Rapa Nuin lyhyt historia

Pääsiäissaari on saanut nimensä siitä, että hollantilaiset tutkimusmatkailijat ”löysivät” sen pääsiäissunnuntaina vuonna 1722. Nykyiset asukkaat tuntevat sen nimellä Rapa Nui, espanjaksi Isla de Pascua, ranskaksi L’île de Pâques ja asukkaiden esi-isät (luultavasti) nimellä Te Pito Kura (käännettynä ”maailman napa”). Nykyään Pääsiäissaari on kiehtova ”avoin museo”. Osa saaren arkeologisista kohteista on säilynyt koskemattomina, juuri sellaisina kuin ne jätettiin mullistusten aikana, ja osa on restauroitu näyttämään, miltä ne olisivat näyttäneet entisessä loistossaan.

Kun olin viettänyt viikon tutkimalla saarta kahden ystävällisen ja erittäin asiantuntevan paikallisen oppaan, Uurin ja Matiaksen, kanssa, ihmeen harvojen saaristovierailijoiden joukossa, yksi suurimmista yllätyksistäni saaressa oli se, kuinka suuri osa saaren historiasta ymmärretään nykyään itse asiassa melko hyvin. Siitä huolimatta hienointa saaressa on se, että jäljellä on vielä mysteerejä ja löytöjä, joita tehdään edelleen. Esimerkiksi tuntemiemme moai-patsaiden määrä (moai on nimitys tutuille ylävartalolle, kivestä veistetyille, keskimäärin noin 4 metriä korkeille patsaille) on noussut 800:sta noin 1300:aan pelkästään viime vuosina!

Rapa Nuin asuttaminen ja ensimmäiset moait

Rapa Nui – pieni, eristynyt, tuliperäinen (nykyään sammunut) saari keskellä Tyynimerta – asutettiin ensimmäisen kerran lännestä tulleiden merenkulkijoiden polynesialaisten uudisasukkaiden toimesta vuosisatojen alussa jKr. Seuraavien muutaman sadan vuoden aikana saaren väestö kasvoi, eristäytyi ja alkoi kehittää omaa, ainutlaatuista kulttuuriaan. Jossain vaiheessa saaren heimot alkoivat veistää ja pystyttää pieniä patsaita jähmettyneestä laavasta yksinkertaisilla kivityökaluilla edesmenneiden päälliköiden kunniaksi, jotta nämä suojelisivat heidän jälkeläisiään. Näiden esi-isien moain (vapaasti käännettynä ”kuvat” tai ”muotokuvat”) uskottiin kanavoivan menneiden päälliköiden ”manaa” (eteeristä maailmankaikkeutta/elämänvoimaa) auttamaan heimoa kasvamaan ja kukoistamaan.

Moain nousu

Seuraavaksi seurasi (hieman ennakoitavissa oleva) heimojen keskinäinen peli, jossa eri heimot kilpailivat rakentaessaan yhä suurempia patsaita esi-isiensä kunniaksi. Tuotannon kulta-aikana (loppuun mennessä oli veistetty yli 1000 moaita… suurin, keskeneräinen moai louhoksessa oli 21 metriä pitkä!) luonnonvarat (nimittäin puu ja ruoka) pienellä ~60 neliökilometrin kokoisella saarella alkoivat hupenemaan. Jossain vaiheessa, kuten suurimman ja viimeisimmän moain fyysiset erot osoittavat, näyttää siltä, että yhä koristeellisempia patsaita tilattiin elossa olevien heimojohtajien kunniaksi, jotka olivat hallitsevia ”pitkäkorvaisia” (niin kutsuttiin, koska nämä hallitsijasuvut päättivät pidentää korvalehtensä). Tämä tapahtui todennäköisesti kahdesta syystä:

