Tahdon puhua yhdestä yleisimmin siedetyistä synneistä niiden keskuudessa, jotka väittävät tuntevansa Jumalan. Se on mitä vakavin synti, ja silti törmään siihen usein, ja huomaan, että sitä usein selitellään tai kohautetaan olkapäillä, koska se ei ole suuri asia. Itse asiassa monet kristityt eivät edes tiedä, että se on syntiä! Kamppailen sen kanssa itsekin. Se nostaa päätään eri muodoissaan: itsesääli, murjotus, valittaminen, masennus, viha, uhma. Usein kaikkien näiden oireiden taustalla on kiittämättömyyden synti armollista, suvereenia Jumalaamme kohtaan.

Kiittämättömyys on tyypillistä niille, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan. Juuri nurina ja kiittämättömyys Jumalaa kohtaan oli syynä siihen, että Israel joutui alistetuksi erämaassa (1. Kor. 10:10; Ps. 95:8-11). Kun Paavali käsittelee ihmisen turmeltuneisuutta, kiittämättömyys on yksi niistä synneistä, jotka syöksivät rodun yhä syvemmälle syntiin: ”Sillä vaikka he tunsivat Jumalan, he eivät kunnioittaneet häntä Jumalana eivätkä kiittäneet häntä; … Sentähden Jumala antoi heidän haltuunsa …” (Room. 1:21, 24).

Toisaalta uskovia on käsketty kiittämään kaikessa (1. Tess. 5:18). Saatanan pimeyden valtakunnasta vapautettuina meidän tulee ”iloiten kiittää Isää, joka on pätevöittänyt meidät osallistumaan pyhien perintöön valkeudessa” (Kol. 1:12). Iloisen, jatkuvan kiitollisuuden hengen tulisi luonnehtia meitä kristittyinä.

Ei ole yllättävää huomata, että mies, jota Jumala kutsui ”mieheksi minun sydämeni mukaan”, oli kiitollinen mies. Haluan tarkastella ”kiitollisen sydämen juuria ja hedelmää” Daavidin kokemuksesta 2. Samuelin kirjan 7. luvussa: Miten upottaa juuret, jotka tuottavat meissä kiitollisuutta kaikkina aikoina; ja millaisia hedelmiä kiitollisuus tuottaa.

Tausta: Daavid on vakiinnuttanut valtakuntansa. Hän on tuonut arkin ylös ja asettanut sen telttaan Jerusalemiin. Hän on rakentanut itselleen palatsin. Ja vaikka Daavidin taistelut Israelin vihollisia vastaan eivät ole ohi (kuten seuraavat luvut paljastavat), Jumala on tällä hetkellä antanut Daavidille hengähdystauon (27:1). Tämän rauhallisen jakson aikana Daavidin ajatukset kääntyvät siihen, että vaikka hän asuu hienossa palatsissa, Jumalan arkki asuu teltassa (27:2). Daavid haluaa rakentaa Jumalalle talon. Hänen ystävänsä, profeetta Naatan, sanoo aluksi: ”Mene vain”. Mutta sinä yönä Jumala puhuu Naatanille ja kieltää Daavidia rakentamasta temppeliä. Mutta Jumala kehottaa myös Naatania kertomaan Daavidille, että Jumala rakentaa Daavidille temppelin ja että Daavidin temppeli ja valtakunta säilyvät ikuisesti (7:16). Niin sanotussa ”Daavidin liitossa” Jumala lupaa, että Messias tulee Daavidin jälkeläisistä. Daavidin reaktio oli hukkua kiitollisuuteen Jumalan hyvyydestä häntä kohtaan.

