Viime vuosisadan jälkipuoliskolla biolääketieteellinen, farmakologinen ja teknologinen tietämys ja mahdollisuudet ovat lisääntyneet nopeasti. Vastauksena tähän terveydenhuollossa on tehty kauaskantoisia mukautuksia kaikissa pitkälle kehittyneissä terveydenhuoltojärjestelmissä. Tätä kehitysprosessia voidaan seurata vaikuttavasti infuusiohoidon esimerkin avulla. Siksi tässä kirjallisuusluettelossa keskitytään siihen. Kuten saksan- ja englanninkielisten maiden laajan kirjallisuuden arviointi osoittaa, infuusiohoito on kehittynyt viime vuosina kehittyneeksi ja tehokkaaksi hoitomuodoksi potilasryhmille, joilla on monenlaisia tarpeita ja ongelmia. Kroonisten sairauksien merkityksen kasvaessa infuusiohoitoja, jotka aiemmin oli varattu sairaaloiden tehohoitoyksiköihin, toteutetaan yhä useammin potilaan kotiympäristössä. Potilaat ja heidän omaisensa osallistuvat aktiivisesti hoidon toteuttamiseen mahdollisuuksiensa rajoissa, ja asiantuntijat ovat heidän mukanaan. Teknologiaintensiivinen infuusiohoito, jota aiemmin pidettiin teho- ja akuuttilääketieteen alaan kuuluvana, on kehittynyt yhä useammin ammattitaitoisen hoitotyön kliiniseksi erikoisalaksi. Kliinisen hoitotyön asiantuntijat – niin sanotut IV-sairaanhoitajat eli infuusiohoitoon erikoistuneet sairaanhoitajat – ovat kehittäneet monissa englanninkielisissä maissa korkean asiantuntemuksen tason infuusiohoitoa tarvitsevien potilaiden hoidossa. Erilaiset kehittyneet hoitotyön käytännöt, eriytyneet hoitomallit sekä laaja-alainen keskustelu hoitotieteessä osoittavat, että hoitotyö on jo saavuttanut korkean kehitystason kansainvälisesti infuusiohoidon alalla. Kirjallisuusanalyysi osoittaa kuitenkin myös, että Saksalla on vielä paljon tekemistä terapeuttis-tekniseen kehitykseen reagoimisessa. Hoitotyön potentiaali infuusiopotilaiden ja heidän omaistensa tukemisessa sekä sen panos tämän erityisen potilasryhmän tarvelähtöiseen, yhtä tehokkaaseen ja tulokselliseen hoitoon jää suurelta osin käyttämättä.