Jos elokuvassa on koskaan ollut feministinen mestariteos, sen on oltava Legally Blonde. Legally Blonde haastaa käsitykset naisista akateemisessa maailmassa, yhteiskunnassa ja mediassa ylipäätään. Elokuva ja erityisesti Elle Woodsin hahmo todistavat samalla, että naiset ovat niin paljon muutakin kuin ulkonäkönsä, mutta että omasta ulkonäöstä kiinnostuminen ei ole tyhjänpäiväistä eikä hyödytöntä ajanvietettä.

Stereotyyppiä blondista Barbie-tytöstä, joka ei voi tehdä mitään muuta kuin näyttää hyvältä, ei vain käsitellä, vaan se myös poistetaan Elle Woodsin kouluaikana ja myöhemmässä lakimiesurassa elokuvassa Legally Blonde 2: Punainen, Valkoinen ja blondi. Elle ei ainoastaan murskaa stereotypioita, vaan käyttää niitä hyväkseen. Kuten surullisenkuuluisassa permantokohtauksessa oikeudessa, jossa hänen tietämyksensä muodista ja kauneudesta ei ole pelkästään arvokasta, vaan avainasemassa puolustuksen argumenttien tuhoamisessa.

Mutta vaikka Legally Blonde -elokuvan nimihenkilö on feministinen ikoni omana itsenään, minusta tuntuu, että Paulette – jota näyttelijä Jennifer Coolidge näyttelee molemmissa elokuvissa – on paljon tarpeellisempi ja tarpeellisempi persoona. Hän ei ole nainen, jota etsitään sinänsä sekä kauneutensa että älykkyytensä vuoksi, vaan hahmo, joka on kiistatta helpommin samaistuttavissa suurelle yleisölle.

Tapaamme Pauletten ennen kaikkea kynsiteknikkona: Nainen, joka antaa Ellelle neuvoja ihmissuhteisiin liittyen paljastaen samalla, etteivät hänen omat suhteensa ole kovinkaan hyviä. Hän ihastuu postinkantajaan ja hänen ex-miehensä on, lievästi sanottuna, melkoinen mulkku. Paulette on kuitenkin äänekäs. Hän on räväkkä ja iloinen, ja hänellä on aivan oma tyylinsä.

Kun tutustumme Pauletteen paremmin, opimme, että hän on hahmo, joka on täysin vieraantunut maailmasta, jonka Elle Woods tuntee ja jota hän rakastaa. Hän on työväenluokkaa. Hän ei ole käynyt lukiota loppuun – saati sitten opiskellut yliopistossa, saati sitten Harvardissa.

Paulette on myös täyteläisen näköinen ja työskentelee ahkerasti saadakseen muut ihmiset näyttämään kauniilta samalla kun kuuntelee heidän ongelmiaan. Kuten hän sanoo elokuvassa: ”Olen keski-ikäinen, lukion keskeyttänyt, jolla on raskausarpia ja läski perse.”

Kun Elle ystävystyy Pauletten kanssa, on käsin kosketeltavissa tunne siitä, että hän on auttamassa Paulettea tavalla, jota kukaan muu ei ole ennen tehnyt. Hän toivoo voivansa herättää itseluottamusta ja seksuaalisuutta naisessa, jota on koko elämänsä ajan aliarvioitu niin ihmissuhteissaan kuin oman itsetuntonsa (tai sen puutteen) kautta.

Tämä ystävyyssuhde on sellaista, joka näennäisesti on tarkoitettu osoittamaan ystävällisyyttä Elle Woodsin luonteessa. Hänen kykynsä nähdä luokan yli, ystävystyä ja innostaa muita ja edustaa naisystävyyden voimakasta luonnetta on näkemisen arvoinen näky.

Mutta siinä missä Elle Woods ”ei ole koskaan antanut minkään pysäyttää itseään”, en voi olla tuntematta, että hänellä ei oikeastaan koskaan ole ollut monia esteitä tiellään. Hänen varallisuutensa, ulkonäkönsä ja älykkyytensä ovat olennainen osa koko hänen tarinaansa, sillä ilman niitä tarinaa ei välttämättä olisi.