Saatat ajatella: ”Toki, kukapa ei olisi kiitollinen, jos Jumala antaisi hänelle tuollaisen lupauksen?”. Mutta ymmärtääkseen Daavidin vastauksen merkityksen meidän on tunnustettava, että Jumala oli juuri sanonut ”ei” Daavidin unelle. Se oli hyvin konkreettinen uni. Omassa mielessään Daavid saattoi kuvitella kauniin rakennuksen, jonka sisäpihalla tungeksivat palvojat. Hän halusi tehdä tämän näkyvän asian Herralle. Mutta Jumala sanoi ”ei”. Sen sijaan Hän lupasi jotakin, mitä Daavid ei näkisi omana elinaikanaan: että Messias tulisi hänen suvustaan. Tuo lupaus toteutui vasta tuhat vuotta myöhemmin, kun Jeesus syntyi, eikä se täyty kokonaan ennen Kristuksen tulevaa tuhatvuotista valtakautta.

Se asettaa Daavidin kiitollisuuden eri valoon, eikö niin? Hän olisi helposti voinut olla pettynyt ja jopa vihainen siitä, että Jumala kielsi hänen unelmansa. Mutta hän oli hukkua kiitollisuuteen. Ehkä Daavidilla on todellakin jotain opittavaa meille kiitollisuudesta, varsinkin kun Jumala sanoo ei suunnitelmillemme!

Juuret: Kiitollinen sydän juontaa juurensa siitä, että keskitytään Jumalan suvereeniin armoon.

Daavid keskittyi Jumalaan, hänen tarkoitukseensa ja hänen suvereeniin armoonsa. Näiden jakeiden tutkiminen paljastaa kolme kiitolliselle sydämelle ominaista juurta:

A. Kiitollinen sydän keskittyy Jumalaan, ei itseensä.

Ajattele, missä tilanteessa Daavid oli: Hän oli Israelin kuningas vuosien vaikeuksien jälkeen. Hän oli voittanut monia viholliskansoja. Hän oli asettunut mukavasti pääkaupunkiinsa hienoon palatsiin. Hän oli kuuluisa, vaikutusvaltainen mies, ja monet palvelivat häntä. Hän olisi helposti voinut tulla itsekeskeiseksi. Hän olisi voinut innostua nauttimaan hyvästä elämästä eikä olisi välittänyt Jumalan asioista. Mutta hän ei tehnyt niin.

Sen sijaan hänen ajatuksensa kääntyivät Herraan ja hänen tarkoitukseensa. Hänellä oli taakka siitä, että Jumala olisi keskeisellä sijalla kansassa, että hänen kansansa palvoisi Jumalaa. Hän halusi rakentaa temppelin, joka korotti Herran oikealle paikalleen. Daavid ei voinut olla tyytyväinen, kun Jumalan temppeli ei ollut todellisuutta. Daavidin sydän oli keskittynyt Jumalaan, ei itseensä. Niinpä silloinkin, kun Jumala sanoi ei Daavidin unelmalle, Daavid oli hukkua kiitollisuuteen Jumalan suvereenista armosta häntä kohtaan.

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi painimme kiittämättömyyden kanssa, on se, että olemme itsekeskeisiä. Meillä on taipumus tavoitella omaa täyttymystämme, mukavuuttamme ja onnellisuuttamme. Amerikkalaisessa kristinuskossa vallitseva teologia asettaa ihmisen ja hänen onnellisuutensa keskiöön Jumalan ja hänen kirkkautensa sijaan. Se opettaa, että Jumala on olemassa täyttääkseen tarpeemme. Meille jopa kerrotaan, että Kristus kuoli puolestamme, koska olemme sen arvoisia! Niinpä meillä on ihmisiä, jotka ovat luonnostaan itsekeskeisiä, jotka tulevat Kristuksen luo saadakseen ”yltäkylläisen elämän”, jonka he luulevat olevan heidän oikeutensa ja jonka he olettavat täyttävän kaikki heidän tarpeensa. Mutta he eivät ole koskaan tehneet parannusta itsekeskeisyydestään. Sitten he pettyvät, kun Jumala ei tee sitä, mitä he luulevat Hänen luvanneen tehdä.

