Naiset ja rugby

Naisten ja rugby

Naisten ja rugbyn ammattimaistumisen aikana 1990-luvulla lajissa oli meneillään rinnakkainen vallankumous. Koska maskuliinisuuden ja rugbyn välinen suhde on siirtynyt isien ja poikien välillä, ja rugbyyn osallistumisesta tuli synonyymi mieheksi oppimiselle Englannin julkisissa kouluissa ja brittiläisen imperiumin uudisasukkaiden yhteiskuntien yksityiskouluissa, naiset olivat historiallisesti suljettu rugbyn kilpapelaamisen ulkopuolelle. Sydneyssä yritettiin lyhytaikaisesti perustaa naisten rugbyliigaa 1920-luvun alussa, mutta suurimmaksi osaksi, kuten yhdistysjalkapallossa, naiset eivät saaneet pelata ja heitä lannistettiin aktiivisesti.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa naisten rugby saavutti suosiota 1980-luvulla lähinnä yliopistojen kampuksilla. Vuonna 1983 Englannissa perustettiin naisten rugbyjalkapalloliitto (Women’s Rugby Football Union), johon kuului 12 jäsenseuraa. Vuoteen 2000 mennessä Englannissa oli yli 120 seuraa ja yli 2000 naista pelaamassa järjestäytynyttä rugbya. Naisten MM-kisat alkoivat vuonna 1991 ja siirtyivät sitten vuonna 1994 miesten MM-kisoja edeltäville vuosille. Kilpailu järjestetään joka neljäs vuosi. Yhdysvallat oli alkuvaiheessa vahvoilla voittamalla vuonna 1991 ja häviämällä loppuottelussa vuonna 1994 (Englannille), mutta 1990-luvun lopulla Uuden-Seelannin maajoukkue, joka tunnetaan nimellä Black Ferns, hallitsi naisten kansainvälistä rugbya ja voitti sekä vuoden 1998 että 2002 maailmanmestaruuskilpailut. Black Ferns -joukkueen menestyksen voidaan katsoa johtuvan siitä, että NZRFU tarjosi maajoukkueelle johtavat valmentajat ja harjoittelumahdollisuudet sekä hoiti peliä ammattimaiseen tapaan, joka ei eronnut miesten pelistä.

1990-luvulla rugby oli yhdistysjalkapallon ohella naisten nopeimmin kasvava urheilulaji Euroopassa ja nopeimmin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Naiset pelaavat peliä samoilla säännöillä kuin miehet.