksemme konfliktiin Iranin kanssa vuonna 2019.

Lue: The many ways Iran could target the United States

Trumpilla ei ole minkäänlaisia laillisia valtuuksia käydä sotaa Irania vastaan – ei kongressilta, ei YK:lta. Hänellä ei ole liittolaisia, ja hän on itse asiassa määrännyt kaupallisia rangaistuksia Euroopan unionille, Kanadalle, Meksikolle, Etelä-Korealle ja monille muille, Kiinan kanssa kiihtyvän kauppakiistan lisäksi. Amerikan sotilaallisesti kyvykkäin liittolainen, Iso-Britannia, on halvaantunut brexit-prosessin vuoksi, jota Trump teki kaikkensa vauhdittaakseen eteenpäin.

Hallintolähteiden mainitsemat Iranin oletetut provokaatiot Yhdysvaltojen vastatoimien syyksi näyttävät mitättömiltä, vaikka oletettaisiinkin, että ne ovat aidosti Iranin tekosia.

Iran on mahtava valtio, joka on suuren sivilisaation koti. Ja vaikka Iranin hallinto on hankkinut vielä enemmän alueellisia vihollisia kuin vuoden 2003 Irak, sen intressit myös lähentyvät muiden suurvaltojen, ennen kaikkea Venäjän, intressejä tavalla, jota Irakin intressit eivät koskaan lähentyneet.

Iranin teokraattinen valtio herättää oikeutetusti vastalauseita ja valituksia Iranin sisällä. Mutta ei ole mitään todisteita siitä, että iranilaiset toivottaisivat tervetulleeksi ulkomaalaisten sotatoimet kaupunkejaan ja armeijaansa vastaan. Hallinto voi mobilisoida tuki- ja osallistumisnäytöksiä halutessaan. Se hallitsee tukahduttamalla, ei terrorilla. Hallinto on osoittanut maailmanlaajuista ulottuvuutta sponsoroimalla terrori-iskuja Euroopassa ja Argentiinassa. Yhdysvaltain viranomaiset ovat väittäneet, että Iran jopa suunnitteli salamurhayritystä Saudi-Arabian Washingtonin suurlähettilästä vastaan vuonna 2011. Jos Yhdysvallat yrittää kirurgisia ilmaiskuja, Iran on osoittanut, että se voi kostaa amerikkalaisille liittolaisille. Ja jos Trumpin hallinto aikoo suoranaisesti vaihtaa hallintoa, se ei ilmeisesti ole tehnyt mitään tarvittavaa suunnittelua.