Meillä on seurakuntia, jotka ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat siellä saadakseen Jumalan ratkaisemaan ongelmansa ja tekemään heidät onnellisiksi. Haluavatko he ratkaista ongelmansa, jotta he voisivat tehokkaammin kirkastaa ja palvella Jumalaa? Ei, he haluavat ongelmiensa ratkeavan, jotta he voivat nauttia onnellisesta elämästä. Toisin kuin Daavidilla, heillä ei ole taakkaa Jumalaa ja hänen tarkoitustaan kohtaan. Sen sijaan, että he keskittyisivät Jumalaan, he keskittyvät siihen, että he yrittävät saada Jumalan täyttämään omat tarpeensa omaa tyydytystään varten. He ovat keskittyneet itseensä.

Anna minun ampua aivan suoraan, koska Jeesus teki niin. Hän ei sanonut: ”Jos joku haluaa seurata minua, täytän hänen kaikki tarpeensa, jotta hän voi elää onnellista ja mukavaa elämää”. Hän sanoi: ”Jos joku tahtoo seurata minua, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”. Sillä joka tahtoo pelastaa henkensä, se menettää sen; mutta joka menettää henkensä minun ja evankeliumin tähden, se pelastaa sen.” (Mark. 8:34-35). Jos haluat olla kiitollinen ihminen, siirrä huomiosi pois itsestäsi ja onnellisuudestasi ja keskity Jumalaan ja hänen suureen tarkoitukseensa evankeliumissa. Jos keskitymme Jumalaan ja hänen tarkoitukseensa, hän täyttää armollisesti tarpeemme. Jos keskitymme itseemme, tulemme tyhjiksi.

B. Kiitollinen sydän alistuu Jumalan suvereeniin tarkoitukseen.

Daavid halusi rakentaa temppelin; Jumala sanoi: ”Ei”. Tätä vastausta olisi ollut erityisen vaikea hyväksyä, koska Daavidin halu oli oikea. Hän ei halunnut jotain itselleen. Hän ei halunnut uutta lisäosaa palatsiin tai korkeampaa palkkaa. Hän halusi rakentaa talon Jumalalle. Hänen motiivinsa olivat puhtaat. Mutta Jumala sanoi ei. On totta, että Jumala kietoi kieltäytymisensä joihinkin muihin ihaniin lupauksiin. Mutta siitä huolimatta se oli kielto.

Mitä Daavid teki vastauksena? Mietitään ensin, mitä hän olisi voinut tehdä, mutta ei tehnyt. Hän olisi voinut antaa pettymyksensä kasvaa masennukseksi. Hän olisi voinut murjottaa ja sääliä itseään. Hän olisi voinut ajatella vihaisesti: ”Saa nähdä, yritänkö enää koskaan tehdä mitään Herran hyväksi!”. Hän olisi voinut kääntyä itsensä hemmotteluun lievittääkseen loukkaantuneita tunteitaan.

Sen sijaan hän palvoi Jumalaa. Hänet valtasi kiitollisuus kaikesta siitä, mitä Jumala oli tehnyt. Hän alistui Jumalan suvereeniin tarkoitukseen ja oli halukas tulemaan käytetyksi niin kuin Jumala halusi häntä käyttää.

Avain Daavidin reaktioon nähdään siinä, miten Daavid näki Jumalan ja miten hän näki itsensä Jumalan silmissä. Kahdeksan kertaa (27:18, 19 , 20, 22, 25, 28, 29) tässä lyhyessä rukouksessa Daavid kutsuu Jumalaa ”Oi Herra Jumala” (NIV = ”Sovereign Lord”; heprea = Adonai Jahve). Lisäksi Daavid ylistää toistuvasti Jumalan suuruutta (27:22, 26, 27) ja sitä, että hän on suvereenisti valinnut Israelin kansakseen (27:23, 24). Ja kymmenen kertaa Daavid viittaa itseensä, ei ”kuninkaana” vaan ”sinun palvelijasi” (27:19, 20, 21, 25, 26, 27 , 28, & 29 ). Koska hän näki Jumalan maailmankaikkeuden hallitsijana ja itsensä yksinkertaisesti Jumalan palvelijana, hän saattoi alistua ja olla kiitollinen, kun Jumalan suunnitelmat olivat ristiriidassa Daavidin suunnitelmien kanssa.

