Miten Skotlannista, Walesista ja Pohjois-Irlannista tuli osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa – HISTORIA

Yhdistynyt kuningaskunta koostuu neljästä valtiosta: Englannista, Walesista, Skotlannista ja Pohjois-Irlannista. Englannin ja kolmen muun Yhdistyneen kuningaskunnan osavaltion välillä on kuitenkin ollut pitkään jännitteitä, osittain siksi, että Englanti on aina ollut niiden keskuudessa hallitseva poliittinen valta. Englanti yhdisti kaikki osavaltiot valloituksen ja poliittisen liiton kautta. Näin se tapahtui.

Englanti liittää Walesin, ei onnistu valloittamaan Skotlantia

Englannin kuningaskunta, joka muodostettiin vuonna 927, sai ensimmäisenä Ison-Britannian valtiona muun kuin itsensä valloituksen kautta. Kuningas Edward I valloitti 1200-luvun lopulla läntisen Walesin ruhtinaskunnan ja vaati sitä Englannin alueeksi. Seuraavaksi hän valloitti Skotlannin pohjoisen kuningaskunnan, mikä käynnisti Skotlannin ensimmäisen itsenäisyyssodan (se on se, josta kerrotaan elokuvassa Braveheart).

Skotlanti selvisi Skotlannin ensimmäisestä ja toisesta itsenäisyyssodasta ehjänä. Wales puolestaan jäi valloitetuksi alueeksi. Edward I:stä alkaen englantilaiset monarkit antoivat seuraajilleen arvonimen ”Walesin prinssi” osoittaakseen hallitsevansa aluetta. Tämä perinne jatkuu nykyään Walesin prinssi Charlesin myötä. Myös edesmennyt Lady Diana oli Walesin prinsessa heidän avioliittonsa aikana.

Siltikään Wales oli virallinen osa Englannin kuningaskuntaa vasta 1530-40-luvuilla. Kuningas Henrik VIII:n aikana Englannissa hyväksyttiin unionisäädöksiä, joilla englantilaiset lait ja normit ulotettiin Walesiin. Tämä oli ensimmäinen merkittävä poliittinen unioni, josta tuli myöhemmin Iso-Britannia.

Englanti ja Skotlanti muodostavat liiton ”Iso-Britanniana”

Kun kuningatar Elisabet I kuoli vuonna 1603, seuraava kruununperijä oli hänen serkkunsa, Skotlannin kuningas Jaakko VI. Nyt hän sai toisen nimen: Englannin kuningas Jaakko I:n.

Vaikka Skotlannilla ja Englannilla oli sama kuningas, ne olivat silti kaksi poliittisesti erillistä kuningaskuntaa, joilla kummallakin oli oma parlamenttinsa. Seuraavan vuosisadan aikana tehtiin useita epäonnistuneita yrityksiä yhdistää ne yhdeksi kansakunnaksi. Nämä yritykset päättyivät vuonna 1707, jolloin Englanti ja Skotlanti yhdistyivät ”Isoksi-Britanniaksi” kuningatar Annen (The Favourite -elokuvassa kuvatun kuningattaren) johdolla.

Tälle liitolle oli useita syitä, sanoo Christopher A. Whatley, Skotlannin historian professori Dundeen yliopistossa ja The Scots and the Union -kirjan kirjoittaja: Then and Now. Yksi oli se, että Skotlanti oli velkaantunut yritettyään perustaa siirtomaaimperiumia Amerikkaan samaan tapaan kuin Englanti, Portugali ja Espanja olivat tehneet.

”Skotit ymmärsivät, että tilanteen reaalipoliittinen tilanne oli se, että jos he halusivat luoda markkinoita ja kontakteja ulkomaille, he tarvitsivat vahvemman merivallan, joka oli Englanti, tukea”, hän sanoo.

