ORLANDO – Nebivololin käyttö osana monilääkitystä verenpainetaudin hoidossa liittyi merkittävästi pienempään sydän- ja verisuonitapahtumariskiin kuin yhdistelmähoito, joka sisälsi joko metoprololia tai atenololia laajassa havainnointitutkimuksessa, kertoi Brent M. Egan, MD, raportoi American College of Cardiologyn vuosikokouksessa.

Bruce Jancin/MDedge News

Dr. Brent M. Egan

Tässä retrospektiivisessä tutkimuksessa käytettiin sairausvakuutuskorvausvaatimustietoja massiivisessa PharMetricsin valtakunnallisessa yhdysvaltalaisessa tietokannassa vuosilta 2007-2014 tunnistamaan 16 787 potilasta, jotka aloittivat nebivololihoidon osana monilääkehoitoa verenpainetaudin hoitoon. Heidät sovitettiin demografisten tietojen, kliinisten ominaisuuksien ja seurannan keston perusteella aggressiivisesti yhteen 16 787 verenpainetautia sairastavan henkilön kanssa, jotka saivat joko metoprololisukkinaattia tai metoprololitartraattia osana yhdistelmähoitoa, sekä 16 787 potilaan kanssa, jotka aloittivat atenololin käytön samasta syystä. Potilaiden keski-ikä oli 53 vuotta kaikissa kolmessa ryhmässä. Tärkeää on, että kyseessä oli primaaripreventiotutkimus: Kenelläkään osallistujista ei ollut lähtötilanteessa mitään sydän- ja verisuonitapahtumaa.

Ensisijainen päätetapahtuma oli sairaalahoito akuutin sydäninfarktin, aivohalvauksen, sydämen vajaatoiminnan tai angina pectoriksen vuoksi keskimäärin 600 päivän seurannan aikana. Coxin proportional hazards -regressioanalyysissä yhdistetyn päätetapahtuman riski oli atenololilla 1,33-kertainen ja metoprololilla 1,91-kertainen verrattuna ryhmään, joka sai nebivololia verenpainetaudin vuoksi.
Sairaalahoitoon joutumisen riski sydäninfarktin vuoksi oli atenololiryhmässä 1,47-kertainen ja metoprololilla 2,19-kertainen verrattuna nebivololia saaneisiin potilaisiin. Sairaalahoitoon joutuminen angina pectoriksen vuoksi oli atenololiryhmässä 2,18-kertainen ja metoprololiryhmässä 3,39-kertainen todennäköisempi kuin nebivololia saaneilla potilailla. Greenvillen Etelä-Carolinan yliopistossa työskentelevän tohtori Eganin mukaan kolmen beetasalpaajan välillä ei kuitenkaan ollut ryhmien välistä eroa aivohalvaus- tai sydämen vajaatoimintaluvuissa.

Hän selitti, että sysäyksenä tälle tutkimukselle oli se, että vaikka beetasalpaajat tunnustetaan yleisesti sekundaarisen sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyn kivijalaksi, niiden käyttöä primaaripreventiossa tukevia tulostulostietoja on olemassa paljon vähemmän. Koska nebivololi on verisuonia laajentava beetasalpaaja ja atenololi ja metoprololi eivät, tohtori Egan ja hänen työtoverinsa olettivat, että tämä ero voisi johtaa eroihin sydän- ja verisuonitapahtumien määrissä.