Tänään 56 vuotta sitten John F. Kennedy valittiin Yhdysvaltain presidentiksi katkerassa kamppailussa virassa olevaa varapresidenttiä Richard Nixonia vastaan. Kyseessä oli yksi Yhdysvaltain historian tiukimmista vaaleista, ja jotkut epäilevät yhä sen lopputulosta.
New York Times julisti vaalit silloiselle senaattorille Kennedylle hieman ennen puoltayötä 8. marraskuuta 1960. NBC News ilmoitti kisan vasta seuraavana aamuna kello 7 aamulla. Koko yön ajan uudet valtuudet saaneet valtakunnalliset televisioverkot olivat ennustaneet, että Kennedy johti, mutta liian tiukassa kilpailussa.
Vuonna 1990 edesmennyt John Chancellor muisteli, millainen kaaos NBC:llä vallitsi ajoittain, kun verkko luotti voittajan ratkaisemisessa uuteen tietokonetekniikkaan.
”Luulen, että se oli noin kello kaksi yöllä itäistä aikaa, kun aloimme uskoa, että Kennedy voisi vetää voiton, ja sitten tietokone, joka oli tuohon aikaan hyvin hankala, alkoi sanoa ’Kennedy voittaa, Kennedy voittaa'”, Chancellor kertoi Los Angeles Timesille.
”Myöhemmin sain selville, että se oli puolenyön jälkeen itäistä aikaa, kun Nixonin väki alkoi sanoa: ’Se näyttää aika pahalta’, ja sitten Kennedyn väki alkoi sanoa: ’Ei niin pahalta’.”
Kennedyn nousu politiikkaan alkoi jo nuorena. Vuonna 1946 hän pyrki edustajainhuoneeseen 29-vuotiaana ja voitti. Hänen vanhemman veljensä odotettiin olevan perheen poliittinen lipunkantaja, mutta hän kaatui taistelussa toisessa maailmansodassa.
Kennedy valittiin kolme kertaa edustajainhuoneeseen ja kaksi kertaa Yhdysvaltain senaattiin ennen kuin hänestä tuli presidentti vuonna 1961, ja hänellä oli enemmän kansallista poliittista kokemusta kuin kahdella viimeisimmällä presidentillämme. Terveysongelmat estivät Kennedyä osallistumasta kongressiin joitakin aikoja.
Kilpailu Kennedyn ja Nixonin välillä oli ollut tiukka koko syksyn ajan. Ehdokkaat olivat tasapisteissä elokuun lopun Gallup-kyselyssä, ja Kennedy siirtyi kolmen pisteen johtoon historiallisten tv-väittelyesitystensä jälkeen. Nixon sai kuitenkin vauhtia vaalipäivää kohti mentäessä, ja hän kavensi Kennedyn etumatkan yhteen prosenttiyksikköön neljä päivää ennen vaaleja tehdyssä mielipidekyselyssä.
Kennedy voitti Nixonin, kun äänet lopulta laskettiin valitsijamieskollegiossa äänin 303-219. Kansanäänestyksessä Kennedy voitti kuitenkin vain 112 000 äänellä 68 miljoonasta annetusta äänestä eli 0,2 prosentin marginaalilla.
Kahdessa osavaltiossa, nimittäin Illinoisissa (jossa Kennedy voitti 9 000 äänellä) ja Texasissa (jossa Kennedy voitti 46 000 äänellä), kiistellään vielä tänäkin päivänä ääntenlaskennasta. Jos Nixon olisi voittanut nämä kaksi osavaltiota, hän olisi voittanut Kennedyn kahdella äänellä vaalikollegiossa.
Tämä tosiasia ei jäänyt huomaamatta Nixonin kannattajilta, jotka kehottivat ehdokasta kiistämään tulokset. Kennedy johti tuolloin myös kriittisessä Kalifornian osavaltiossa, joka oli Nixonin kotiosavaltio. Mutta kirjeäänestyslippujen laskenta antoi Nixonille osavaltion voiton useita viikkoja myöhemmin, kun hän oli luovuttanut sen Kennedylle.
Illinoisin osavaltiossa liikkui huhuja, joiden mukaan Chicagon pormestari Richard Daley käytti poliittista koneistoaan täyttääkseen vaaliuurnat Cookin piirikunnassa. Demokraatit syyttivät GOP:tä samanlaisesta taktiikasta Etelä-Illinoisissa. Teksasissa esitettiin samanlaisia väitteitä Kennedyn vastaehdokkaan Lyndon B. Johnsonin vaikutuksesta osavaltion vaaleihin.
Keskiviikkona iltapäivällä 9. marraskuuta 1960 Nixon luovutti virallisesti vaalit Kennedylle. Hän sanoi ystävälleen, toimittaja Earl Mazolle, että ”maallamme ei ole varaa perustuslaillisen kriisin tuskiin”. (Mazo oli kirjoittanut vuoden 1960 vaalien jälkeen artikkelisarjan vaalivilpistä, jonka hän lopetti Nixonin pyynnöstä.)
Myöhempinä vuosina Nixon väitti myös omaelämäkerrassaan, että Illinoisissa ja Teksasissa tapahtui laajamittaista vilppiä vuoden 1960 vaalien aikana.
Nixonin pyynnöistä ja päätöksistä olla pyytämättä uusintalaskentaa huolimatta republikaanipuolueella oli kuitenkin muita ajatuksia. Vuonna 2000 historioitsija David Greenberg kertoi GOP:n pyrkimyksistä kiistää vaalit Slate-lehdessä julkaistussa artikkelissa.
Greenberg sanoi, että Mazo oli se, joka auttoi julkistamaan ajatuksen siitä, että äänestäjäväärennökset maksoivat Nixonille vaalit, ja että republikaanien virkamiehet pyrkivät suorittamaan uusintalaskentaa ja tutkimuksia 11 osavaltiossa. Lopulta Nixon hävisi uusintalaskentojen jälkeen Havaijin osavaltion Kennedylle.
Mutta se ei tarkoita, etteikö Daley olisi vaikuttanut Illinoisin lopputulokseen.
”Se, että GOP ei pystynyt todistamaan vilppiä, ei tietenkään tarkoita, että vaalit olisivat olleet puhtaat”. Se kysymys on edelleen ratkaisematon ja ratkaisematon”, Greenberg sanoi.
Toinen historioitsija, Edmund Kallina, on tutkinut laajasti Chicagon äänten uudelleenlaskentaa ja päätynyt siihen tulokseen, että erot eivät olleet niin suuria, että ne olisivat ratkaisseet vaalit. Vuonna 2010 antamassaan haastattelussa Kallina sanoi, että pitkällä aikavälillä tiiviit vaalit muuttivat politiikkaa, sillä ne pakottivat puolueet keskittymään vaalikollegioon, mutta lisäsivät samalla puoluekannatusta.
Scott Bomboy on National Constitution Centerin päätoimittaja.
Vastaa