Tavoitteet/hypoteesi: Määrittää, onko refluksin esiintyvyydessä eroa potilailla, joilla on tulenkestävä krooninen rinosinuiitti (CRS), verrattuna kontrollipotilaisiin, mukaan lukien se, esiintyykö CRS-potilailla suoraa nenänielun refluksia (NPR). Hypoteesina on, että refraktorisen CRS:n potilailla esiintyy enemmän laryngofaryngeaalista refluksia ja NPR-tapahtumia ja että NPR on merkittävä CRS:n etiologinen tekijä näillä potilailla.

Tutkimusasetelma: Prospektiivinen tutkimus.

Menetelmät: Tutkimusryhmä koostui 38 potilaasta, joilla oli ollut vähintään yksi endoskooppinen sivuonteloleikkaus (ESS) ja joilla CRS-oireet ja limakalvotulehdus jatkuivat endoskopiassa. Ensimmäiseen kontrolliryhmään kuului 10 potilasta, joille oli tehty vähintään yksi ESS-toimenpide ja joilla ei ollut CRS-oireita tai limakalvotulehdusta vähintään 1 vuosi leikkauksen jälkeen. Toinen kontrolliryhmä koostui 20 koehenkilöstä, joilla ei ollut aiemmin ollut CRS:ää tai poskionteloleikkausta. Kaikki potilaat täyttivät refluksi-oireasteikon, 20-kohtaisen sinonasaalisen tulostestin ja sinuiitti-oireasteikon, ja heille tehtiin nenän endoskopia nenän limakalvon löydösten arvioimiseksi. Potilaille tehtiin 24 tunnin pH-tutkimus erityisesti suunnitellulla anturilla, jonka anturit sijaitsivat nenänielussa, 1 cm ylemmän ruokatorven sulkijalihaksen (UES) yläpuolella ja distaalisessa ruokatorvessa. pH-tallenteet arvioitiin NPR-tapahtumien osalta, jotka olivat alle pH 4 ja 5. UES-anturin refluksi katsottiin patologiseksi, jos koko tutkimuksen aikana esiintyi yli 6,9 episodia tai refluksialueindeksi (RAI) ylitti 6,3. Ruokatorven refluksi määriteltiin epänormaaliksi, jos yli 4 % tutkimusajasta kului pH:n ollessa alle 4. Tilastollinen analyysi suoritettiin Fisherin tarkalla testillä refluksiparametrien vertailemiseksi ja varianssianalyysillä ja Tukeyn post hoc -analyysillä oire- ja tutkimuspisteiden osalta.

Tulokset: Kahden kontrolliryhmän välillä ei havaittu tilastollista eroa minkään parametrin osalta missään kohdassa. Kun yksittäinen outlier pudotettiin pois nonCRS-kontrolliryhmästä, nonCRS-ryhmässä havaittiin vähemmän NPR:ää verrattuna onnistuneeseen ESS-kontrolliryhmään (P = 0,03). Koska nämä ryhmät olivat tilastollisesti homogeenisia, ne yhdistettiin yhdeksi kontrolliryhmäksi. Kontrolliryhmään verrattuna tutkimusryhmässä oli huomattavasti enemmän potilaita, joiden NPR-tapahtumien pH oli alle 4 (39 % vs. 7 %, P = .004), ja vielä suurempi ero oli niiden potilaiden määrässä, joiden NPR-tapahtumien pH oli alle 5 (76 % vs. 24 %, P = .00003). UES:n kohdalla 74 %:lla tutkimusryhmästä oli yli 6,9 refluksitapahtumaa, kun taas kontrollipotilaista 38 %:lla (P = .006). UES:n RAI oli epänormaali 58 prosentilla tutkimusryhmästä verrattuna 21 prosenttiin kontrolliryhmästä (P = .007). Tutkimusryhmässä oli myös enemmän gastroesofageaalista refluksitautia (66 % vs. 31 %, P = .007). Nenänielun ja UES:n refluksimuuttujien osalta tutkimus- ja kontrolliryhmien väliset erot kasvoivat, kun aineistosta poistettiin potilaat, joilla oli eristetty otsalohkon tauti. Tutkimusryhmällä oli myös korkeammat pisteet kaikissa oire- ja tutkimusarvoissa (P = .001 kunkin asteikon osalta).

Päätelmät: Potilailla, joilla on jatkuva CRS ESS:n jälkeen, on enemmän refluksia nenänielussa, UES:ssä ja distaalisessa ruokatorvessa kuin kontrolleilla. Suurin ero on NPR:ssä, erityisesti pH alle 5. Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka dokumentoi NPR:n CRS-potilailla, ja se on todennäköisesti tärkeä aikuisten refraktorisen CRS:n aiheuttaja.