Minulta kysytään usein, olenko koskaan törmännyt johonkin, mitä en ole voinut selittää. Keskustelukumppanini eivät tarkoita hämmentäviä arvoituksia, kuten tietoisuutta tai Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa, vaan poikkeavia ja mystisiä tapahtumia, jotka viittaavat paranormaalin tai yliluonnollisen olemassaoloon. Vastaukseni on: kyllä, nyt olen.

Tapahtuma sattui 25. kesäkuuta 2014. Tuona päivänä menin naimisiin Saksan Kölnistä kotoisin olevan Jennifer Grafin kanssa. Hänet oli kasvattanut äitinsä; hänen isoisänsä Walter oli lähin isähahmo, joka hänellä oli lapsena, mutta isoisä kuoli, kun hän oli 16-vuotias. Kuljetettaessa hänen tavaroitaan kotiini ennen häitä suurin osa laatikoista vaurioitui ja useita arvokkaita perintöesineitä katosi, muun muassa hänen isoisänsä kiikarit. Hänen vuonna 1978 valmistunut Philipsin 070-transistoriradionsa saapui turvallisesti perille, joten ryhdyin herättämään sitä henkiin vuosikymmeniä kestäneen mykistymisen jälkeen. Laitoin siihen uudet paristot ja avasin sen nähdäkseni, oliko siinä irtonaisia juotettavia liitoksia. Kokeilin jopa ”lyömishuoltoa”, jonka sanotaan toimivan tällaisiin laitteisiin, kun sitä lyödään jyrkästi kovaa pintaa vasten. Hiljaisuus. Luovutimme ja laitoimme sen makuuhuoneemme pöytälaatikon perälle.

Kolme kuukautta myöhemmin, kun olimme kiinnittäneet tarvittavat allekirjoitukset avioliittolupaan Beverly Hillsin oikeustalolla, palasimme kotiin, ja perheeni läsnä ollessa vannoimme valamme ja vaihdoimme sormuksia. Koska Jennifer oli 9000 kilometrin päässä perheestä, ystävistä ja kodista, hän tunsi olonsa huonoksi ja yksinäiseksi. Hän toivoi, että hänen isoisänsä olisi ollut paikalla antamassa hänet pois. Hän kuiskasi haluavansa sanoa minulle jotain kahden kesken, joten poistuimme talon takaosaan, jossa makuuhuoneesta kuului musiikkia. Meillä ei ole siellä musiikkijärjestelmää, joten etsimme läppäreitä ja iPhoneja ja jopa avasimme takaoven tarkistaaksemme, soittivatko naapurit musiikkia. Seurasimme ääntä työpöydällä olevaan tulostimeen ja mietimme – järjetöntä kyllä – oliko tässä yhdistetyssä tulostimessa/skannerissa/faksikoneessa myös radio. Ei.

Sillä hetkellä Jennifer ampui minua katseella, jota en ole nähnyt sen jälkeen, kun yliluonnollinen trilleri Manaaja hätkähdytti yleisöä. ”Ei kai se voi olla sitä, mitä luulen?” hän sanoi. Hän avasi pöytälaatikon ja otti esiin isoisänsä transistoriradion, josta kajahti romanttinen rakkauslaulu. Istuimme ällistyneessä hiljaisuudessa minuutteja. ”Isoisäni on täällä kanssamme”, Jennifer sanoi itkuisena. ”En ole yksin.”

Pian sen jälkeen palasimme vieraidemme luo radion soidessa, kun kerroin taustatarinaa. Tyttäreni Devin, joka tuli makuuhuoneestaan juuri ennen seremonian alkua, lisäsi: ”Kuulin musiikin tulevan huoneestanne juuri, kun olitte aloittamassa”. Outoa oli se, että olimme siellä valmistautumassa vain minuutteja ennen tuota aikaa ilman musiikkia.

Myöhemmin samana iltana nukahdimme Walterin radiosta kantautuvan klassisen musiikin ääneen. Sopivasti se lakkasi toimimasta seuraavana päivänä ja on ollut siitä lähtien äänettömänä.

Mitä tämä tarkoittaa? Jos se olisi tapahtunut jollekin toiselle, saattaisin ehdottaa selitykseksi sattumanvaraista sähköistä anomaliaa ja suurten lukujen lakia – kun miljardeilla ihmisillä on miljardeja kokemuksia joka päivä, on pakko olla kourallinen äärimmäisen epätodennäköisiä tapahtumia, jotka erottuvat ajoitukseltaan ja merkitykseltään. Joka tapauksessa tällaiset anekdootit eivät ole tieteellinen todiste siitä, että kuolleet elävät tai että he voivat kommunikoida kanssamme elektronisten laitteiden välityksellä.

Jennifer on yhtä skeptinen kuin minäkin, kun on kyse paranormaaleista ja yliluonnollisista ilmiöistä. Silti näiden syvästi mieleenpainuvien tapahtumien aavemainen yhdistelmä antoi hänelle selvän tunteen, että hänen isoisänsä oli paikalla ja että musiikki oli hänen hyväksyntälahjansa. Täytyy myöntää, että se järkytti minutkin kantapäilleni ja ravisteli skeptisyyttäni pohjiaan myöten. Nautin kokemuksesta enemmän kuin selityksestä.

Tällaisten poikkeavien tapahtumien emotionaaliset tulkinnat antavat niille merkityksen riippumatta niiden kausaalisesta selityksestä. Ja jos aiomme ottaa vakavasti tieteellisen uskontunnustuksen, jonka mukaan meidän on pidettävä mieli avoimena ja pysyttävä agnostisina, kun todisteet ovat epämääräisiä tai arvoitus ratkaisematta, meidän ei pitäisi sulkea havaintokyvyn ovia, kun ne saattavat avautua meille, jotta voimme ihmetellä salaperäistä.