Tämän säärikipua käsittelevän sarjan ensimmäisessä osassa tarkasteltiin luista kipua, tämän blogin toisessa osassa tarkastelemme kroonista rasitusperäistä osasto-oireyhtymää (Chronic Exertional Compartment Syndrome, CECS)
CECS
Sääressä on useita lihas ”osastoja”, joista kukin sisältää lihaksia, verisuonia ja hermoja, jotka on suljettu pehmytkudokseen, jota kutsutaan faskiaksi. Juoksun aikana paine kasvaa vähitellen osastossa, kunnes alkaa tuntua kipua. Oireet alkavat usein ennakoitavissa olevana ajankohtana juoksun aikana, sitten ne lisääntyvät vähitellen ja vähenevät jonkin verran, kun juoksu loppuu. Se tuntuu yleensä kireältä, jännittyneeltä ja kipeältä, ja se voi peittää suurimman osan säären alueesta riippuen siitä, mikä lokero on kyseessä. Jos paine osastossa nousee merkittävästi, se voi vaikuttaa hermoon aiheuttaen pistelyä, puutumista tai lihasheikkoutta.
Oireet riippuvat siitä, mikä osasto on kyseessä. Yleisimmin vaurioituu etummainen lokero, noin 45 % tapauksista, ja toiseksi yleisin on syvä takimmainen lokero, noin 40 % tapauksista. Lateraalisen osaston osuus on 10 % ja pinnallisen takimmaisen osaston noin 5 %.
Sääriluun etuosassa on neljä lihasta (Tibialis Anterior, Extensor Hallucis Longus, Extensor Digitorum Longus ja Peroneus Tertius), sääriluun valtimo ja syvä peroneushermo. Oireet tuntuvat yleensä Tibialis Anterior -lihaksen vatsan alueella. Heikkoutta voi esiintyä dorsifleksiossa (jalan nostamisessa) tai varpaiden ojennuksessa. Jos hermo on vaurioitunut, jalkaterän yläosassa ja ensimmäisessä nivustaipeessa voi esiintyä pistelyä tai tunnottomuutta. Vaikeissa tapauksissa kaikki dorsifleksiovoima voi hävitä, ja voi kehittyä tilapäinen tai pysyvä ”jalkaterän pudotus”.
Lateraaliseen lokeroon kuuluu kaksi lihasta (Peroneus longus ja Brevis) ja pinnallinen peroneushermo. Oireet tuntuvat yleensä enemmän säären ulkopintaa pitkin niissä lihaksissa, joihin se vaikuttaa. Jos hermo on vaurioitunut, voi esiintyä pistelyä tai puutumista säären etu- ja ulkosivussa ja heikkoutta nilkan eversiossa (nilkan kääntämisessä ulospäin). Minulla oli tätä maratonharjoittelun aikana. Minulla oli tylsää kipua ja pistelyä säären ulkopinnalla, ja nilkan kierto oli heikko. Oireeni jatkuivat noin 3 viikkoa, minkä jälkeen ne korjaantuivat täysin kolmen akupunktiohoidon ja juoksukenkien vaihdon myötä.
Syvässä takimmaisessa lokerossa on kolme lihasta (Flexor Hallucis Longus, Flexor Digitorum Longus ja Tibialis Posterior) ja takimmainen säärihermo. Oireet tuntuvat yleensä säären sisäpuolella tai säären takaosassa. Jos hermo on vaurioitunut, jalkapohjassa voi esiintyä pistelyä tai puutumista ja heikkoutta varpaiden fleksiossa ja nilkan inversiossa (jalkaterän kääntämisessä sisäänpäin).
Pinnallisessa takimmaisessa lokerossa on 2 suurta lihasta (Gastrocnemius ja Soleus) ja suraalihermo. Jos hermo on vaurioitunut, voi esiintyä nuppineulaa tai tunnottomuutta jalkaterän yläosassa, ulkosyrjällä ja heikkoutta plantaarifleksiossa (jalkaterän osoittaminen alaspäin).
