Skandinavialaiselle ruskeakarhuemolle harva näky on yhtä pelottava kuin vieras uros. Aikuisten uroskarhujen tiedetään tappavan pentuja, jotka eivät ole heidän – ja joskus niitä puolustavan emon. Uuden tutkimuksen mukaan fiksut emokarhut ovat keksineet yllättävän tavan suojella poikasiaan. Suojellakseen pentujaan urosten hyökkäyksiltä äidin tarvitsee vain kasvattaa ne aikuisen karhun ykkösvihollisen, ihmisen, läheisyydessä.

”Ihmiset pelkäävät karhuja”, sanoo Marcus Elfström, Norjan Åsissa sijaitsevan Norjan biotieteiden yliopiston (NMBU) villieläinekologi, joka ei ollut mukana tutkimuksessa. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että ”haavoittuvaiset karhut pelkäävät hallitsevia enemmän kuin ihmisiä.”

Naaraspuoliset harmaakarhut ja skandinaaviset ruskeakarhut siirtyvät pois urosten reviiriltä synnytyksen jälkeen ja valitsevat usein alueita kaukana karhujen parhaista elinalueista. Jos emo menettää pentunsa, se tulee pian kiimaan, joten lapsenmurhan tehneellä uroksella on hyvät mahdollisuudet hedelmöittää se. Kun ruotsalaiset tutkijat löysivät joitakin emokarhuja ja niiden pentuja ihmisasutuksen läheisyydestä, he pohtivat, voisiko kyseessä olla lisääntymisstrategia – tapa suojella pentuja tappajauroksilta. Aikuiset uroskarhut eivät nimittäin useinkaan uskaltaudu kaupunkien lähelle, koska ihmiset todennäköisesti tappavat ne. Jos kyse oli turvallisuudesta, toimiiko emojen strategia?

Sen selvittämiseksi NMBU:n tutkijat seurasivat 30:tä GPS-merkittyä ruskeakarhuemoa Etelä- ja Keski-Ruotsissa vuosina 2005-2012. Yhdeksäntoista emoista kasvatti pentunsa onnistuneesti, mutta 11 menetti pentueensa lapsentappaville uroksille. Tämä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan noin 35 prosenttia ruskeakarhunpennuista kuolee tällä alueella vuosittain, ja suurin osa niistä kuolee urosten hyökkäysten seurauksena.

Kun tutkijat tutkivat, missä menestyneet emokarhut asuivat pariutumisaikana, he havaitsivat, että ne pysyttelivät lähellä ihmisasutusta, keskietäisyydellä 783 metrin etäisyydellä, tutkijat raportoivat tänään Royal Society B -julkaisussa (The Royal Society B), jossa he kertovat. ”Ne käyttivät selvästi ihmisiä suojana”, sanoo Sam Steyaert, NMBU:n villieläinbiologi ja tutkimuksen pääkirjoittaja.

Menestyneet karhuperheet käyttävät myös raivattuja alueita, joilla nuoret puut ja pensaat ovat paksuja. ”Nämä emot valitsevat tiheimmän kasvillisuuden, varsinkin kun ne ovat lähellä ihmistä”, Steyaert sanoo. ”Näin ne voivat olla hyvin lähellä ihmisiä, mutta ihmiset eivät tiedä, että ne ovat siellä”, mikä saattaa minimoida konfliktit. Joka vuosi elokuun ja lokakuun välisenä aikana alueen ihmiset metsästävät ja tappavat karhuja, usein lähellä koteja ja kyliä. Karhuperheet – emot ja pennut – eivät kuitenkaan ole kohteena.

Fiksut emokarhut näyttävät tajunneen tämän. Ne pysyttelevät lähempänä ihmisasutusta urosten lapsimurhan todennäköisimpänä ajankohtana, paritteluaikana. ”Se on yllättävää, koska se osoittaa, että naaraskarhut ovat tarpeeksi älykkäitä ajattelemaan pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo William Ripple, Corvallisissa sijaitsevan Oregonin valtionyliopiston ekologi William Ripple, joka ei osallistunut tutkimukseen.

Pentunsa menettäneet emokarhut sen sijaan välttelivät alueita, joilla oli ihmisasutusta, teitä ja hakkuita, ja pysyttelivät sen sijaan alueilla, joilla oli puustoltaan runsaslukuisia rämeitä ja metsää. Ne pitivät 1213 metrin mediaanietäisyyden kaikista ihmisasutuksista – altistaen samalla jälkeläisensä despoottisille uroksille.

Menestyneet karhuemot harjoittavat taktiikkaa, joka on tavattu muuallakin eläinkunnassa: ne kohtelevat vihollisensa vihollista ystävänä. ”Se on vakiintunut strategia ekologiassa”, sanoo Scott Creel, villieläinten ekologi Montana State Universityssä Bozemanissa. ”Mutta tämä tutkimus paljastaa, että tällaisella ’kaksoisnegatiivisuudella’ voi olla suuri vaikutus eloonjäämiseen.”

Tutkimus kumoaa myös pitkään vallalla olleen uskomuksen, jonka mukaan jotkut karhut muuttavat lähelle ihmisasutusta, koska ne saavat helposti ruokaa. Alueet lähellä koteja ja hakkuita, joilla menestyneet emokarhut asuvat, ovat ruoan laadultaan paljon huonompia kuin kauempana ihmisasutuksesta olevat alueet. ”Ne eivät yhdistä ihmisiä helposti saatavilla olevaan ruokaan” vaan turvallisuuteen, Elfström sanoo. Tämä on ero, joka villieläinten hoitajien pitäisi ottaa huomioon, kun ruskeakarhuja havaitaan lähellä ihmisiä, hän lisää.

Tutkimus saattaa kuitenkin herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, sanoo Wyomingin yliopistossa Laramiessa työskentelevä villieläinten ekologi Merav Ben-David, joka ei ollut mukana tässä tutkimuksessa. ”Onko tämä opittua käyttäytymistä? Ja mitä tapahtuu pennuille, jotka olivat suojassa lähellä ihmisasutusta? Ovatko ne tottuneempia ihmisiin ja siten suuremmassa konfliktiriskissä aikuisina?”

Kaikki hyviä kysymyksiä, sanoo Steyaert, joka toivoo, että muut toistavat hänen ryhmänsä tutkimuksen muissa ja suuremmissa ruskeakarhupopulaatioissa.

Mitä?