Yhdysvaltojen itsenäistyttyä Isosta-Britanniasta yksi Yhdysvaltojen monista kiistanalaisista kysymyksistä oli kilpailevat vaateet läntisistä maista. Näitä maita kutsuttiin yleisesti Luoteisalueeksi, ja niihin kuuluivat nykyiset Ohion, Michiganin, Indianan, Illinoisin, Wisconsinin ja osan Minnesotaa käsittävät osavaltiot. Northwest Ordinance (1787) oli kolmas kongressin säädöksistä, joissa hahmoteltiin suunnitelma alueen organisoimiseksi uusiksi osavaltioiksi ja niiden liittämiseksi osaksi laajempaa amerikkalaista federalismia. Kongressi hyväksyi asetuksen ilman keskustelua tai kommentteja. Tämä saattoi johtua siitä, että asetuksen hyväksyminen kongressissa tapahtui samaan aikaan perustuslakikokouksen kanssa; yhdessä Yhdysvaltain perustuslain laatimisen kanssa laki auttoi luomaan kansallisen hallituksen osavaltioiden hallitusten yläpuolelle ja poisti samalla länsimaat kiistakysymyksenä kansallisesta keskustelusta.

Northwest Ordinance -asetusta tarvittiin kipeästi useista syistä. Virginia vaati suurta osaa alueesta osavaltion alkuperäisen, vuodelta 1607 peräisin olevan siirtomaa-ajan peruskirjan lukemisen perusteella. Pienemmät osavaltiot, jotka oli estetty laajentumasta länteen, torjuivat nämä länsimaita koskevat vaatimukset. Rajaseutualueista käyty keskustelu oli perustuslakikokouksen keskeinen keskustelunaihe, ja Connecticutin ja Rhode Islandin kaltaisten pienempien osavaltioiden edustajat vaativat, että Virginia ja muut osavaltiot, jotka vaativat suuria läntisiä maa-alueita, luovuttaisivat etuoikeutensa kansalliselle hallitukselle. Luovuttaminen kongressille mahdollisti Luoteisalueen myynnin, asuttamisen ja uusien osavaltioiden perustamisen ilman, että mikään yksittäinen osavaltio olisi saanut etua. Komplikaatioita aiheuttivat osavaltiot, jotka käyttivät maapalkkioita värvätäkseen miehiä asepalvelukseen vallankumouksen aikana. Maapalkkioiden käyttö aiheutti lisäristiriitoja, koska sekä yksittäiset osavaltiot että Manner-Euroopan kongressi käyttivät niitä täyttääkseen Manner-Euroopan joukkojen rivejä. Sodan jälkeen kilpailevat maata koskevat vaatimukset lännessä, erityisesti Kentuckyssa, aiheuttivat riitoja ja oikeudellisia kiistoja, joiden ratkaiseminen tuomioistuinjärjestelmässä kesti vuosia. Lopulta keinottelijat ja maanvaltaajat vaativat maita alueelta väittäen, että he olivat ostaneet maata suoraan alkuperäisamerikkalaisilta Appalakkien länsipuolella. Yhteenvetona voidaan todeta, että ennen Northwest Ordinance -säädöstä ei ollut selkeää oikeudellista prosessia länsimaiden hankkimiseksi eikä poliittinen valta ollut selvä alueilla. Ilman selkeää, vakiintunutta auktoriteettia ja yhtä selkeää prosessia, jossa säädettäisiin rajaseudun asuttamismenettelystä, Luoteis-Territorio olisi pysynyt kuplivana konfliktin kattilana valkoisten uudisasukkaiden, talonvaltaajien, keinottelijoiden ja alkuperäisamerikkalaisten välillä, jotka pyrkivät vakiinnuttamaan oikeutensa rajaseudun maihin.

