Toisin kuin monet muinaiset kulttuurit eri puolilla maailmaa, Anasazit eivät jättäneet historiaansa kuvaavia kirjoja tai kääröjä. Silti tunnumme tietävän tästä kulttuurista niin paljon. Miten se on mahdollista?

1900-luvulla ja 1900-luvun alussa suuri osa siitä, mitä tiedämme muinaisista, määritettiin yksinkertaisilla ja usein epätieteellisillä tekniikoilla. Esimerkiksi kahden coloradolaisen cowboyn kerrotaan löytäneen Mesa Verden upean kalliopalatsirakennelman katkeran kylmänä päivänä joulukuussa 1888. Karjankasvattajaperheen miespuolisista jäsenistä tuli pian amatööriarkeologeja, jotka kaivoivat, keräsivät ja myivät keramiikkaa, aseita, työvälineitä ja muita artefakteja lähinnä museoille. Vaikka heillä ei ollut virallista koulutusta, he pystyivät tunnistamaan löytämissään saviastioissa suuria eroja ja päättelemään, että eri paikoissa oli asuttu eri aikakausina. Lisätietoja on kohdassa Major Anasazi Sites: Northern San Juan Region.

20. vuosisadan loppupuolella kehittyneempien tieteellisten tekniikoiden ja nykyaikaisen intiaanitietämyksen yhdistyminen on lisännyt dramaattisesti ymmärrystämme näistä kansoista. Jo jonkin aikaa monet tiedemiehet ovat yksityisesti arvioineet fyysisiä todisteita ja esittäneet teorioita kauan sitten eläneistä anasazeista. Tieteelliset spekulaatiot kallioasumusten rakentajien ”salaperäisestä katoamisesta” jatkuivat aina nykyaikaan asti. Monet muinaisten jälkeläiset, jotka eivät olleet unohtaneet esi-isiään eivätkä heidän rakentamiaan muinaisia kaupunkeja, suuttuivat siitä, mitä he pitivät valkoisen miehen olettamuksena. Viime aikoina ympyrä on kuitenkin sulkeutunut, ja tiede on saanut apua aukkojen täyttämisessä.

Nykyään kunnioitetaan ja kiinnitetään entistä enemmän huomiota eläviin lounaisen alueen alkuperäisasukkaisiin ja heidän suullisesti kerrottuihin klaanitarinoihinsa, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle vuosituhansien ajan. Nyt alkuperäiskansojen tarinoita valtavista vaelluksista, kertomuksia luonnontapahtumista ja muistoja ajoista, jolloin esi-isät asuivat tietyissä paikoissa Lounais-Suomessa, suhteutetaan historiallisiin ja tähtitieteellisiin tietoihin, kalliotaiteeseen, keramiikanpaloihin, hiili-14-datointiin ja vuosirenkaiden ajoitukseen, jotta voidaan määritellä suurella varmuudella, mitkä klaanit rakensivat ja asuttivat tärkeimpiä paikkoja, milloin tietyt paikat rakennettiin ja milloin ne jätettiin tyhjilleen, miksi asukkaat muuttivat pois paikoiltaan, ja missä rakennusten rakennushistoriassa elävät nykyään.

Millaista fyysistä aineellista informaatiota anasazista meillä on olemassa? No, on löytämiämme keramiikkaa ja ruukunpalasia. Arkeologit pystyvät tunnistamaan ja ajoittamaan keramiikan erityiset tyylit, keramiikkaa valmistaneet ihmiset sekä muodon, tyylin ja muotoilun kehittymisen ajan myötä. Näin ollen jostakin paikasta löydetyt ruukut ja ruukunpalaset voivat auttaa tutkijoita määrittämään, ketkä ovat asuttaneet paikkaa ja millä ajanjaksolla se on yleisesti ottaen ollut käytössä. Yksittäiset klaanit ja niiden symbolinen kieli, joka koostuu kuvakirjoituksista, jotka kuvaavat esimerkiksi taivaallisia ilmiöitä, maanpäällisiä tapahtumia sekä fyysisiä ja henkisiä olentoja, on tunnistettavissa erityisistä kuvioista. Monet lounaiset kuvakirjoitukset on maalattu tai kaiverrettu keramiikkaan. Ehkä dramaattisimpia ovat kalliolohkareisiin sekä kanjonien ja rakennusten kiviseiniin kaiverretut petroglyfit.

Nykyaikaisempi ajoitusmenetelmä perustuu siihen, että puiden kasvu ja vuosirenkaiden leveys vaihtelevat vuosittain sademäärän mukaan. Tarkastelemalla puiden runkojen vuotuisia vuosirenkaita ja korreloimalla satojentuhansien katkottujen puiden päällekkäistä historiaa kirjallisten, suullisten ja muiden fyysisten tallenteiden kanssa tutkijat ovat nyt tallentaneet ilmastosyklejä lähes 9 000 vuoden ajalta. Dendroklimatologit, kuten näitä tutkijoita kutsutaan, pystyvät ajoittamaan tapahtumat tarkasti niinkin kauas kuin vuoteen 6700 eKr. He voivat tutkia muinaisten lounaisten rakennusten palkkien vuosirenkaita ja määrittää tarkan vuoden, jolloin puu kaadettiin ja käytettiin rakentamisessa. Vanhimmat puut auttavat määrittämään paikan asuttamiskauden päättymisen.

Yksittäisten klaanien matkoja ja pysähdyksiä tietyissä paikoissa kuvaavia suullisia kertomuksia, heidän kertomuksiaan auringonpimennyksistä, komeetoista ja muista taivaallisista tapahtumista sekä muistoja kuivuudesta ja muista merkittävistä luonnontapahtumista suhteutetaan kuvakirjoituksiin, petroglyfeihin, klaanien ”allekirjoitussymboleihin”, ruukkukuvioihin, puiden vuosirenkaiden ajoitukseen ja historiallisiin merkintöihin tähtitieteellisistä ja maanpäällisistä tapahtumista, ja näin voidaan tarkentaa käsitystämme tästä ”esihistoriallisesta” ajanjaksosta. Itse asiassa tällä valistuneemmalla aikakaudella, kun olemme oppineet luottamaan suullisiin kertomuksiin, koko ajatus ”esihistoriasta” on kyseenalaistettu.