Entä sinä? Mitä teet, kun Jumalan suunnitelmat ovat vastoin sinun suunnitelmiasi? Kiitollisuuden koetinkivi ei ole se, kun Jumala tekee sitä, mitä sinä haluat hänen tekevän. Se on helppoa! Kiitollisuuden koetinkivi on se, kun Jumala sanoo ei sinun suunnitelmillesi, vaikka ne olisivat hänen tarkoitustaan edistäviä suunnitelmia. Ollaksesi kiitollinen sinun on silloin nähtävä Jumala hallitsijana ja itsesi hänen palvelijanaan niin, että alistut hänelle.

Kiitollinen sydän on siis keskittynyt Jumalaan, ei itseensä. Kiitollinen sydän alistuu Jumalan suvereeniin tarkoitukseen.

C. Kiitollinen sydän hukkuu Jumalan suvereeniin armoon.

Kun Naatan hahmottelee Jumalan liiton lupaukset Daavidille, Daavid hukkuu. Nykyslangilla ilmaistuna hän on ”häkeltynyt”. Hän menee ilmestysmajaan ja istuu Herran eteen (27:18). Tietääkseni se on ainoa kerta Raamatussa, kun ihminen istuu alas rukoilemaan. Luulen, että hän oli ällistynyt, kuten silloin, kun asianajaja soittaa sinulle ja sanoo: ”Sinun on parasta istua alas. Rikas setä on jättänyt sinulle miljoona dollaria.” Daavid oli halunnut rakentaa talon Jumalalle, mutta Jumala sanoo: ”Ei, minä haluan rakentaa talon Daavidille” (27:11). Daavidin vastaus oli: ”Kuka minä olen?”

Armo tarkoittaa Jumalan ansaitsematonta suosiota. Älä anna kenenkään kertoa sinulle mitään muuta! Armolla on kaksi puolta:

Ensiksikin armo on ansaitsematon, mikä tarkoittaa, etten ansaitse sitä. ”Kuka minä olen …?” (27:18). Olen täysin kelvoton vastaanottamaan sitä. Jos saan sen, koska olen sen arvoinen, se ei ole armoa. Jos voin tehdä jotakin ansaitakseni sen tai ansaitakseni sen, se ei ole armoa. Armo on Jumalan suvereeni teko, joka on täysin irrallaan ihmisen ponnisteluista tai ihmisen tahdosta. Meidän on vaikea käsittää armoa, koska se ei ole ihmisen tapa tai tapa (27:19). Elämässä meidät on ehdollistettu työn ja palkan, ponnistelun ja palkkion järjestelmään. Mutta armo ei ole palkka tai palkkio. Se kumpuaa Jumalan luonteesta, ei suinkaan ihmisen ponnisteluista.

Et voi ymmärtää tai arvostaa Jumalan armoa, ennen kuin sinut valtaa tunne omasta kelvottomuudestasi lähestyä Jumalaa millään tavalla. Hyvät tekosi eivät voi suositella sinua Jumalalle. Jos Jumala suhtautuisi sinuun ansioidesi mukaan, hän lähettäisi sinut oikeutetusti helvettiin. Armo on täysin ansaitsematon. Kun tämä ajatus tarttuu sinuun, se täyttää sinut kiitollisuudella Jumalaa kohtaan!

