Introduction

Vapaana elävät luonnonvaraiset orangit on tällä hetkellä lueteltu uhanalaisiksi (Pongo pygmaeus, n = 55 000)1 tai erittäin uhanalaisiksi (P. abelli, n = 14 000)2 , ja niiden hajanaiset populaatiot pienenevät elinympäristönsä häviämisen, laittoman pyydystämisen ja kaupankäynnin vuoksi. Myös tartuntataudeilla voi olla merkitystä, vaikka orankien tartuntataudeista niiden kotialueilla Indonesiassa ja Malesiassa on julkaistu vain vähän tietoja.

Tämänhetkisen tietämyksemme mukaan orankien (Pongo spp.) tartuntatautien esiintyvyydessä on huomattavia eroja kotimaiden ja muualla sijaitsevien eläintarhojen välillä (taulukko 80.1). Osa näistä eroista johtuu maantieteellisistä ja ilmastollisista tekijöistä, erityisesti vektorivälitteisten taudinaiheuttajien osalta (esim. Plasmodium spp., arbovirukset), jotka ovat yleisiä kotialueella, mutta harvinaisia lauhkeilla vyöhykkeillä, joilla useimmat eläintarhat sijaitsevat.

Tänään maailmassa on 987 vankeudessa pidettyä orankia 217 laitoksessa.42 Kotiseutualueilla yli 1000 eläintä pidetään (puoliksi sopeutuneissa) kotiuttamiskeskuksissa, jotka ovat tulleet takavarikoiduiksi ja pelastetuiksi hakkuista, kaivostoiminnasta tai öljypalmualueilta. Nämä luonnossa syntyneet orangit kantavat mahdollisesti endeemisiä taudinaiheuttajia metsästä ihmisympäristöön tai altistuvat ihmisen taudinaiheuttajille metsästä päästyään.

Tutkimukset aidosti luonnonvaraisten, vapaana elävien orankien tartuntataudeista käsittävät vain muutamia invasiivisia tutkimuksia4,43 ja ei-invasiivisia ulosteperäisiä parasiittitutkimuksia.4,33,35 Loppuosa tietämyksestämme kotiseudullaan elävien orankien taudeista on peräisin kuntoutuskeskuksista. On joitakin vankeuteen ja ihmiskontaktiin liittyviä tekijöitä, jotka koskevat sekä eläintarha- että kuntoutuspopulaatioita, mutta jotka eivät vaikuta luonnonvaraisiin orankipeippoihin. Orankien yksinäinen luonne luonnossa saattaa rajoittaa taudinaiheuttajien leviämistä ja selittää, miksi luonnonvaraisten orankien joukkokuolemia tartuntatautien vuoksi ei ole koskaan dokumentoitu. Se päinvastoin tarkoittaa, että ne ovat naiiveja lukuisille ihmisympäristössä esiintyville taudinaiheuttajille. Tätä alttiutta pahentavat kuntoutuskeskuksissa esiintyvät lukuisat stressitekijät (ruokavalion muutos, ahtaus, läheinen kontakti ihmisiin). Eläintarhoihin kohdistuu samankaltaisia tartuntatautiuhkia, mutta niiden populaatio on yleensä paljon pienempi ja vakaampi kuin kuntoutuskeskuksiin saapuvien uusien eläinten suuri määrä, mikä helpottaa terveydenhuolto- ja bioturvallisuustoimenpiteitä. Kuntoutuskeskuksissa ihmiskontakti on yleensä suurempi kuin eläintarhaympäristössä, mikä lisää zoonoosiriskiä. Tästä syystä on ratkaisevan tärkeää, että apinoiden kanssa kosketuksissa oleva henkilökunta käyttää asianmukaisia henkilökohtaisia suojavarusteita, että henkilökunnan terveyttä seurataan tiiviisti tekemällä säännöllisiä testejä tartuntatautien varalta ja että henkilökunnan työskentelyä estetään huonovointisena.

Vaikka orankeilla on omat endeemiset herpesviruksensa (Orangutan lymphocryptovirus),9 ne ovat erittäin alttiita ihmisen tyypin 1 herpes simplex -viruksen (HSV-1) aiheuttamalle tartunnalle, ja eläintarhan orankeilla on dokumentoitua sairastuvuutta ja kuolleisuutta.44. Takavarikoidut orangit, joilla on ollut samanlaisia kliinisiä oireita kuin muilla kädellisillä, ovat osoittautuneet serologisesti positiivisiksi, vaikka viruksen eristämisyritykset eivät olekaan onnistuneet45. Serologista näyttöä HSV-1:stä ei ole havaittu luonnossa elävillä orangugeeneilla.4

Ainoa vahvistettu raivotautitapaus esiintyi Indonesiassa takavarikoidulla orangutanilla.17 On erittäin todennäköistä, että tartunta tapahtui kylässä, jossa orankia pidettiin: Keski-Kalimantanissa raivotaudin esiintyvyys on korkeampi kuin missään muualla Borneolla.