Vaikka Ellen etuoikeuksia ei koskaan käsitellä elokuvassa Legally Blonde – elokuva on liian kiireinen taistellakseen bimboja koskevia stereotypioita vastaan vaivaantuakseen -, niin ei myöskään Pauletten etuoikeuksien puutetta. Vaikka Paulette on lähtöisin täysin erilaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta kuin kaikki muut Legally Blondessa ja Legally Blonde 2:ssa esiintyvät hahmot, häntä ei koskaan kohdella sen vuoksi eri tavalla. Samoin häntä ei koskaan kohdella eri tavalla hänen ”läskiperseensä” vuoksi.”

Tämä elokuva ei ole vain oppitunti siitä, miten vaaleat opiskelijayhdistystytöt eivät ole tyhjänpäiväisiä idiootteja, vaan oppitunti siitä, miten naisten tulisi kohdella ja kunnioittaa toisiaan. Vaikka tätä käsitellään kerronnassa Ellen ja ex-poikaystävä Warnerin uuden tyttöystävän Vivian Kensingtonin kilpailemisen ja lopulta ystävyyden kautta, minusta tuntuu, että Ellen ja Pauletten BFF-status edustaa paljon muutakin (ja paljon hienovaraisemmalla tavalla).

Vivianin ja Ellen erimielisyyksien taustalla on molempia naisia kohtaan väärässä ollut mies sekä heidän yksilöllinen vaatemakunsa. Paulette ja Elle sen sijaan eroavat toisistaan iän, elämäntyylin, luokan, vartalon, tyylin ja monen muun seikan suhteen. Silti naisista tulee parhaita ystäviä, ja he käyttävät tätä asemaansa toistensa tukemiseen ja inspiroimiseen.

Pauletten hahmo erottuu lopulta muiden joukosta esteettisten ja sisäisten erojensa vuoksi. Yhteiskunnassa, joka luonnostaan vastustaa täyteläisempiä vartaloita ja äänekkäitä naispersoonia, hänen hahmonsa tuntuu sitäkin tärkeämmältä. Varsinkin kun otetaan huomioon, että Paulette edustaa keskiverto naista niin paljon enemmän kuin sisarkuntatytöt ja Harvardista valmistuneet voisivat koskaan edustaa.

Elokuva on raskaasti ladattu tärkeillä viittauksilla girl poweriin ja feminismiin, mutta Pauletten kohdalla nämä seikat ovat pitkään olleet aliarvostettuja.

Pauletten hahmo nousee silti esiin vasten merta, joka pursuaa patriarkaalisia ja sukupuolisuuteen pyrkiviä käsityksiä. Vaikka hän on keski-ikäinen, hän sopeutuu mukavasti uusien, nuorempien ystäviensä joukkoon eikä häntä sullota ”äitihahmon” rooliin. Hän jopa omaksuu persoonansa voimakkaamman puolen seisomalla exänsä rinnalla ja vetämällä puoleensa unelmiensa (posti)miehen.

Paulette ei ole läheskään yhtä varakas, lukutaitoinen tai etuoikeutettu kuin hänen uusi bestiksensä Elle Woods, mutta Paulettea ei pidetä missään nimessä ”vähempiarvoisempana” yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.

Paulettella saattaa olla läski perse ja raskausarpia (kuten niin monilla meistä on). Mutta Ellen avulla hän ei anna tämän estää itseään tekemästä mitään, mitä hän haluaa tehdä.

Välttämättä Paulette on kansan nainen – jotain, mitä tämä elokuva ehdottomasti tarvitsi. Hän toimii vastapainona tarinalle, joka sijoittuu rikkaan ja älykkään eliitin keskuuteen, ja hän tekee sen kurvikkaissa asuissa, jotka ovat yhtä upeita, hauskoja ja glamourisia kuin ne lukuisat lookit, joista Elle Woods tunnetaan vielä nykyäänkin.

Kuvat: Metro-Goldwyn-Mayer Productions (6)