Toiseksi, armo on suosiota. Toisin sanoen armo kuvastaa Jumalan runsasta hyvyyttä. Jumala, joka on äärettömän rikas, on avannut taivaan aarteet ja vuodattanut päällemme kasoittain siunauksia. Kuten Roope McDuck ui rahakasassaan, niin myös uskovat uivat Jumalan siunauksessa. Daavid pohtii tässä:

* Jumalan suosiota menneisyydessä (27:8-9, 18). Veljet ja sisaret, pysähtykää hetkeksi ja miettikää Jumalan armoa teitä kohtaan menneisyydessä. Joillekin teistä se voi olla aivan lähimenneisyyttä; toisille meistä tuo menneisyys ulottuu useita vuosia taaksepäin. Mutta meille kaikille, kasvatettiinpa meidät pyhäkoulussa tai kapakassa, meidän on menneisyyttä tarkastellessamme sanottava: ”Jumala on ollut armollinen. Hän pelasti minut likaisesta kuopasta.” Olimme kuolleita rikkomuksissa ja synneissä: ”Mutta Jumala, joka on rikas laupeudesta, suuren rakkautensa tähden, jolla hän meitä rakasti, teki meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa, vaikka me olimme kuolleet rikkomuksiimme, (armosta teidät on pelastettu),… (Ef. 2:4-5).”

* Jumalan suosio nykyhetkessä (27:8b). Daavid oli nyt Jumalan kansan Israelin hallitsija. Ajattele Jumalan nykyistä armoa sinua kohtaan. Ehkä ajattelet: ”Kuningas! En ole edes pomo! Olen totemipaalun alin mies.” Mutta kuten Paavali jatkaa Ef. 2:6:ssa, ”…herätti meidät hänen kanssaan ja asetti meidät hänen kanssaan taivaallisiin, Kristuksessa Jeesuksessa, …”. Se on meidän nykyisyytemme! Meidät on kutsuttu käyttämään ylösnousseen Päämme valtaa täällä maan päällä pimeyden hengellisiä voimia vastaan!

* Jumalan suosio tulevaisuudessa (27:10-16, 19). Jumala antaa hämmästyttävän lupauksen vahvistaa Daavidin valtakunnan ikuisesti. Tämä lupaus toteutui vain osittain Salomossa ja muissa Daavidin suvun kuninkaissa. Se täyttyi ja täyttyy vielä kokonaan Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, joka on syntynyt Daavidin suvusta ja joka hallitsee Daavidin valtaistuimella tuhatvuotisessa valtakunnassaan.

Entä meidän tulevaisuutemme? Paavali jatkaa Ef. 2:7: ”jotta hän tulevina aikakausina osoittaisi armonsa ylenpalttisen rikkauden ystävällisyydessä meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa”. Emme voi edes käsittää, mitä kaikkea hyvää Jumala on varannut meille tulevaisuutta varten!

Se on kaikki armosta! Se ympäröi meitä: Armo pelasti meidät synnillisestä menneisyydestä; armo pitää meidät yllä korotetussa kutsumuksessa nykyhetkessä; ja armo säilyttää meidät loistavaa tulevaisuutta varten!

Jumalan armon pitäisi toisinaan tyrmätä meidät. Oletko koskaan viettänyt aikaa istuen Herran edessä häkeltyneenä Hänen valtavasta armostaan? Pitäisi olla usein hetkiä (Herran ehtoollisen pitäisi olla yksi tällainen hetki), jolloin istumme Herran edessä ja käännämme mielessämme yhä uudelleen ja uudelleen Jumalan ansaitsemattoman armon kaikkia puolia ikään kuin tutkisimme harvinaista hiottua jalokiveä. Kiitollinen sydän on hukkua Jumalan suvereeniin armoon.

Kiitollinen sydän on siis juurtunut Jumalan suvereeniin armoon keskittymiseen. Kiitollinen sydän keskittyy Jumalaan, alistuu hänen suvereeniin tarkoitukseensa ja iloitsee hänen suvereenista armostaan.

Hedelmä: Kiitollinen sydän johtaa Jumalan lupausten anomiseen.

