Ei ole olemassa yhtä ainoaa johtajuuden piirrettä, joka takaisi menestyksen missä tahansa ammatissa, mutta kokemukseni perusteella on olemassa yksi piirre, jonka monet parhaista johtajista jakavat: kiihkeä sitoutuminen objektiivisuuteen. Silti ymmärrän, että johtajien ei useinkaan ole helppoa pysyä objektiivisina.

Lähes kolme vuosikymmentä kestäneen urani aikana tiedusteluyhteisössä olen työskennellyt 11 CIA:n johtajan ja kaikkien viiden kansallisen tiedustelupalvelun johtajan kanssa. Jokainen on tuonut työhön oman persoonallisuutensa ja taitonsa, ja jokainen on aikanaan kohdannut omat haasteensa, jotka ovat ulottuneet syvästi kiistanalaisista suhteista Valkoiseen taloon ja kongressiin sekä odottamattomista terrori-iskuista kotimaahan ja Yhdysvaltain diplomaattisiin laitoksiin ulkomailla. Uskon, että jokainen heistä on samaa mieltä siitä, että tiedusteluyhteisön johtaminen on päivittäistä kriisinhallintaa, olipa hän sitten CIA:n johdossa ja sen globaalissa analyyttisessä ja operatiivisessa tehtävässä tai kansallisen tiedustelupalvelun johtajan virastossa ja sen koko tiedusteluyhteisön valvontavelvollisuuksissa.

Kaiken tämän keskellä parhaat johtajamme ovat osoittaneet puolueettomuutta sitoutumalla esittämään vain tasapainoisia ja tosiasioihin perustuvia analyyseja soikeassa työhuoneessa (Oval Office), Valkoisen Talon tilannehuoneessa (White House Situation Room), kongressin lausunnoissaan (congressional testament of testament) ja julkisissa kuulemisissa. He eivät kaihda huonojen uutisten esittämistä tai värikkäitä arvioita tukeakseen tiettyä poliittista narratiivia – he sanovat asiat niin kuin ne näkevät. Tämä tarkoittaa joskus raa’an rehellisiä arvioita, kun Valkoisen talon politiikka epäonnistui (kuten Vietnamin sodan aikana ja äskettäin Afganistanissa), tai huomauttamista, kun politiikka näytti perustuvan pikemminkin toiveikkuuteen kuin perimmäisten olosuhteiden tarkkaan harkittuun arviointiin.

Vaikka objektiivisuus on ratkaisevan tärkeää, johtajan – olipa kyseessä sitten tiedusteluyhteisö tai muu taho – ei ole aina helppo pysyä objektiivisena. Sanomalehtemme ovat täynnä tarinoita yritysten talousosastoista ja johtajista, jotka ovat keksineet luovia tapoja hallita tulosta niin, että huonoja tuloksia vähätellään. Samoin olemme kaikki lukeneet useilla eri toimialoilla kertomuksia, joissa on havaittu, että ihmiset, joilla on kovat tavoitteet, ovat liioitelleet suoritustaan.

Tiedustelupalvelussa johtajiin kohdistuu aina voimakas vetovoima tulla osaksi Valkoisen talon tiimiä. Ajatelkaapa – nämä johtajat ovat presidentin nimittämiä ja ovat säännöllisesti tekemisissä Valkoisen talon johtavien virkamiesten kanssa, joten on luonnollista haluta tukea presidentin ulkopoliittista ohjelmaa ja välttää sitä, että joutuu aina huonojen uutisten kantajaksi, kun jokin politiikka kompastuu. Loppujen lopuksi, kuinka moni ylempi yritysjohtaja nauttisi tilaisuudesta ilmoittaa – usein yksin – yrityksen toimitusjohtajalle, että hänen strategiansa epäonnistuu?

Kritisoidessaan politiikan tehokkuutta tiedustelupalvelun johtajat voivat joutua myös kritisoimaan niitä henkilöitä, joiden tehtävänä on panna politiikka täytäntöön. Muistan esimerkiksi useita tapauksia Obaman hallinnon aikana, kun Yhdysvaltain Afganistan-strategiasta käytyjen keskustelujen aikana tiedustelun analyysi maan poliittisten ja turvallisuusolojen heikkenemisestä oli jyrkässä ristiriidassa Kabulissa toimivien Yhdysvaltain virkamiesten myönteisempien arvioiden kanssa. Toisinaan tämä asetti tiedustelupalvelun johtajat kiusalliseen asemaan, jossa he näyttivät arvostelevan Afganistanissa toimivan Yhdysvaltain sotilas- ja diplomaattihenkilöstön toimintaa, vaikka itse analyysissä keskityttiin Afganistanin poliittisten johtajien ja turvallisuusjoukkojen puutteisiin.