• Heimot saavuttivat pisteen, jossa niiden oli kilpailtava resursseista, ja heimon moai tuli osoittamaan johtajansa voimaa ja yhdistettyä voimaa muiden heimojen torjumiseksi, jotka pyrkivät ryöstämään resursseja
• Väestömäärä oli saavuttanut kestämättömän tason (arvioitiin huipussaan jopa 15 000:ksi), ja hallitseva luokka tarvitsi keinon, jolla se pystyi kontrolloimaan massoja eli ”lyhyitä korvia” eli ”lyhyitä korviaan” (joita kutsuttiin nimellä sen vuoksi, että he eivät venyttäneet korvansa pituutta hallitsevan luokkatyypin tavoin). Minusta tätä on mielenkiintoista pohtia… tämä on todellinen vastaus näiden patsaiden ”mysteeriin”. Tämän vuoksi tilanne ajautui tällaisiin äärimmäisyyksiin… hallitseva luokka halusi säilyttää vallan, kuten kerta toisensa jälkeen koko ihmiskunnan historiassa. Toisin kuin muilla sivilisaatioilla, Pääsiäissaaren ”massoilla” ei ollut ulkoisia vihollisia, joita vastaan olisi voitu käydä sotaa, ei järjestäytynyttä uskontoa, johon heidät olisi voitu indoktrinoida, liian vähän ”heimotehtäviä”, joita olisi voitu tehdä (esimerkiksi niin pienellä saarella ei voi kalastaa, viljellä tai kerätä vettä kovinkaan moni), ei uutta maata, jota olisi voitu tutkia ja johon olisi voitu levittäytyä… Näin ollen suurimpia ja parhaita moai-patsaita aletaan tarkastella uudessa valossa – pyramidien tapaan myös ne ovat alistavan, massoittain tapahtuvan orjatyön tulosta, ja ne ovat vaatineet lukemattomien ihmisten hengen. Niiden tarkastelu tässä valossa on raitistavaa ja uskomattoman surullista.

Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen epätavallinen asia on se, että taistelevien heimojen moai-kaivertajat joutuivat kaikki käyttämään samaa louhosta. Oletettavaa on, että maata pidettiin pyhänä tai muutoin kiellettynä taistelemiseen.

Saaren löysivät ensimmäisen kerran eurooppalaiset juuri tänä aikana. Tämän uskotaan vaikuttaneen syvästi Rapa Nui -kansan elämänkatsomukseen… ja on helppo kuvitella miksi, sillä tässä vaiheessa he olivat olleet kansana eristyksissä satoja vuosia. Myös ensimmäiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat ovat varmasti olleet hämmästyneitä tästä trooppisesta saaresta, jolla oli näitä erikoisia patsaita – patsaita, joita he olettivat, että alkukantainen kansa ei itse asiassa kyennyt valmistamaan ja pystyttämään. Todisteet viittaavat siihen, että tämä heimo oli yhden saaren ilkeämmän heimon tekemän kansanmurhan uhreja. Ja ”ilkeämpi” on vähättelyä: 21 murhatun vauvan kallo on löydetty yhdestä haudasta tässä paikassa. Otettu Pääsiäissaarella vuonna 2011.

Viimein kaikki kärjistyi. Paska osui niin sanotusti tuulettimeen. Lyhyet korvat, kapinoivat, lopettivat moain veistämisen ja syrjäyttivät ja lopulta tappoivat hallitsevat pitkät korvat (ja joissakin tapauksissa söivät heidät, sillä on todisteita kannibalismista, johon oletettavasti osittain vaikutti epätoivoinen ravintotilanne). Ei ole täysin selvää, miten kansannousu eteni… Yksi heimo saattoi onnistua vallankumouksessa, jota seurasi dominovaikutus, tai sitten kyseessä saattoi olla täysimittainen sisällissota. Lopputuloksena oli, että jokainen saaren moai kaadettiin symbolisesti, ja tässä tilassa useimmat niistä (ne, joita ei ole kunnostettu) ovat vielä nykyäänkin. Ja hallitseva luokka poistettiin. Tiedämme melko tarkasti, milloin kansannousu ja sota tapahtuivat, koska kun hollantilaiset vierailivat ensimmäisen kerran, patsaat olivat vielä pystyssä, ja myöhemmät eurooppalaisten vierailut kertoivat kaatuneista patsaista, kunnes myöhempi vierailu vahvisti, että yhtäkään ei ollut enää pystyssä.

