IgG4-RD-potilailta ei löytynyt IgG4+ ANA:ta, mutta IgG1+ ja IgG2+ ANA:ta havaittiin (kuvat 1 ja 2). Havaitsimme myös, että IgG4+ ANA oli hyvin harvinaista, kun taas IgG1/2/3+ ANA havaittiin systeemisissä autoimmuunisairauksissa (kuvat 2 ja 3). Autovasta-aineet, joilla on sytoplasminen kuvio Fluoro-HepANA™-testissä, eivät ole täsmällistä ANA:ta; SS:ssä ja PM:ssä tunnetaan ”sytoplasman vastaisia” vasta-aineita – esim. anti-SS-A/Ro-, anti-aminoasyyli-tRNA-syntetaasi- ja anti-signaalintunnistuspartikkelivasta-aineita. Alaluokkiin perustuvissa ANA-testeissä löydettiin IgG1/2/3+ anti-sytoplasmisia vasta-aineita, mutta ei IgG4:ää (kuvat 2, 3).
IgG4+ ANA on hyvin harvinaista systeemisissä autoimmuunisairauksissa, mikä johtuu mahdollisesti siitä, että seerumin IgG4/IgG-suhdeluvut ovat näissä sairauksissa alhaiset, alle 5 % (taulukko 2). IgG4+ ANA:ta ei kuitenkaan havaittu, vaikka seerumin IgG4/IgG-suhde oli korkea (43 %) IgG4-RD:ssä. Tämä viittaa siihen, että IgG4:ää itseään ei käytetä ANA:n muodostamiseen.
Monissa tutkimuksissa on tutkittu ANA:n alaluokkia systeemisissä autoimmuunisairauksissa. Zouali ym. raportoivat, että SLE:ssä ja sekamuotoisessa sidekudossairaudessa kaksisäikeisen DNA:n (dsDNA) vasta-aine oli IgG1/3-dominantti ja anti-RNP oli IgG2-dominantti . Anti-Sm-, anti-RNP- ja anti-dsDNA-vasta-aineet SLE:ssä , anti-SS-A/Ro- ja anti-SS-B/La-vasta-aineet SS:ssä ja anti-Scl-70-vasta-aineet SSc:ssä ovat tiettävästi IgG1-dominantteja. IgG4-tyyppistä ANA:ta ei kuitenkaan juurikaan havaittu kaikissa edellä mainituissa raporteissa. Rigopoulou ym. tutkivat primaarisen sappikirroosin tapauksia ja havaitsivat, että ANA oli IgG1/3-dominantti, mutta IgG4:ää ei havaittu alaluokkiin perustuvassa IIF:ssä. Syy siihen, että IgG2-tyypin ANA oli huomattavan yleinen tutkimuksessamme, kun taas aiemmissa tutkimuksissa IgG1- ja IgG3-tyypit olivat vallitsevia, saattaa johtua siitä, että toisen vasta-aineen affiniteetit vaihtelivat tutkimusten välillä. Alaluokkiin perustuvassa ANA-testissä tittereitä ei voida verrata tarkasti alaluokkien välillä, koska kakkosvasta-aineet ovat erilaisia. Aiemmissa tutkimuksissa IgG2-tyypin ANA:ta havaittiin myös kohtalaisina pitoisuuksina, kun taas IgG4-tyypin ANA oli jatkuvasti negatiivinen tai sen pitoisuus oli alhainen. Tutkimuksessamme IgG4-tyypin ANA:ta ei myöskään juurikaan havaittu.
Autoimmuunipankreatiitti (AIP) on IgG4-RD:ssä esiintyvä elinspesifinen häiriö. AIP:ssä nähdään erilaisia autovasta-aineita, kuten anti-laktoferriini- ja anti-karboanhydraasi II -vasta-aineita. Asada ym. havaitsivat AIP:ssä haiman sekretorisen trypsiinin estäjän (PSTI) vasta-aineita ja osoittivat, että anti-PSTI-vasta-aineiden titterit liikkuivat samansuuntaisesti seerumin IgG4-tasojen kanssa. IgG4-tasot muuttuvat rinnakkain IgG4-RD-taudin aktiivisuuden kanssa, kuten monissa tutkimuksissa, myös aiemmassa tutkimuksessamme, on raportoitu . Asada et al. ajattelivat, että anti-PSTI saattaa olla tärkeä tekijä patofysiologiassa. Alaluokkien immunoblottaus anti-IgG1- tai anti-IgG4-vasta-aineilla toisena vasta-aineena osoitti kuitenkin, että alaluokka ei ollut IgG4 vaan IgG1. Mahdollisesti IgG4-tyyppisiä autovasta-aineita on vaikea tuottaa IgG4-RD-potilailla.