Tässä tilanteessa on siis perusteltua kysyä, miksi ja miten parhaat johtajat ovat niin halukkaita ja kyvykkäitä ottamaan vastaan vastoinkäymisiä ja pysymään vankkumattomasti objektiivisina. Vastaan tähän perustuen kokemukseeni tiedusteluyhteisössä, jossa ei ole liioiteltua sanoa, että objektiivisuus voi olla hengenvaarallinen kysymys.

Ensiksikin nämä tiedustelujohtajat tunnustavat ja omaksuvat periaatteen, jonka mukaan tiedusteluyhteisön pitäisi olla yksi eikä ainoa ääni soikeassa työhuoneessa tai Valkoisen talon tilannehuoneessa, ja he tunnustavat, että parhaat poliittiset päätökset tehdään aina useiden eri virastojen myötävaikutuksella. Tiedustelupalvelun johtajien on toisinaan helppo hallita poliittisia keskusteluja, koska tiedusteluyhteisöllä on ainutlaatuinen pääsy tietoihin ja syvällinen analyyttinen osaamispankkimme, mutta parhaat johtajamme työskentelevät ahkerasti varmistaakseen, että poliittisissa kokouksissa kuullaan useita ääniä. He hyväksyvät yhteisön historiallisen roolin, joka on tiedottaminen eikä politiikan tekeminen, ja tarjoavat presidentille parasta mahdollista tietoa päätöksentekoa varten.

Toiseksi parhaat tiedustelun johtajat muistavat, että presidentti ei ole heidän ainoa ”asiakkaansa”. Tiedusteluyhteisön velvollisuutena on myös tarjota puolueetonta tiedustelutukea Yhdysvaltain kongressille – joka on tasavertainen hallinnonhaara – ja antaa ajoittain avoimia ja kaunistelemattomia analyyttisiä arvioita amerikkalaiselle yleisölle. Kussakin tapauksessa tämä on tehtävä ottamatta huomioon Valkoisen talon poliittisia mieltymyksiä tai sen olemassa olevaa narratiivia. Kuvitelkaa esimerkiksi, millaista sekaannusta syntyisi, jos tiedusteluyhteisön johtajat kertoisivat presidentille yhden asian tietyn globaalin kysymyksen suunnasta ja kertoisivat kongressille ja amerikkalaiselle yleisölle selvästi erilaisen tarinan.

Kolmanneksi, säilyttääkseen objektiivisuuden korkeatasoisen tason parhaat johtajat, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat vaatineet mahdollisimman korkeatasoista analyyttistä ja tiedonkeruumenetelmää ja tukeutuneet strukturoituihin analyysi- ja päätöksentekoprosesseihin, joiden avulla on pyritty suodattamaan todelliset tai tiedostamattomat puolueellisuudet. Toisin sanoen suurten stressitilanteiden aikana parhaat johtajamme tukeutuvat vankkaan ammattitaitoon turvasatamana.

Ja lopuksi he pyrkivät luomaan osallistavan ja yhteistoiminnallisen työpaikkakulttuurin, jossa vallitsevien oletusten kyseenalaistaminen on sallittua ja jossa vaihtoehtoisia näkökulmia sekä kannustetaan että palkitaan. Tätä tutkijat kutsuvat ”psykologiseksi turvallisuudeksi”, ja se on toistuvasti todettu olennaisen tärkeäksi eri toimialoilla sairaaloista huipputeknologiayrityksiin.

Uskoin monta vuotta, että tiedusteluyhteisön valtakunnan kolikko oli kykymme hankkia ja analysoida salaisuuksia. Ajattelin, että salaisuutemme olivat avain tiedusteluyhteisön jatkuvan vaikutusvallan ja pääsyn presidenttiin ja muihin korkeisiin poliittisiin päättäjiin takaamiseen. Ajan myötä olen kuitenkin alkanut uskoa, että vaikka tiedusteluyhteisön salaisuudet ovat tärkeitä, objektiivisuutemme on kaikkein olennaisinta, jotta voimme täyttää tehtävämme ja mahdollistaa parhaan mahdollisen kansallisen turvallisuuspäätöksenteon.

Työskentelystänne riippumatta arvostakaa objektiivisuuttanne ja työskennelkää joka päivä sen säilyttämiseksi.