Luoteis-asetuksella luotiin selkeät prosessit läntisten maa-alueiden hankkimiselle, asuttamiselle ja järjestämiselle ja samalla legitiimiytettiin Yhdysvaltain hallituksen valtuudet. Ordinance vakiinnutti liittovaltion vallan ratifiointiaikakauden alkupuolella vahvistamalla kongressin ainoaksi viranomaiseksi, joka valvoo Yhdysvaltojen hallussa olevia alueita. Lisäksi se, että asetuksella kiellettiin orjuus alueella, vahvisti uuden liittovaltiohallituksen ylivaltaa ratkaista kysymyksiä, jotka aiheuttivat jaostojen välisiä jännitteitä. Orjuuden kieltäminen territoriossa yhdistettynä perustuslain ratifiointiin loi tehokkaasti edellytykset länsilaajentumista ja orjuuden asemaa territorioissa koskevien ristiriitojen tukahduttamiselle siihen asti, kunnes Missouri, ensimmäinen Louisianan ostosta muodostettu osavaltio, haki osavaltiota. Orjuus oli täysin suojattu alkuperäisissä osavaltioissa, lukuun ottamatta niitä osavaltioita, jotka luopuivat orjuudesta laatiessaan uusia osavaltioiden perustuslakeja vapaussodan aikana. Oli todistettavasti selvää, että Luoteisalueesta muodostetut osavaltiot eivät olisi orjavaltioita.

Se, että vuoden 1787 asetuksella kiellettiin orjuus ja tahdonvastainen orjuus, ei ollut niin kiistanalaista kuin miltä se saattaisi näyttää Yhdysvaltain historian kontekstissa. Asetuksen aiempien versioiden tavoitteena oli orjuuden asteittainen lopettaminen alueilla. Vuoden 1784 versiota kannattivat Thomas Jefferson ja vaikutusvaltaiset kongressin jäsenet; heidän toiveenaan oli, että orjuus ja tahdonvastainen orjuus hitaasti häviäisivät, kun kansakunta kasvaisi ja uudisasukkaat muuttaisivat länteen.

Northwest Ordinance oli erittäin tekninen säädös, jonka tarkoituksena oli saada järjestys prosessiin, jota Yhdysvaltain hallitus ei voinut oikeastaan valvoa, vaikka laki hyödytti lopulta suuria maanomistajia, jotka pystyivät vakiinnuttamaan valtaoikeutensa Ohiolaakson alueisiin. George Washingtonilla oli huomattavia maa-alueita; itse asiassa nämä maat muodostivat huomattavan osan hänen henkilökohtaisesta varallisuudestaan, kun hänestä tuli presidentti. Näin ollen asetus suojasi niiden keinottelijoiden vaatimuksia, jotka pystyivät todistamaan omistuksensa. Kaikissa kolmessa maa-asetuksessa määriteltiin länsimaiden asuttamisprosessit, vaikka vuoden 1787 versio olikin yksityiskohtaisin, sillä siinä määriteltiin esimerkiksi osavaltioksi pääsemiseksi tarvittava väestömäärä. Asetuksessa selitettiin myös, miten kaupungit oli muodostettava ja miten tontit jaettiin uudisasukkaille.

Sen lisäksi, että vuoden 1787 Northwest Ordinance ratkaisi monia rajaseutuongelmia, sillä oli ratkaiseva merkitys perustuslakisopimuksen valmistelukunnan kannalta. Asetus oli vastaus niille, jotka kyseenalaistivat laajentumisprosessin, jota jotkut pitivät mahdottomana, jos kansakunta kasvoi fyysisesti liian suureksi. Laki tarjosi kuitenkin toimivan ratkaisun uusien osavaltioiden sisällyttämiseksi tasavertaisina ja täysivaltaisina jäseninä tasavaltaan ja poisti orjuuskysymyksen väliaikaisesti kansallisesta keskustelusta. Ehdotus mahdollisti sen, että alkava tasavalta saattoi kasvaa vähemmän kaoottisella tavalla edistämättä alkuperäisten kolmentoista osavaltion välille syntyneitä jakojännitteitä.

Bibliografia:

Countryman, Edward. Amerikan vallankumous. Uudistettu painos. New York: Hill and Wang, 2003.

Ellis, Joseph. American Creation Triumphs and Tragedies at the Founding of the Republic. New York: Vintage Books, 2007.

Jensen, Merrill. The Articles of Confederation An Interpretation of the Social-Constitutional History of the American Revolution 1774-1781. Madison, Milwaukee ja Lontoo: The University of Wisconsin Press, 1966.

Van Cleve, George William. A Slaveholders’ Union Slavery, Politics, and the Constitution in the Early American Republic. Chicago and London: The University of Chicago Press, 2010.