Surprising Mechanism Behind Sertraline’s Short-Term Benefit

Kun on kliinistä epävarmuutta siitä, pitäisikö masennuslääkkeitä määrätä perusterveydenhuollossa, ahdistuneisuusoireiden esiintyminen voi olla merkki suuremmasta hyödyn mahdollisuudesta, todettiin satunnaistetussa tutkimuksessa.

Ryhmässä, johon kuului 550 perusterveydenhuollon potilasta, joilla oli lieviä tai vaikeita masennusoireita, sertraliini (Zoloft) ei vähentänyt masennusoireita kuuden viikon kohdalla lumelääkkeeseen verrattuna mitattuna 9-kohtaisella potilaan terveyskyselylomakkeella (korjattu suhteellinen ero 0.95, 95 % CI 0,85-1,07, P=0,41), raportoivat Gemma Lewis, PhD, University College Londonista, Englannista, ja kollegat.

Mutta masennusoireet paranivat lievästi 12 viikon kohdalla, ja PHQ-9-pistemäärät pienenivät 13 % (erotus 0.87, 95 % CI 0,79-0,97) toissijaisena päätetapahtumana, kirjoittajat kirjoittivat Lancet Psychiatry -lehdessä.

Toisissa analyyseissä havaittiin myös, että sertraliiniin liittyi ahdistusoireiden vähenemistä 6 viikon ja 12 viikon kohdalla lumelääkkeeseen verrattuna sekä toimintakyvyn ja itse raportoidun mielenterveyden paranemista, he totesivat.

”Tuloksemme tukevat SSRI-masennuslääkkeiden määräämistä laajemmalle osallistujaryhmälle kuin aiemmin ajateltiin, mukaan lukien ne, joilla on lieviä tai keskivaikeita oireita, jotka eivät täytä masennuksen tai ahdistuneisuushäiriön diagnostisia kriteerejä, erityisesti silloin, kun ahdistuneisuusoireita, kuten huolestuneisuutta ja levottomuutta, on läsnä”, Lewis kertoi MedPage Today -sähköpostissa.

Zoloft eli sertraliinihydrokloridi on selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä (SSRI, selective serotonin reuptake inhibitor), jonka FDA hyväksyi 1990-luvulla muun muassa masennuksen, pakko-oireisen häiriön ja sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön hoitoon. Suurin osa sen käyttöä tukevista tutkimuksista koskee kuitenkin avohoitopotilaita eikä perusterveydenhuollon potilaita.

Tämä tutkimus, jossa käytetään ”hajanaisuutta”, viittaa siihen, että laajempi ja epämääräisemmin määritelty perusterveydenhuoltopopopulaatio voisi hyötyä masennuslääkkeistä, mikä on tärkeää, kun otetaan huomioon, että perusterveydenhuolto on suurin masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitoympäristö, kirjoitti tohtori Brenda Penninx Amsterdamissa sijaitsevasta Vrije Universiteit -yliopistosta pääkirjoituksessa, joka on mukana.

Penninx varoitti kuitenkin masennuslääkkeiden liiallisesta määräämisestä, varsinkin kun tässä tutkimuksessa havaitut kokonaisvaikutuskoot olivat pieniä eivätkä tutkijat tutkineet sertraliinin pitkäaikaisvaikutuksia. Tulokset eivät myöskään tarkoita, että lääkäreiden pitäisi ohittaa farmakologisen hoidon vaihtoehdot, kuten psykoterapia, hän lisäsi.

Pitkäkestoiseen masennuslääkkeiden käyttöön, jota monet potilaat jatkavat useita kuukausia tai jopa vuosia remissiohoidon jälkeen, on liittynyt ”häiritseviä sivuvaikutuksia”, kuten seksuaalisia toimintahäiriöitä, painonnousua ja aineenvaihdunnan häiriöitä, jotka palveluntarjoajien olisi otettava huomioon harkitessaan SSRI-lääkkeiden määräämistä, hän totesi.

