Valkohain kaltaisilla hailla on jo suu, joka on tappava ase täynnä tikarihampaita, mutta jos palataan yli 300 miljoonaa vuotta taaksepäin myöhäispalatsoiseen aikakauteen, löydetään jotakin, joka puree jopa Brucea paremmin.

Edestus eli saksihammashai oli esihistoriallinen laji, joka oli suunnilleen valkohampaan kokoinen. Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Siitä, miten tämä outo eläin hyökkäsi ja ahmi saaliinsa, ei tiedetty paljoakaan, kunnes Idahon osavaltionyliopiston paleontologi Leif Tapanila ja hänen tutkimusryhmänsä saivat käsiinsä täydellisimmän koskaan löydetyn fossiilisen Edestus-kallon, joka on 300 miljoonaa vuotta vanha ja edelleen lähes yhtä uhkaava katsella kuin silloin, kun tämä petoeläin terrorisoi esihistoriallisia meriä voimakoneena toimivalla suullaan.

”Edestus on … osa suurempaa perhettä outoja, muinaisia haita, joilla kaikilla on hammaslavat spiraalimaisesti keskellä suuta. Edestuksella on täyden spiraalin sijasta terä yläleuassa ja terä alaleuassa”, The Anatomical Record -lehdessä hiljattain tutkimuksensa julkaissut Tapanila sanoi ja lisäsi: ”Sillä on todella mielenkiintoinen leukamekanismi, joka on täysin ainutlaatuinen haille.”

Jos tämä hirviökala avautuisi kunnolla auki, näkyisi kaksi massiivista kaarevaa terää. Ne eivät olleet aivan moottorisahan kaltaisia sikäli, että ne eivät pyörineet automaattisesti – mutta eivät eronneet jostain kammottavasta kidutuslaitteesta, joka näyttää siltä, että sitä olisi voitu käyttää ruumiiden paloitteluun kauhuelokuvassa.

Edestuksen hampaat kasvoivat koko ajan ulospäin sen leuoista ja kietoutuivat suuhunsa, kun uusia hampaita muodostui, vähän niin kuin pyörösahan terät. Tuo suu avautui ja sulkeutui kuin valtavat sahalaitaiset sakset. Sen leuat puristivat pahaa-aavistamattoman saaliin kiinni juuri sen verran, että päivällinen ei mennyt mihinkään, ja sahasivat sitten edestakaisin, kunnes hai pystyi repimään lihakimpaleen irti ja vetämään sen kurkkuunsa. Tämä on luultavasti viimeinen eläin, jonka haluaisit joutua syömäksi, jos olisit paljon pienempi elämänmuoto, joka uiskenteli paleotsooisissa merissä.

Edestuksen ei ole havaittu fossiilisoituvan kovin hyvin, mutta Tapanilan ja hänen ryhmänsä tutkima murskattu kallo tarjosi harvinaisen välähdyksen tästä olennosta, kun se rekonstruoitiin tietokoneella. Kukaan ei ollut aiemmin löytänyt kokonaista kalloa. Ainoa tapa, jolla paleontologit edes tiesivät tämän olennon olemassaolosta, olivat sen hampaat, joista monet olivat hyvin säilyneet ja saattoivat antaa jonkinlaisen käsityksen näiden haiden oudosta ruokailutavasta, mutta eivät kertoneet kaikkia karmaisevia yksityiskohtia.

Edestoidit olivat outo muinainen hairiryhmä, jonka hampaat kasvoivat terän kaltaisista rakenteista, jotka olivat sulautuneet niiden ylä- ja alaleukoihin. Niihin kuuluu surullisen kuuluisa puusahahai eli Helicoprion, jonka nimi tarkoittaa syystäkin spiraalisahaa. Kaikilla näillä hailla oli leuat, joihin oli sulautunut sähkötyökalun kaltaisia kiinnikkeitä. Tapanila tutki aiemmin Helicoprionia, jonka yläleuasta paljastui hirvittävä spiraali, johon saattoi mahtua yli sata hammasta (ja jopa 180 hammasta). Ensimmäinen koskaan esiin kaivettu Helicoprionin leukafossiili näytti kirjaimellisesti loputtomalta hampaiden kierteeltä.

Tapanila uskoo, että tällaiset ominaisuudet kehittyivät edestoideissa, kun yhä houkuttelevampia pääjalkaisia ilmestyi haiden saastuttamiin vesiin. Sahanterät suussa täytyy olla aika käteviä, kun halutaan repiä kappaleiksi jotain niinkin pureskeltavaa kuin kalmaria tai mustekalaa.

(via Idaho State University)