Miehet voivat liittyä pappeuteen, mutta miten protestanttiset naiset voivat antaa elämänsä Jumalan palvelemiseen? Yksi tapa on liittyä sisarkuntaan. Nykyään, vaikka harvat maallikot ovat siitä tietoisia, yli 60 000 naista, enimmäkseen Euroopassa, on ryhtynyt uskonnolliseen elämään protestanttisuuden piirissä järjestöissä, jotka vaihtelevat hunnutettujen nunnien luostareista julkiseen palveluun omistautuneiden diakonissojen äititaloihin.

Kuten roomalaiskatoliset sisaret ja nunnat, myös protestanttisilla naisilla, jotka pyrkivät uskonnolliseen elämään, on monenlaisia kutsumuksia valittavana. Englannin kirkossa on luostarimaisia benediktiiniläisluostareita, joiden nunnat käyvät päivittäin messussa ja lausuvat luostarin jumalanpalveluksen englanniksi. Yhdysvaltalaiset metodistidiakonissat sen sijaan eivät vanno valaa, pukeutuvat uusimpaan muotiin (jos haluavat), eivät noudata mitään sääntöjä ja työskentelevät esimerkiksi pyhäkoulun opettamisen ja sairaiden vierailemisen parissa. Luterilaisten ja reformoitujen diakonissojen enemmistö sijoittuu jonnekin tähän väliin: useimmat heistä pukeutuvat johonkin sairaanhoitajan ja nunnan vaatteiden välimaastoon, lupaavat pysyä naimattomina niin kauan kuin he ovat kirkon palveluksessa ja tasapainoilevat elämässään rukouksen ja palvelun välillä.

”Monien auttaja”. Naisten uskonnollisella elämällä on pitkät perinteet kristillisessä kirkossa. Apostoli Paavali kehui Rooman kristityille lähettämässään kirjeessä ”sisartamme Fobeaa, Kenkrean seurakunnan diakonissaa . . sillä hän on ollut monien ja myös minun apuna”. Tästä alusta syntyi diakonissojen sääntökuntia palvelua varten ja nunnaluostareita mietiskelyä varten. Suuret 1500-luvun protestanttiset uudistusmieliset hylkäsivät renessanssin jälkeisten luostareiden askeettisen ihanteen; vakavasti otettava ajatus jonkinlaisen protestanttisen sisarkunnan perustamisesta on tuskin 150 vuotta vanha.

Anglikaanisen kommuunion sisällä Roomaa ihannoiva Oxfordin liike johti 1800-luvun puolivälissä sekä munkkien että nunnien elpymiseen. Nykyaikainen diakonissaliike sai alkunsa pastori Theodor Fliedneristä (1800-64), joka oli saksalaisen Kaisers-werthin kaupungin luterilaisen seurakunnan pastori. Osittain ranskalaisen Pyhän Vincent de Paulin perustaman roomalaiskatolisen sairaanhoitosiskojen järjestön innoittamana Fliedner laati vuonna 1836 suunnitelmat protestanttisesta kristillisen sairaanhoitotyön yhdistyksestä; vuoteen 1849 mennessä hän oli tuonut luterilaisia diakonissoja Ranskaan, Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin.

Kaiserswerthin liikkeeseen liittyneet 25 000 diakonissaa työskentelevät edelleen ensisijaisesti sairaaloissa, mutta muut protestanttiset siskot ottavat hoitaakseen melkeinpä kaikki muutkin palvelutehtävät ehtoollisjumalanpalveluksen viettoa lukuun ottamatta. Saksassa Darmstadtin ekumeeniset Marian sisaret tekevät lähetystyötä köyhien parissa, esittävät uskonnollisia näytelmiä pyhiinvaeltajayleisölle ja pitävät retriittitaloa. Sisaret, jotka järjestäytyivät vuonna 1946 katumaan natsien maailmanjuutalaisuuteen kohdistamia rikoksia, syövät aamiaista seisaaltaan keskitysleirirutiinin muistoksi ja lausuvat erityisrukouksia juutalaisen sapatin aattona. Toisella saksalaisella sisarkunnalla, Schloss Schwanbergin Casteller Ringillä, on älyllinen apostolaatti: tämän sääntökunnan opettajat pukeutuvat tavan sijasta katuvaatteisiin, mutta antavat siveyslupauksen ja lausuvat yhteisrukouksia omassa kappelissaan.