Onko ahdistus surun puuttuva vaihe?

Kuvat: Jennifer Loeber

Tiede kertoo, että ahdistus, kuten muutkin mielenterveysongelmat, kehittyy tai pahenee usein suurten elämänmuutosten jälkeen, niin hyvien (valmistuminen, avioliitto, uusi työpaikka) kuin huonojenkin (avioero, taloudelliset menetykset, vakava vamma). Stressiä aiheuttavien elämäntapahtumien asteikon kärjessä – todellista Holmes-Rahe Life Stress Inventory -mittaria, jossa tapahtumat luokitellaan niiden traumaattisen potentiaalin mukaan ”elämänmuutosyksikköinä” – on läheisen kuolema.

Niin paljon kuin yritämmekin valmistautua menetykseen, voimme tehdä vain vähän valmistautuaksemme surun psyykkisiin ja emotionaalisiin vaikutuksiin – varsinkin kun ”viisi vaihetta”, joita olemme oppineet odottamaan, eivät ole täydellisiä. Ahdistus on todellinen ja aliarvioitu surun vaihe, sanoo Los Angelesissa toimiva terapeutti Claire Bidwell Smith, LCPC. Bidwell Smith koki paniikkikohtauksia sen jälkeen, kun hänen vanhempansa kuolivat syöpään hänen ollessaan 18- ja 25-vuotias, ja hänestä on tullut suruun liittyvän ahdistuksen asiantuntija. Bidwell Smith auttaa ihmisiä selviytymään menetyksen seurauksena ilmenevistä ahdistuneisuushäiriöistä käyttämällä resilienssiä lisääviä tekniikoita, kuten tietoista meditaatiota ja ilmaisevaa kirjoittamista, mikä on hänen uuden kirjansa Ahdistus aiheena: The Missing Stage of Grief, joka ilmestyy syyskuussa 2018.

Miksi ahdistus on surun puuttuva vaihe – ja miten se voitetaan

By Claire Bidwell Smith, LCPC

Ihmiset kysyvät minulta koko ajan, miten teen työtäni. Olen ollut suruun erikoistunut terapeutti yli kymmenen vuotta, ja vastaus on yksinkertainen: Näen menetyksessä niin paljon kauneutta. Rakkaan ihmisen menettäminen on yksi vaikeimmista asioista, joita koemme elämämme aikana, mutta sen seurauksena kokemamme suru voi olla mullistavaa – onhan suru rakkauden perimmäinen heijastuma.

Minun on kuitenkin helppo sanoa tämä kahdenkymmenen vuoden kuluttua omista henkilökohtaisista menetyksistäni ja sen jälkeen, kun olen niin monta vuotta auttanut muita. Kun itse on surun kourissa, ei ole aina niin helppoa nähdä kauneutta. Merkittävän menetyksen mukanaan tuomat lukuisat tunteet voivat olla täysin ylivoimaisia. Suru, viha ja hämmennys saattavat hallita päiviäsi – nämä ovat yleisesti ymmärrettyjä surun oireita. On kuitenkin toinenkin, usein unohdettu oire, joka liittyy menetykseen: ahdistus.

On ymmärrettävää, että menetys aiheuttaa ahdistusta. Kun menetämme jonkun merkittävän ihmisen, meitä muistutetaan kuolevaisuudestamme ja siitä, miten vähän voimme hallita elämäämme. Tämä voi olla huimaava oivallus. Saatamme alkaa pelätä, että koemme lisää menetyksiä tai että kuolemme itsekin pian. Kaikki nämä tunteet ja pelot voivat tuntua vieraalta ja hyvin musertavilta. Ja monet ihmiset eivät ymmärrä surunsa ja ahdistuksensa välistä yhteyttä ennen kuin he todella kärsivät ja tarvitsevat apua.

”Suru, viha ja hämmennys saattavat hallita päiviäsi – nämä ovat yleisesti ymmärrettyjä surun oireita. On kuitenkin toinenkin, usein unohdettu oire, joka liittyy menetykseen: ahdistus.”

Sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni kahdeksantoistavuotiaana, samoihin aikoihin, kun äitini kuoli syöpään, ja vasta vuosia myöhemmin yhdistin pisteet ja yhdistin ahdistuneisuuteni äitini menetykseen. Myöhemmin terapeutin urallani aloin kirjoittaa artikkeleita suruun liittyvästä ahdistuneisuudesta, ja ennen pitkää toimistoni täyttyi asiakkaista, jotka kokivat samankaltaisia oireita: paniikkikohtauksia, luulosairautta, sosiaalisia fobioita ja jatkuvaa pelon tunnetta – kaikki merkittävän menetyksen kokemisen jälkeen. Joillakin asiakkaillani menetys oli tuore, toisilla taas vuosikymmeniä vanha. Jotkut heistä olivat kokeneet ahdistusta ennen menetystä, mutta monet eivät. Oli miten oli, he kaipasivat epätoivoisesti apua.