Lintumies-kilpailu

Tässä vaiheessa Pääsiäissaari muuttuu hieman oudoksi (ja olemme vasta päässeet yli jättimäisten laavaihmisten veistoksista ja kannibalistisesta sisällissodasta…). Täysimittaisen vallankumouksen jälkeen ilman hallitsijoita ainoa jäljellä oleva hierarkia oli sotilaallinen. Jotenkin syntyi uudelleen syntymisen ja hedelmällisyyden symboliikkaan perustuva vuosittainen kilpailu, jossa kunkin heimon nuoren, koulutetun haastajan oli kiivettävä alas saaren viehättävästä sammuneesta tulivuoren kraatterista ja uitava suurimmalle ”motulle” (kalliosaarekkeelle) (välttäen haita), jossa heidän tehtävänään oli löytää ensimmäisenä vuosittain muuttavien fregattilintujen muna. Ensimmäisenä munan löytänyt huutaisi takaisin saarelle ja olisi tavallaan voittaja, mutta hänen olisi silti palattava ensimmäisenä takaisin ja esiteltävä muna ehjänä heimonsa johtajalle… ja sitten hänen heimonsa johtajasta tulisi saaren lintumies. Hänen kulmakarvansa ja hiuksensa ajeltaisiin ja järjestettäisiin suuri kulkue alas kukkulalta, ja hänet majoitettaisiin jompaan kumpaan kahdesta paikasta (riippuen siitä, kummalta puolelta saarta hän oli kotoisin) yhdeksi kokonaiseksi vuodeksi, jossa hän olisi yhteydessä vain yhteen palvelijaan ja jossa häntä ruokkisi vain yksi palvelija, eikä hän saisi leikata kynsiään tai hiuksiaan, ja hänen tarkoituksenaan olisi palauttaa ”mana” saarelle eräänlaisena hengellisenä sovituksena vanhempiensa romahtaneesta sivilisaatiosta. Käytännössä voittajaheimo saisi kerskailu- ja kiusaamisoikeudet koko vuodeksi ja saisi enemmän valtaa saaren vähäisiin resursseihin. Öö… OK. Tänä aikana saarelaiset kehittivät myös ainutlaatuisen kirjakielensä, ”Rongorongon”, joka on edelleen yksi pääsiäissaaren todellisista mysteereistä, koska kielitieteilijät eivät vieläkään kykene tulkitsemaan sitä. Tämä outo perinne kitkettiin 150 vuoden kuluttua eurooppalaisten lähetyssaarnaajien saapuessa 1800-luvulla, jotka pyrkivät tavallaan tuhoamaan kilpailuun liittyneet ”väärät jumalat”.

Nykyaikainen pääsiäissaari

Pääsiäissaaren myrskyisät ajat eivät valitettavasti olleet ohi. 1800-luvun lopulla Peru teki ryöstöretken Pääsiäissaarelle ja sieppasi 1 500 asukasta orjiksi. Kansainvälisen paheksunnan jälkeen Peru palautti noin 100 eloonjäänyttä orjaa, mutta loukkaantumisen lisäksi se toi mukanaan myös isorokon, joka hävitti jäljelle jääneen Rapa Nui -väestön jopa 111 asukkaaseen. Tämän jälkeen Chile otti saaren suvereniteetin haltuunsa, mutta vuokrasi sen omistusoikeuden eräälle lampaankasvatusyritykselle. Valitettavasti yhtiö käytti väärin sekä asukkaita että valtaansa saarella, ja se käytännössä vangitsi muutamat asukkaat Hanga Roaan, saaren ainoaan kaupunkiin, ja rajoitti heidän oikeuksiaan. Toisen maailmansodan jälkeen yhtiön voitot romahtivat, ja Chile otti lopulta vastuun saaresta. Otettu Pääsiäissaarella vuonna 2011.

Viime vuosikymmenet kohtuuhintaisten maailmanlaajuisten lentomatkojen ja matkailuteollisuuden syntymisen myötä ovat vihdoin tuoneet ”hyvää de saarelle” (oppaamme Matthiasin sanoin). Kehitykseen ja maahanmuuttoon on suhtauduttava varovasti ja kestävästi, mutta asiat ovat ehdottomasti paranemaan päin. Hankkimassamme oppaassa The Companion Guide to Easter Island (jota suosittelen lämpimästi kenelle tahansa vierailijalle… se on loistava opaskirja vierailijoille, ja siinä on hienoja anekdootteja – kuten se, kun jokaista asukasta, jolla oli auto, pyydettiin valaisemaan kiitotietä yöllä saapuvaa lentokonetta varten, kun lentokentän varageneraattori meni epäkuntoon 90-luvulla!). Johtopäätös: Kirjoittaja James muistelee, että moai-patsaiden rakentamisen alkuperäisenä tavoitteena oli luoda vaurautta, vaurautta ja kasvua Rapa Nuin kansalle… juuri tätä patsaat lopulta tuovat asukkaille nykyään. Täytyy olettaa, etteivät esi-isät tosin odottaneet, että kestäisi muutama sata vuotta ennen kuin se todella tuottaisi tulosta!