Kiitollinen sydän rukoilee Jumalan lupausten täyttymistä. Huomaa, että vaikka Jumala oli luvannut tehdä kaikki nämä suuret asiat Daavidille, Daavid ei pitänyt lupauksia itsestäänselvyytenä. Daavid otti Jumalan lupauksen ja muutti sen rukoukseksi sen täyttymisen puolesta (27:25-27, 29).

Kysytät: ”Miksi meidän pitää rukoilla, jos Jumala on luvannut tehdä sen? Jos Hän on suvereeni ja toteuttaa tarkoituksensa, miksi meidän täytyy pyytää Häntä tekemään se?”. En ymmärrä kaikkea mitä tiedän. Mutta tiedän, että osa tavasta, jolla Jumala saa suvereenin tarkoituksensa aikaan, on hänen kansansa rukousten kautta. Jumala odottaa, että hänen palvelijansa, jotka ovat hänen armonsa vastaanottajia, ottavat hänen lupauksensa ja muuttavat ne kiitollisiksi rukouksiksi hänen kunniakseen. Jumala on puhunut, mutta hän iloitsee palvelijoistaan, jotka sanovat: ”Tee niin kuin olet sanonut, Herra, että nimesi ylistettäisiin.” (27:25, 26)

Tiedätkö, mitä Daavidin Poika on luvannut huoneestaan, seurakunnastaan? ”Minä rakennan seurakuntani, eivätkä Haadeksen portit voita sitä” (Matt. 16:18). Se on Hänen lupauksensa. Hän odottaa, että hänen kansansa, jonka sydämet ovat täynnä kiitollisuutta hänen suvereenia armoaan miettiessään, ottaa tuon lupauksen ja muuttaa sen uskovaksi rukoukseksi: ”Herra, rakenna kirkkosi, pystytä temppelisi tämän yhteisön elämästä, jotta nimesi ylistettäisiin iankaikkisesti!”

Tarvitsemme joukon Daavidin kaltaisia sotureita, joiden sydämet ovat täynnä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan hänen suvereenista armostaan ja jotka yhdistyvät rukoilemaan yhdessä Herraa täyttämään lupauksensa rakentamalla kirkon tähän yhteisöön. Jumala ei ole osoittanut meille armoaan, jotta voisimme elää mukavasti kodeissamme sillä aikaa, kun Hänen talonsa on rakennettava. Hän haluaa palvelijoita, jotka ottavat hänen lupauksensa rakentaa talo Daavidin Pojan kautta ja kääntävät sen anomukseksi, että se toteutuisi. Meidän on saatava laajempi näkemys siitä, mitä Jumala on luvannut ja mitä Hän tekee seurakuntansa suhteen vastauksena rukouksiimme.

Johtopäätös

Ymmärrän, että monet teistä ovat niin syvällä henkilökohtaisissa ongelmissa, että teidän on vaikea, ellei mahdotonta, nostaa silmiänne siihen suvereeniin tarkoitukseen, jota Jumala tekee historiassa. Ehkä olette selviytymismoodissa kuten Daavid, kun hän pakeni Saulia. Et voi ajatella Jumalan huoneen rakentamista, ennen kuin olet saanut jonkin verran lepoa sielusi vihollisilta. Mutta muista, että silloinkin kun Daavid oli selviytymistilassa, hän oppi luottamaan Jumalan lupauksiin. Hän oppi luottamaan siihen, että Jumala oli hänen riittävyytensä. Hän oppi kiittämään laulamalla, jopa luolasta, jossa hän piileskeli Saulin armeijalta (ks. Ps. 57)!