Diagnostiikka ja tutkimus
Kultainen standardi lokero-oireyhtymän diagnosoinnissa on lokeron sisäinen paineen mittaus. Tämä on invasiivinen toimenpide, ja se tehdään yleensä harjoituksen jälkeen paineen muutosten seuraamiseksi. Myös magneettikuvausta ja lähi-infrapunaspektroskopiaa on käytetty.
CECS:n yhteydessä on otettava huomioon, että jos olet oireeton levossa, lääkärisi tai fysioterapeutti ei välttämättä löydä juuri mitään, kun hän tutkii sinua. Saattaa olla joitakin merkkejä, kuten faskiatyrät, jotka ovat melko yleisiä CECS:ää sairastavilla, mutta jos et harrasta liikuntaa osana arviointia, he eivät välttämättä löydä juuri mitään muuta. Tämä voi johtaa vääriin diagnooseihin, ja se on tila, joka jää usein huomaamatta.
Lokero-oireyhtymän syyt
Tiedämme, että lihaksilla on taipumus turvota rasittavan liikunnan aikana ja että jalan lokerot ovat melko joustamattoman faskian ympäröimiä. Miksi siis joillekin ihmisille kehittyy lokero-oireyhtymä ja joillekin ei?
Luulen, että suuri osa siitä johtuu yhden tietyn lihasryhmän ylikuormittumisesta juostessa. Lihas reagoi siihen vahvistumalla ja hypertrofialla eli lihaksen koon kasvulla – ajattele Arniea! Jos lihas on suurentunut jo ennen juoksun aloittamista, juoksun aikana tapahtuva lisälaajeneminen on liikaa lokeron rajalliselle tilalle. Seurauksena on, että verenkierto osastoon rajoittuu ja osastossa olevista kudoksista tulee iskeemisiä (verenkierron väheneminen johtaa kudoksen toiminnalle välttämättömän hapen ja glukoosin puutteeseen). Kudosiskemia aiheuttaa kipua. Kun lopetat juoksemisen, paine osastossa laskee ja normaali verenkierto voi palautua ja oireet rauhoittua.
Miksi siis yksi lihasryhmä ylikuormittuu? Ja voiko sitä muuttaa?
Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että lokero-oireyhtymää esiintyy eri vaikeusasteissa. Lisäksi monilla heidän oireensa voivat hyvinkin olla vain lihasten kireyttä ylikuormituksen seurauksena eikä täysin kehittynyttä lokero-oireyhtymää. Vielä melko hiljattain ajateltiin, että lokero-oireyhtymä reagoi huonosti ei-kirurgiseen hoitoon ja että se vaatii leikkausta, mutta on yhä enemmän näyttöä siitä, että sitä voidaan hoitaa ilman veitsen alle menemistä. Eräässä tutkimuksessa otettiin 10 juoksijaa, jotka odottivat faskiotomialeikkausta, ja heidän juoksutyylinsä muutettiin etujalkajuoksuksi. Kaikki 10 välttyivät leikkaukselta ja palasivat juoksemaan vähentynein oirein. Toisessa pienemmässä tutkimuksessa, jonka tekivät samat kirjoittajat, oli samankaltaisia vaikutuksia. Etujalkajuoksu ei ole ainoa mahdollinen ratkaisu, vaan pieni tutkimus osoitti erinomaisia tuloksia anteriorisen lokeron oireyhtymän hoidossa pelkästään jalkineiden vaihdolla. On syytä pitää mielessä, että nämä ovat vain hyvin pieniä tutkimuksia, ja ne koskevat vain potilaita, joilla on anteriorinen lokero-oireyhtymä. Tutkimusasetelmiin liittyy myös useita rajoituksia, mutta ainakin ne viittaavat siihen, että tätä tilaa voidaan muuttaa ei-operatiivisesti.