Mutta joissakin autoimmuunisairauksissa esiintyy tiettävästi IgG4-tyyppisiä autovasta-aineita. Rock ym. raportoivat, että IgG4 oli yleisin (100 %) pemfigus foliaceusta sairastavien potilaiden seerumissa havaituista anti-desmoglein (Dsg)-1-vasta-aineista, ja osoittivat IgG4-tyypin anti-Dsg-1-vasta-aineen patogeenisuuden Balb/c-hiirillä . Anti-Dsg-3-vasta-aine pemfigus vulgarisissa oli myös IgG4-predominoiva . Beck ym. osoittivat immunoblottaamalla, että fosfolipaasi A2-reseptorin (PLA2R) vasta-aine idiopaattisessa kalvomaisessa nefropatiassa koostui pääasiassa IgG4:stä . IgG4 on tiettävästi vallitseva neutrofiilisytoplasmavasta-aineissa (ANCA). C-ANCA (IIF), proteinaasi-3 (PR3)-ANCA (ELISA) ja myeloperoksidaasi (MPO)-ANCA (ELISA) granulomatosis with polyangiitis (GPA) -taudissa ja MPO-ANCA (ELISA) propyylitiourasiilin aiheuttamassa vaskuliitissa olivat IgG1/4-dominantteja. Toiset raportoivat vastaavasti, että IgG4 muodosti suurimman osan C-ANCA:sta (IIF) ja PR3-ANCA:sta (ELISA) vaskuliiteissa. Engelmann ym. raportoivat, että anti-syklisen sitrullinoituneen peptidin (CCP) vasta-aine oli IgG1/4-dominantti RA:ssa . IgG4:llä ei kuitenkaan välttämättä ole patofysiologista merkitystä vaskuliittien ja RA:n yhteydessä. ANCA:n toiminnallisissa analyyseissä IgG1- ja IgG3 PR3-ANCA voivat stimuloida neutrofiilejä , kun taas IgG4 PR3-ANCA stimuloi neutrofiilejä vain heikosti . RA-potilailla, joilla oli HLA-DR4- jaettu epitooppi, Engelmann ym. havaitsivat IgG3 anti-CCP-vasta-aineen olevan vallitseva, ja katsoivat, että IgG3-tyyppinen vasta-aine saattaa olla tärkeämpi RA:n patofysiologiassa. Koska IgG4:llä on huono kyky aktivoida komplementtia ja vasta-aineesta riippuvaista solusytotoksisuutta , IgG4 ei todennäköisesti osallistu kudosvauriomekanismeihin autoimmuunisairauksissa.
Interenkiintoista on, että näyttää olevan olemassa patogeenisiä ja ei-toimivia IgG4-tyyppisiä autovasta-aineita. IgG4-tyypin ANCA:ta pidetään vähemmän patogeenisena muihin alaluokkiin verrattuna ANCA-assosioituneessa vaskuliitissa . IgG4-tyypin ja muiden alaluokkien ANCA:n affiniteettien pitäisi olla samat, mutta komplementin aktivaatiokyvyt ovat erilaiset, joten IgG4-tyypin ANCA:n rooli voi olla vähemmän merkittävä kuin muiden alaluokkien ANCA:n. Toisaalta IgG4 anti-PLA2R-vasta-aineella on korkea affiniteetti, ja sitä pidetään patogeenisena idiopaattisessa kalvomaisessa nefropatiassa . Miksi IgG4 anti-PLA2R -vasta-aine voi vaikuttaa patogeenisesti ilman komplementtiaktivaatiokykyä, voi johtua siitä, että patogeenisuus johtuu glomerulaarisen tyvikalvon sähköisten esteiden tuhoutumisesta.
Kokonaisuutena IgG4:n käyttöasteet vaihtelevat autovasta-aineiden ja sairauksien välillä. IgG4 liittyy anti-Dsg-1/3-, anti-PLA2R-, anti-CCP-vasta-aineisiin ja ANCA:han, mutta ei anti-PTSI-vasta-aineeseen AIP:ssä tai ANA:han IgG4-RD:ssä ja systeemisissä autoimmuunisairauksissa (taulukko 3). Tämä epäsymmetria viittaa siihen, että IgG4:llä on tuntemattomia mutta tiettyjä fysiologisia tai patologisia tehtäviä. Sen roolin selvittämiseksi tarvitaan lisäanalyysejä.
Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että ANA-kuviot poikkesivat toisistaan IgG:n alaluokkien välillä joissakin tapauksissa (kuvat 3, 4). Kun tapauksella on useita autovasta-aineita, hyödynnetyt alaluokat eroavat toisistaan autoantigeenien mukaan. Tämä voidaan selittää hypoteesilla, jonka mukaan kukin IgG-alaluokka kattaa mieluummin oman antigeenispektrinsa. Syy siihen, että ANA:ssa ei juurikaan löydetty IgG4:ää, saattaa olla se, että IgG4 ei kata sellaisia antigeenejä, jotka voidaan havaita ANA-testillä – eli ydinantigeenejä tai niihin liittyviä mikrobiologisia antigeenejä. Selektiivinen IgG2-alaluokan puutos liittyy usein Neisseria meningitidis- ja Streptococcus pneumoniae -bakteeri-infektioihin, joten IgG2:lla katsotaan olevan merkitystä suojautumisessa näitä bakteereja vastaan. IgG4:n roolia ei ole riittävästi ymmärretty. Jos IgG4 liittyy johonkin mikro-organismityyppiin ja jos mikro-organismien antigeenit ja autoantigeenit ovat samankaltaisia, kuten Dsg-1/3:n, PLA2R:n, PR3:n ja sitrulliiniproteiinien kohdalla, se selittäisi, miksi IgG4-tyyppisiä vasta-aineita kyseisiä proteiineja vastaan muodostui dominoivasti.
Tuloksemme viittaavat siihen, että IgG4-RD-tauti ei ole autoimmuunitauti ja että seerumin IgG4:n korkeat tasot IgG4:n taudinkuvassa IgG4-tautia sairastavilla ovat vain epäspesifisiä. Tässä tutkimuksessa käytetyt alaluokkapohjaiset ANA-testit kattoivat sekä ydin- että sytoplasma-antigeenit HEp-2-soluissa, ja niillä voidaan seuloa laaja valikoima muokkaamattomia ubikvitaarisia antigeenejä. Tähän analyysiin liittyy kuitenkin rajoituksia: modifioituja antigeenejä, kuten sitrulliiniproteiineja ja elinspesifisiä antigeenejä, ei seulottu. Tapausten määrä on tässä tutkimuksessa rajallinen. On edelleen mahdollista, että IgG4-RD:ssä esiintyy tuntemattomia IgG4-tyyppisiä autovasta-aineita. Lisäanalyysi on tarpeen.
Vastaa