PMC

American Medical Associationin (AMA) vuosikymmeniä jatkunut jäsenmäärän lasku ei näytä hidastumisen merkkejä, minkä vuoksi jotkut lääkärit ovat huolissaan siitä, että heidän ammattikuntansa kansallinen ääni saattaa jonain päivänä vaieta.

Jos näin tapahtuisi, Yhdysvaltain lääkärikunta menettäisi suurimman puolestapuhujansa Washington DC:ssä, sanoo AMA:n puheenjohtaja tohtori Cecil Wilson.

”Se, mitä AMA tekee ja tekee parhaiten, on edunvalvonnassa”, Wilson sanoo. ”Ja kaikki lääkärit hyötyvät siitä.”

50-luvun alussa noin 75 prosenttia Yhdysvaltain lääkäreistä oli AMA:n jäseniä. Tämä prosenttiosuus on tasaisesti laskenut vuosien varrella. Kesäkuussa AMA ilmoitti poliittisen päätöksentekoelimensä, edustajainhuoneen, vuosikokouksessa, että se menetti viime vuonna jälleen 12 000 jäsentä.

Siten kokonaisjäsenmäärä on alle 216 000. Jopa kolmannes näistä jäsenistä ei maksa täyttä 420 dollarin vuosimaksua, mukaan lukien lääketieteen opiskelijat ja asukkaat. Jos näitä jäseniä ei oteta huomioon, noin 15 prosenttia Yhdysvalloissa toimivista lääkäreistä kuuluu nykyään AMA:han.

AMA:n surkastumisen on katsottu johtuvan useista tekijöistä. Viime aikoina yhdistyksen tuki presidentti Barack Obaman terveydenhuoltolainsäädännölle, ”Patient Protection and Affordable Care Actille”, on saattanut maksaa sille joitakin jäseniä. Erityisesti päätös tukea pakollista sairausvakuutusta ei miellytä monia lääkäreitä. Tällaista on kuitenkin odotettavissa edunvalvonnassa, Wilson arvelee.

”Kun otat kantaa, joidenkin taholta saat maalitaulun selkääsi, vaikka toiset pitävät sitä loistavana”, hän sanoo.

Yleisemmällä tasolla AMA:n jäsenvaikeuksiin vaikuttaa se, että koko yhteiskunta on siirtynyt pois suuriin ryhmiin kuulumisesta. Tämä näkyy aikoinaan vahvojen järjestöjen, kuten Amerikan partiolaisten, jäsenmäärän romahtamisena. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa keskitytään pikemminkin yksilöön kuin yhteisöön, Wilson arvelee.

”Kyse on niin sanotusta yksin keilailu -juttuun liittyvästä ongelmasta”, Wilson sanoo. ”Ihmiset eivät liity järjestöihin yhtä usein kuin ennen.”

Muuttuva käsitys siitä, mitä lääkärinä oleminen tarkoittaa, on myös vaikuttanut vähenemiseen. Nuoremmat lääkärit ajattelevat edeltäjiään epätodennäköisemmin, että heidän ammattinsa on heidän elämäänsä määrittävä tekijä, sanoo tohtori Robert Tenery, silmälääkäri Dallasissa, Teksasissa, joka aikoinaan johti AMA:n eettistä neuvostoa.

”He tulevat nyt lääketieteellisestä koulusta ja ajattelevat lääketiedettä pikemminkin kutsumusammatiksi kuin kutsumukseksi”, Tenery sanoo. ”Kun me ajattelimme, että lääketiede oli kutsumus, tunsimme, että meidän pitäisi olla osa suurempaa lääkärien joukkoa.”

Kasvava kilpailu osavaltioiden ja erikoislääkärijärjestöjen jäsenmaksuista on myös vahingoittanut AMA:ta. American College of Physiciansin jäsenmäärä lähes kaksinkertaistui vuosina 1995-2009 ja on nyt 130 000. Myös American College of Surgeons, jossa on 77 000 jäsentä, on kasvanut valtavasti kolmen viime vuosikymmenen aikana. Kesäkuussa American Academy of Family Physicians ilmoitti, että sen jäsenmäärä oli noussut kaikkien aikojen korkeimpaan tasoon, 100 300:aan.