Käsittele syyt
Tämän blogin ensimmäisessä osassa tarkastelimme, miten tietyt tekijät voivat aiheuttaa suurempaa rasitusta luun osiin, mikä johtaa rasitusreaktioon ja lopulta, jos se jatkuu, rasitusmurtumaan. Periaatteet ovat tässä samankaltaisia. Kuten luun rasitus, uskon, että kyseessä on myös ”jatkumo”, eli kyseessä on kudoksiin kohdistuvan rasituksen asteittainen lisääntyminen eikä yhtäkkinen vaihtuminen (kuten sinulla joko on lokero-oireyhtymä tai ei ole). Aikaisemmat merkit voivat olla vain lihaksen kiristymistä ja epämukavuutta, jota monet juoksijat kokevat ja jota he luultavasti kuvaavat ”säärisuonitulehdukseksi”.
Mahdollisia syitä ovat;
- Harjoitteluvirhe
- Puutteellinen biomekaniikka
- Sopimattomat tai vanhat jalkineet
- Puutteellinen juoksumuoto
- Ylimääräinen juokseminen kiinteillä pinnoilla
- Puutteellinen liikkuminen. hallinta
- Lihasheikkous
- Vähentynyt jalkaterän ja nilkan liikkuvuus
- Kudoksen kireys
Oireiden hoito
Lokero-oireyhtymässä se voi olla kivuton levossa, siitä huolimatta voi olla syytä kokeilla näitä toimenpiteitä, jotta nähdään, vähentävätkö ne kipua, kun oikeasti juostaan.
- Jää – 10-15 minuuttia vaikutusalueen päällä
- Itsehieronta
- Kompressio – monet pitävät kompressiosukkien käyttämistä erittäin tehokkaana oireiden vähentämisessä juostessa
- Teippaus – teippiä voidaan käyttää tukemaan lihaksia ylikuormituksen vähentämiseksi. Sillä on myös taipumus tiivistää aluetta. RW:llä on täällä hieno tekniikka säären etuosan kipuun.
- Venyttele vaurioitunutta aluetta
- Huoparulla – ole hellävarainen ja aloita ensin kivuttomilta ympäröiviltä alueilta
- Akupunktio – ei tietenkään ole jotain, mitä voit tehdä itsellesi, mutta olen havainnut sen erittäin tehokkaaksi.
Paluu juoksemiseen
Yksi turhauttavista asioista lokero-oireyhtymässä on se, että usein oireet palaavat juostessa pitkänkin lepoajan jälkeen. Haasteena on löytää keino palata juoksemiseen ilman oireita. Oman lateraalisen lokero-oireyhtymäni kohdalla huomasin joitakin selkeitä kuvioita. Jos aloitin juoksun liian nopeasti, sain oireita, mutta jos lisäsin vauhtia vähitellen, oireita oli paljon vähemmän. Jos lämmitin hyvin, oireet paranivat. Jos oireita ilmeni juostessani, pystyin yleensä vähentämään niitä välittömästi siirtymällä tieltä nurmikolle ja hidastamalla hieman. Nopeusharjoittelu betonilla oli kaikkein pahinta, ja se aiheutti kireyttä ja pistelyä jalassani. Juoksin Brightonin puolimaratonin, kun oireeni olivat lähes pahimmillaan. Kireys alkoi noin kilometrin 3 kohdalla, ja nilkkani tuntui heikolta. Vaihdoin säännöllisesti asentoani tiellä, joten juoksin hieman erilaisilla kumpareilla. Viidenteen kilometriin mennessä olin taas oireeton.
My point tässä on modify and overcome. Katso mitä voit muuttaa, että voit juosta ilman oireita. Se voi olla nopeus, matka, juoksupinta, askelpituus, juoksukengät, juoksua edeltävä lämmittely tai treenityyppi (mäet/ kestävyys/ intervalliharjoittelu jne). Näin voit jatkaa juoksemista ja puuttumalla syihin (kuten edellä on esitetty) kehosi sopeutuu lopettamaan yhden lihasryhmän ylikuormittamisen, minkä jälkeen voit vähitellen palata täyteen harjoitteluun. Kirkas puolimaraton oli 19. helmikuuta, juoksin Brightonin maratonin 15. huhtikuuta täysin oireettomana.
Kuten kaikissa viesteissäni täällä, myös tässä on viesti: jos olet epävarma, mene tarkastukseen. Vammat on aina hyvä arvioida, varsinkin jos niihin liittyy pistelyä, puutumista tai lihasheikkoutta.
Vastaa