Työssäni autan ihmisiä selviytymään suruun liittyvästä ahdistuksesta tekemällä useita asioita. Uskon vakaasti, että suuri osa ahdistuksesta juontaa juurensa käsittelemättömästä surusta, joten vaikka teen paljon työtä itse ahdistuksen ympärillä, minusta on myös tärkeää palata taaksepäin ja käydä läpi menetyksen eri puolia, joita ihminen ei ole täysin käsitellyt.

Useimmat ihmiset, joiden kanssa työskentelen, ilmaisevat suurta hämmennystä Elisabeth Kübler-Rossin kuuluisista viidestä surun vaiheesta: kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus, hyväksyminen. He ovat huolissaan siitä, että he ovat menneet suruprosessissa aivan väärin, että he eivät ole noudattaneet kaavaa oikein tai että he ovat ohittaneet jonkin vaiheen tai viipyneet liian kauan toisessa.

”Viisi vaihetta on alun perin kirjoitettu kuolevia, ei surevia varten, ja siksi vaiheet eivät sovi orgaanisesti niihin tunteisiin, joita ihminen kokee menetyksen jälkeen.”

Varaan aikaa muistuttaakseni heille, että viisi vaihetta on alun perin kirjoitettu kuolevia, ei surevia varten, ja siksi vaiheet eivät sovi orgaanisesti niihin tunteisiin, joita ihminen kokee menetyksen jälkeen. Itse asiassa surussa on elementtejä, joita vielä tutkitaan, ja ahdistus on yksi niistä.

Uskon, että suruun liittyy hyvin todellinen prosessi, mutta uskon, että se näyttää erilaiselta jokaisella yksilöllä. Uskon, että jokaisen ihmisen on seulottava läpi omat surun ja vihan, ahdistuksen ja katumuksen aaltonsa. Ja ennen kaikkea uskon, että se osa suruprosessia, joka voi tuoda eniten parannusta, on se, kun löydämme keinoja pysyä yhteydessä läheisiimme sen sijaan, että tuntisimme, että meidän on päästettävä heistä irti.

On järkevää, että menetys aiheuttaa ahdistusta. Rakkaan ihmisen menettäminen on yksi vaikeimmista asioista, joita koemme elämämme aikana. Menetyksen vaikutus läpäisee kaikki elämämme osa-alueet ja voi usein saada meidät pysähtymään. Kuolema muistuttaa meitä siitä, että elämämme on epävarmaa ja että kaikki voi muuttua hetkessä. Se on kokemus, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Ja siihen emme voi todella valmistautua, vaikka kuinka yrittäisimme.

”Emme koskaan pääse yli rakkaamme kuolemasta, mutta voimme oppia elämään sen kanssa.”

Kun voimme tunnustaa tämän ja aloittaa työn, jota suru meiltä vaatii, voimme parantua. Ja hyvä uutinen ahdistuksesta on se, että kun ymmärrät, miten se toimii, ja opit muutamia työkaluja, jotka auttavat sinua selviytymään, sitä on melko helppo hallita. Surun käsittelyn jälkeen työskentelen asiakkaitteni kanssa saadakseni heidän ahdistuksensa hallintaan meditaation, joogan ja kognitiivisten käyttäytymismuutosten avulla. Näiden työkalujen yhdistelmä yhdessä syvän surunkäsittelyn kanssa mahdollistaa useimmille ihmisille paluun rauhalliseen ja täyteläisempään elämäntapaan.

Surussa meidän on kuljettava tulta ja kipua, syvää surua ja lamauttavaa ahdistusta sisältävää polkua päästäksemme toiselle puolelle, paikkaan, jossa voimme kokea sen kauneuden, jota elämällä on tarjottavanaan, ja löytää uuden arvostuksen aikaa kohtaan, jonka olemme täällä.

Ymmärtämällä tätä matkaa ja pysähtymällä tekemään tilannekatsauksen siitä, mitä tarkoittaa elää ja kuolla tässä maailmassa, voimme nousta rauhallisemmin toiselle puolelle, kun olemme muuttuneet ihmiseksi, jolla on enemmän myötätuntoa ja empatiaa, ei vain maailmaa kohtaan, vaan myös itseämme kohtaan.

Emme koskaan pääse yli jonkun rakastamamme ihmisen kuolemasta, mutta voimme oppia elämään sen kanssa. Voimme oppia olemaan yhteydessä menetettyyn rakkaaseemme uudella tavalla, voimme vapautua ahdistuksesta ja avautua jälleen maailmalle.

Claire Bidwell Smith on Los Angelesissa asuva kirjailija ja terapeutti. Ahdistus: The Missing Stage of Grief (Surun puuttuva vaihe) on hänen kolmas surua ja menetystä käsittelevä kirjansa The Rules of Inheritance (Perinnön säännöt) ja After This (Tämän jälkeen) jälkeen.