Erikoisalayhdistykset ovat kasvaneet voimakkaasti, koska ne ovat sidoksissa lääketieteen täydennyskoulutukseen ja lautakuntien sertifiointiin. Ja vaikka AMA mainostaa, että sillä on enemmän poliittista vaikutusvaltaa kuin osavaltioiden yhdistyksillä, suurempi valta ja vaikutusvalta voi itse asiassa olla osavaltiotasolla, arvelee Tenery, joka on myös Texasin lääkäriliiton entinen puheenjohtaja.

”Texasin lääkäriliitto on paljon vahvemmassa asemassa vastaamaan tarpeisiini Teksasissa”, Tenery sanoo. ”Kuten sanotaan, kaikki politiikka on paikallista.”

Siltikin on tärkeää, että lääkäreillä on vahva kansallinen elin, joka edustaa heitä kokonaisuutena, Tenery sanoo. Erikoisalayhdistysten monet äänet on helpompi sivuuttaa kansallisessa politiikassa kuin AMA:n yhtenäinen ääni.

”Tämä maa tarvitsee kansallisen kattojärjestön, joka edustaa ammattikuntaa kaikilla sektoreilla”, Tenery sanoo.

AMA on yrittänyt tai harkinnut vuosien varrella monia aloitteita hidastaakseen jäsenmääränsä vähenemistä ja pysyäkseen merkityksellisenä kansallisella tasolla. Näitä ovat muun muassa jäsenmäärän kasvattamiseen keskittyvien työryhmien perustaminen, porrastettujen jäsenyyksien tarjoaminen erilaisilla etuuksilla ja maksurakenteilla, etuuksien räätälöinti vastaamaan lääkäreiden tarpeita heidän uransa eri vaiheissa ja sähköisten työkalujen luominen, joita lääkärit voivat käyttää käytännöissään.

”Haluamme kääntää käyrän ympäri”, Wilson sanoo. ”Jäsenet ovat meille tärkeitä. Lukumäärissä on voimaa.”

Teneryn mukaan lääkäreiden poistumisen pysäyttäminen AMA:n riveistä edellyttää dramaattisempaa muutosta: täydellistä rakenteellista uudistusta. Tällä hetkellä AMA:ta hallinnoidaan ”järjestöjen organisaationa”. Osavaltioiden ja erikoisalojen yhdistysten edustajat määrittelevät toimintalinjat edustajainhuoneen kokouksissa. Silti AMA rekrytoi edelleen itsenäisenä jäsenyhdistyksenä, vaikka itsenäisillä jäsenillä ei ole juurikaan sananvaltaa toimintaan.

Tenery sanoo, että AMA:n pitäisi siirtyä pois yksittäisten jäsenten jahtaamisesta. Yhtenä vaihtoehtona hän ehdottaa, että AMA:n jäsenyys tehtäisiin pakolliseksi lääkäreille, jotka haluavat liittyä osavaltioiden lääkäriyhdistyksiin. Osavaltioiden yhdistykset hyötyisivät siitä, että niillä olisi ääni vahvemmassa kansallisessa elimessä, ja AMA voisi pysyä taloudellisesti elinkelpoisena saamalla osan osavaltiotasolla kerätyistä jäsenmaksuista.

”Osavaltioiden jäsenet olisivat rekrytoijia ja jäsenmaksujen kerääjiä”, Tenery sanoo. ”Se poistaisi rekrytoinnin kilpailullisen luonteen.”

Muutoksia tarvitaan, jotta AMA pysyisi merkityksellisenä, sanoo Tenery, vaikka hän ei odota suuria muutoksia nopeasti. ”AMA on vähän kuin tankkeri, joka ylittää Atlantin”, hän sanoo. ”Kestää kauan ennen kuin se muuttaa kurssiaan.”