”Farmakoterapiaprosessissa masennuslääkkeen lopettaminen ansaitsee yhtä paljon kliinistä huomiota kuin masennuslääkkeen aloittaminen”, Penninx kirjoitti.

Lewisin ja kollegoiden niin sanottuun ”PANDA-tutkimukseen” osallistui 179 perusterveydenhuollon keskuksen 179 aikuispotilasta neljästä englantilaiskaupungista, joilla oli ollut minkä tahansa tasoisia depressio-oireita viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana ja jotka olivat olleet (palveluntarjoajiensa kanssa) epävarmoja mahdollisesta hyödystä, joka saattaisi olla masennuslääkkeiden käytöstä. Erityisesti on huomattava, että osa osallistujista rekrytoitiin sairauskertomusten tarkistusten avulla, eivätkä he näin ollen olleet nykyisiä potilaita tai hoitoa hakevia henkilöitä. Loput ohjattiin yleislääkäreiden kautta.

PhQ-9 oli masennuksen ensisijainen mittari, 7-Item Generalized Anxiety Disorder Assessment -mittaria käytettiin ahdistuneisuuden mittaamiseen, ja toimintakyky ja mielenterveys raportoitiin itse 12-Item Short-Form Health Survey -kyselylomakkeella.

Potilaat saivat suun kautta annettavaksi joko 50 mg sertraliinia oraalisesti tai lumelääkettä, jota annettiin päivittäin yhden viikon ajan ja sen jälkeen kahdesti päivässä enintään 11 viikon ajan. Potilaat saattoivat nostaa annoksen kolmeen kertaan päivässä kuuden viikon kuluttua, jos he olivat neuvotelleet lääkärinsä kanssa, vaikka yli 90 % potilaista pysyi 100 mg:n annoksessa, Lewis sanoi.

Kaiken kaikkiaan potilaiden keski-ikä oli 40 vuotta, ja 59 % oli naisia. Kohortissa 54 % täytti masennuksen kriteerit, 46 % täytti ahdistuneisuuden kriteerit ja 30 % täytti molempien kriteerit. Osa potilaista (15 %) ei täyttänyt minkään sairauden kriteerejä. Valtaosa (80 %) potilaista ilmoitti itse aiemmasta masennuksesta.

Alkutilanteen masennuksen keston ja masennusoireiden välillä ei ollut yhteyttä kuuden viikon kohdalla (ero 1,08, 95 % CI 0,96-1,22, P=0,19), eikä ollut näyttöä siitä, että masennuksen vaikeusaste tai kesto olisi vaikuttanut hoitovasteeseen, vaikkakin näissä analyyseissä ei ollut tilastollista tehoa, raportoivat kirjoittajat.

Plaseboryhmässä oli kaksi haittatapahtumaa ja sertraliinihaarassa kolme, joista yksi liittyi itsemurha-ajatuksiin ja luokiteltiin ”mahdollisesti tutkimuslääkitykseen liittyväksi”, Lewis sanoi.

Vaikka kliinisen epävarmuuden käyttäminen sisäänpääsykriteerinä luo samankaltaisen populaation kuin tällä hetkellä masennuslääkkeitä saava populaatio, on myös mahdollista, että potilaat, joilla oli vain vähän masennusoireita, reagoivat epätodennäköisimmin masennuslääkkeisiin pienentäen hoidon tehoa, raportoivat kirjoittajat. Se voi myös tarkoittaa, että potilaat, joilla on vaikea masennus, ovat aliedustettuina tutkimuksessa, he lisäsivät. He käyttivät myös itse raportoituja mittareita mielenterveysoireista tarkkailijan arvioimien asteikkojen, kuten Hamiltonin masennusasteikon, sijasta. Lopuksi sertraliinilla saattoi olla liian pieni vaikutus masennukseen, jotta se olisi voitu havaita tämän kokoisessa tutkimuksessa.