Monet skotit näkivät liiton myös keinona estää katolisia Stuarteja palauttamasta absoluuttista monarkiaa ja turvata Skotlannin tulevaisuus protestanttisen perustuslaillisen monarkian alla. Englannissa oltiin huolissaan siitä, että jos se ei yhdisty Skotlannin kanssa, maa saattaisi asettua Englantia vastaan Ranskan puolelle Espanjan perimyssodassa. Niinpä Englanti suostui vuonna 1707 antamaan Skotlannille rahaa, jotta se voisi maksaa velkansa, ja molempien maiden parlamentit hyväksyivät yhdistymislait (Acts of Union), joilla Skotlannista tuli yksi kansakunta.

Suur-Britannia muodostaa unionin Irlannin kanssa, sitten Etelä-Irlanti eroaa

Muistatteko vielä, kuinka Skotlannin kuningas Jaakko VI. oli samalla myös Englannin kuningas Jaakko I? No, hän oli itse asiassa myös Irlannin kuningas Jaakko I. Jo 1540-luvulla Irlannista tuli Englannin riippuvainen kuningaskunta, ja vuoden 1542 Irlannin kruunulaki määräsi, että Englannin kuningas oli nyt myös Irlannin kuningas. Ensimmäinen henkilö, jolla oli molemmat arvonimet, oli Henrik VIII. Viimeisin oli Yrjö III, joka valvoi Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan luomista vuonna 1801.

Whatleyn mukaan Englanti käytti vuoden 1707 liittoaan Skotlannin kanssa mallina Ison-Britannian ja Irlannin liitolle vuonna 1801. Irlannin unioni ei kuitenkaan kestänyt läheskään yhtä kauan. Vuosina 1919-1921 Irlannin tasavaltalaisarmeija taisteli itsenäisyyden puolesta Isosta-Britanniasta. Irlannin itsenäisyyssota päättyi Irlannin jakoon Pohjois- ja Etelä-Irlantiin vuonna 1922.

Pohjoinen alue jäi osaksi Isoa-Britanniaa, joka muutti nimensä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi. Eteläisestä alueesta tuli Irlannin vapaavaltio, joka nimestään huolimatta oli edelleen osa Brittiläistä kansainyhteisöä. Vuonna 1937 eteläisestä alueesta tuli Irlannin suvereeni valtio (tai Irlannin tasavalta). Se liittyi Euroopan unioniin vuonna 1973 ja on edelleen jäsenmaa.

Nationalismi nousee

Toisen maailmansodan jälkeen Walesissa, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa kansallismielisyys lisääntyi. Tämä ilmeni aktivismina, väkivaltaisina konflikteina ja sellaisten poliittisten puolueiden perustamisena, jotka korostivat itsenäisyyttä Yhdistyneestä kuningaskunnasta.

Joulukuussa 2019 keskustelut Skotlannin itsenäisyydestä ja Irlannin yhdistymisestä lisääntyivät sen jälkeen, kun vaaleissa varmistui, että konservatiivipuolueen johtaja Boris Johnson pysyisi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä ja jatkaisi suunnitelmaa Britannian vetäytymisestä Euroopan unionista kesäkuun 2016 kansanäänestyksen, joka tunnetaan nimellä brexit, valtuutuksen mukaisesti. Brexit oli paljon vähemmän suosittu Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa kuin Englannissa. Yksi tapa, jolla molemmat valtiot voisivat pysyä EU:ssa, olisi julistautua itsenäisiksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Pohjois-Irlannin tapauksessa tämä voisi tarkoittaa yhdistymistä Irlannin tasavallan kanssa.

Skotlannissa järjestettiin jo vuonna 2014 itsenäisyyskansanäänestys, jossa se äänesti 55 prosentin enemmistöllä Britanniaan jäämisen puolesta, mutta paljon on muuttunut sen jälkeen. Joulukuun 2019 vaalien jälkeen Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon sanoi ryhtyvänsä toimiin uuden itsenäisyyskansanäänestyksen järjestämiseksi. Whatley sanoo: ”Vuoden 1707 unioni on nyt lähempänä hajoamista kuin koskaan sen historiassa.”