Morseaakkoset alkoivat kehittyä suunnilleen vuonna 1836, kun Samuel F. B. Morse, Joseph Henry ja Alfred Vail kehittivät sähköisen lennätinjärjestelmän. Viestien välittämiseen tarvittiin koodi, jossa käytettiin vain sähköimpulsseja, joita lennätin pystyi lähettämään, ja niiden välisiä taukoja.
Vuonna 1837 William Cooke ja Charles Wheatstone Englannissa kehittivät vaihtoehtoisen lennätinjärjestelmän, jossa käytettiin osoittavia neuloja, jotka pyörivät aakkoskaavioiden yläpuolella osoittaen lähetettävät kirjaimet. Keksijät eivät kuitenkaan onnistuneet löytämään asiakkaita järjestelmälleen.
Morse/Henry/Vailin lennätin suunniteltiin alun perin tekemään paperinauhaan painaumia, kun sähkövirtaa vastaanotettiin, ja Morse-koodi kehitettiin, jotta operaattorit voisivat kääntää painaumat tekstiksi. Morse oli suunnitellut lähettävänsä vain numeroita ja käyttävänsä koodikirjaa jokaisen sanan etsimiseen lähetetyn numeron mukaan. Alfred Vail laajensi kuitenkin pian koodia kirjaimilla ja erikoismerkeillä, jotta sitä voitaisiin käyttää yleisemmin. Myöhemmin operaattorit oppivat, että he saattoivat kääntää naksahdukset suoraan pisteiksi ja viivoiksi ja kirjoittaa ne käsin ylös, jolloin paperinauhaa ei tarvittu; ja että ihmiset oppivat paremmin vastaanottamaan morsekoodia, kun se opetetaan kuulluksi kieleksi eikä sivulta luettavaksi.
Morsekoodia alettiin käyttää laajasti radioviestinnässä 1890-luvulla. 1930-luvulta alkaen sekä siviili- että sotilaslentäjiltä vaadittiin morseaakkoston käyttötaitoa. Morsetusta käytettiin kansainvälisenä standardina merihädässä vuoteen 1999 asti, jolloin se korvattiin maailmanlaajuisella merihädän turvajärjestelmällä (Global Maritime Distress Safety System). Kun Ranskan laivasto lopetti morsetusta 31. tammikuuta 1997, viimeinen lähetetty viesti oli ”Calling all. Tämä on viimeinen huutomme ennen ikuista hiljaisuutta.” Yhdysvalloissa viimeinen kaupallinen morsekoodilähetys oli 12. heinäkuuta 1999, ja se kuitattiin Samuel Morsen alkuperäisellä vuoden 1844 viestillä ”What hath God wrought” (Mitä Jumala on saanut aikaan) ja tunnuksella ”SK”.
Koodista on vuosien varrella luotu useita versioita, muun muassa Morsen alkuperäinen versio, mannermainen (Gerke) versio ja nykyinen ITU:n hyväksymä kansainvälinen versio, joka näkyy yllä. Gerken vuonna 1848 laatimassa versiossa muutettiin lähes puolet aakkosista ja kaikki numerot, mikä johti olennaisesti koodin nykyiseen muotoon. Pienten muutosten jälkeen kansainvälinen morsekoodi standardoitiin Pariisissa vuonna 1865 pidetyssä kansainvälisessä lennätinkongressissa, ja myöhemmin Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU) teki siitä standardin.
Lisätietoa on saatavilla Wikipediasta.

Kerrotaan lisää.