Nämä asiat pätevät sinuun. Elämäsi jokaiseen tarpeeseen on olemassa Jumalan lupaus! Mikä on sinun tarpeesi tänä aamuna? Tarvitsetko vapautta syyllisyydestä? Hän lupaa antaa anteeksi, jos tunnustat syntisi (1. Joh. 1:9). Tunnetko itsesi yksinäiseksi? ”Minä olen teidän kanssanne aina” (Matt. 28:20). Tarvitsetko varmuutta? ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua; ja minä annan heille iankaikkisen elämän, eivätkä he ikinä huku, eikä kukaan saa riistää heitä minun kädestäni.” (Joh. 10:27-28). Oletko sinä levoton? ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille; en minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön sydämenne olko levoton, älköönkä pelätkö.” (Joh. 14:27).” (Joh. 14:27)

Murehditko taloudellisia paineita? ”Älkää siis murehtiko ja sanoko: ’Mitä me syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Millä me vaatetamme itsemme?'”. Sillä kaikkea tätä pakanat etsivät innokkaasti; sillä teidän taivaallinen Isänne tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Mutta etsikää ensin hänen valtakuntaansa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki tämä teille annetaan” (Matt. 6:31-33). Kamppailetko voimakkaiden kiusausten kanssa? ”Mikään muu kiusaus ei ole yllättänyt teitä kuin sellainen, joka on ihmiselle tavallinen; ja Jumala on uskollinen, joka ei anna teidän joutua kiusaukseen yli voimienne, vaan antaa kiusauksen mukana myös pakotien, jotta voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13)

Mitä tahansa tarvitsemme, Jumalan lupaus kattaa sen! Olivatpa olosuhteemme kuinka musertavat tahansa, meillä voi olla toivoa ja voimme täyttyä kiitoksella, koska Jumalamme on suvereeni Jumala, joka toimii aina armossa meitä kohtaan. Voimme ottaa Hänen lupauksensa ja kääntää ne rukoukseksi Hänen kunniakseen.

Saatat ajatella: ”Sepä hienoa! Mutta miksi en näe, että nuo lupaukset toteutuvat?”. En tiedä. Mutta saatat haluta kysyä itseltäsi: ”Miksi haluan nähdä näiden ongelmien ratkeavan? Miksi haluan nähdä näiden tarpeiden täyttyvän? Onko se siksi, että olisin mukava ja onnellinen? Vai onko se niin, että Jumala kirkastuu ja hänen nimensä kirkastuu minun kauttani?”. Herra ei ole kiinnostunut täyttämään kaikkia tarpeitamme, jotta voisimme elää onnellista, itsekeskeistä elämää. Hän haluaa, että etsimme ensin Hänen valtakuntaansa. Hän haluaa, että meillä on taakka Hänen huoneensa puolesta. Hän haluaa, että keskitymme Häneen, emme itseemme. Hän haluaa meidän alistuvan hänen suvereeniin tarkoitukseensa. Hän haluaa, että nautimme hänen armostaan. Sitten hän haluaa, että kiitollisesta sydämestä käsin rukoilemme hänen yltäkylläisiä lupauksiaan todeksi, niin että häntä ylistetään.

Kiitollinen sydän kumpuaa siitä, että keskitytään Jumalan suvereeniin armoon, ja johtaa Jumalan lupausten anomiseen.

Käsitelkäämme kaikki kiittämättömyyden syntiä ja tulkaamme kiitolliseksi kansaksi Hänen armonsa kirkkauden ylistykseksi!

Keskustelukysymyksiä

  1. Pitäisikö ihmisen, jolla on suuria ongelmia, vain kieltää ne? Miten tällainen henkilö voi keskittyä Jumalaan eikä itseensä?
  2. Vasta/eri mieltä: Nykyaikainen itsetunnon korostaminen on vahingoittanut armon arvostusta kertomalla meille, että olemme arvokkaita, emme arvottomia.
  3. Keskustelkaa siitä, mitä käytännön seurauksia on ajatuksella, että Jumalan tarkoitus on tehdä meidät onnellisiksi, verrattuna siihen raamatulliseen totuuteen, että hänen tarkoituksensa on kirkastua meidän kauttamme.
  4. Miksi rukoilla sellaista, minkä Jumala on jo luvannut?