Luonnollisia simian foamy-virusinfektioita on eristetty luonnonvaraisista orankeista ja eläintarhoissa orankien kotiseutualueen ulkopuolella.4,15,20 Tartuntaa lukuisista NHP-lajeista on kuvattu eläintarhanhoitajilla, laboratorioteknikoilla ja metsästäjillä.46,47 Virukset ovat yleensä lajispesifisiä ja aiheuttavat pysyviä, ei-patogeenisiä infektioita jopa lajien välisen tartunnan jälkeen. Simian T-solulymfotrooppinen/leukemiavirus tyyppi 1 (STLV-1) on eristetty myös luonnossa syntyneistä ja eläintarhoissa elävistä orankeista ilman kliinisiä oireita.20

Enkefalomyokardiittiviruksella (EMCV) on jyrsijöiden reservuaari, ja ihmisiin kohdistuvat infektiot ovat yleisiä, mutta niitä ei useinkaan tunnisteta. Eläintarhoissa elävien orankien infektiot ovat aiheuttaneet kuolemaan johtaneita tauteja, ja EMCV-antigeenin tai spesifisten vasta-aineiden esiintyminen eläintarhoissa on dokumentoitu.13,14

Valtaosa tietämyksestämme orankien tartuntataudeista on peräisin vasta-aineiden serologisista testeistä. Useimmat näistä testeistä on validoitu ihmisille mutta ei NHP:ille. Jopa validoiduissa testeissä tiedetään olevan jonkin verran ristireaktiivisuutta läheisesti sukua olevien48 tai toisiinsa liittymättömien antigeenien49 kanssa, mikä voi tehdä tarkasta diagnoosista haastavan. Hyvä esimerkki tästä oli tutkimus, joka julkaistiin Ebola-viruksen afrikkalaisten kantojen serologisista todisteista Indonesiassa elävillä orankiineilla,19 ja jonka seuraukset olisivat voineet vaikuttaa ratkaisevasti orankien vapauttamismahdollisuuksiin kuntoutuskeskuksissa. Vaikka on mahdollista, että orangit kantavat vasta-aineita aasialaisia filoviruksia, kuten Ebola Reston -virusta vastaan, on erittäin epätodennäköistä, että ne ovat olleet kosketuksissa afrikkalaisten filovirusten kanssa. Lisäksi artikkelissa oli lukuisia asiallisesti vääriä väitteitä (näytteiden alkuperä, näytteenottomenetelmät) sekä kyseenalaisia menetelmiä, jotka tekivät johtopäätöksistä perusteettomia, mikä johti julkaistuun huolestuneisuuskirjeeseen.50

Toisin kuin afrikkalaisilla ihmisapinoilla, kotialueella ei näytä olevan orankikohtaista simien immuunikatovirusta (Simian immunodeficiency virus, SIV). SIV:n vasta-aineita on aiemmin löydetty entsyymi-immunosorbenttimäärityksellä kahdelta pohjoisamerikkalaisissa eläintarhoissa pidetyistä 19:stä orankista, mutta varmistustestit (Western blot) olivat negatiivisia.51

Sisäisiä loisia ja alkueläimiä (erityisesti Strongyloides-, koukkumato-, Trichostrongyles-, Balantidium coli- ja Entamoeba-suvun lajeja) esiintyy paljon vankeudessa pidetyissä orankien eläintarhoissa ja kotiseutumaissa. Balantidium näyttäisi viihtyvän stressin alaisena orankien asuinpaikasta riippumatta. Strongyloidien raportoitiin olevan eläintarhoissa alle 15-vuotiaiden orankien yleisin kuolinsyy.37 Näitä suolistoperäisiä loisia on havaittu myös luonnonvaraisilla orankeilla.4,33-35

Ei kuulu tämän luvun piiriin käsitellä yksityiskohtaisesti jokaista orankien raportoitua taudinaiheuttajaa tai sen hoitoa; tällaisen yleiskatsauksen saamiseksi viittaamme lukijaan luvussa 83.52 Sen sijaan tuomme esiin joitakin suurimpia eroja tartuntataudeissa eläintarhoissa olevien orankien ja niiden kotiseutualueella elävien orankien välillä tai niitä, joilla on suurempi merkitys zoonoosi- tai levittämispotentiaalin kannalta.