”En ota Raamattua kirjaimellisesti, vaan vakavasti.” // ”En ole liittoteologi, koska luen Raamattua kirjaimellisesti.” // ”Tiedämme, milloin Jeesus palaa, koska profeetat kertovat meille kirjaimellisesti, mitä tulee tapahtumaan.”

Vitsit Raamatun ja ”kirjaimellisen” tulkinnan välisestä suhteesta eivät ole vähissä. Mutta aikakaudella, jolloin ”kirjaimellisesti” voi kirjaimellisesti aloittaa jokaisen lauseen, mitä tuo sana edes tarkoittaa enää? Kirjaimellisesti, en edes tiedä enää.

Olen aina ihastunut fantastiseen kuvitukseen. Iain Provanin uudessa teoksessa The Reformation and the Right Reading of Scripture (Reformaatio ja Raamatun oikea lukeminen) hän käyttää lapsille suunnattua huvittavaa Amelia Bedelia -sarjaa selittääkseen ongelman, joka liittyy siihen, mitä monet tarkoittavat, kun he sanovat, että meidän pitäisi tulkita Raamattua kirjaimellisesti.

Näissä tarinoissa, joita olen hiljattain lueskellut kolmivuotiaalle lapselleni, Amelia saa ohjeistuksia, jotka hän tulkitsee johdonmukaisesti täysin kirjaimellisesti. Toisin sanoen hän ei ymmärrä kielikuvia tai asiayhteyteen liittyviä ohjeita. Jos hän haluaa ”pyyhkiä pölyt huonekaluista”, hän lisää niihin pölyä. Jos hän haluaa tehdä sienikakun, hän lisää sieniä. Tulokset ovat usein koomisia, mahdollisesti vaarallisia (tosissaan hänen lapsenvahtitehtävänsä on hieman pelottava), mutta johtavat aina onnelliseen lopputulokseen.

Amelia Bedelian ongelma on se, ettei hän ymmärrä kommunikatiivista tarkoitusta. Meidän on ymmärrettävä konteksti, jossa lause puhutaan, tai jos se on kirjoitettu, historiallinen konteksti, joka antoi aihetta sen laatimiseen, ja kirjallinen konteksti, joka antaa meille niin monia vihjeitä merkityksestä. Meidän on ymmärrettävä puheakteja, joiden avulla viestijät käyttävät sanoja ”tehdäkseen” tai ”suorittaakseen” (esimerkiksi sanomalla ”Minulla on kylmä” ei varsinaisesti viestitä tätä tosiasiaa, vaan se on pyyntö lisätä lämpöä). Meidän on ymmärrettävä puhekuvioita, lajityyppejä ja viestinnällisiä tavoitteita.

Kaikki nämä tekijät vaikuttavat lausekkeen tulkintaan, mutta se ei tarkoita, että olemme poissa kirjaimellisuuden piiristä. Ajatellaanpa Jeesusta Johanneksen evankeliumin luvussa 6. Kun hän sanoo: ”Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, se pysyy minussa ja minä hänessä” (Joh. 6:56), vaatiiko hän kannibalismia? Se olisi ”kirjaimellinen” tulkinta joidenkin ihmisten standardien mukaan. Ei tietenkään. Jeesus käyttää kirjaimellisesti kielikuvaa. Jos emme voi olla varmoja Jeesuksen kommunikatiivisesta tarkoituksesta lukiessamme jakeen 56, jatkamme kirjallisessa kontekstissa nähdessämme, että Jeesus vertaa itseään Israelin mannaan. Israelilaiset kuolivat syötyään mannaansa, mutta ”joka syö tätä leipää, se elää iankaikkisesti” (6:58).

Jeesuksen opetuslapset roikkuvat edelleen unohdetun kirjaimellisuuden alueella ja kysyvät: ”Tämä on vaikea puhe; kuka voi kuunnella sitä?”. (6:60). Jeesus selventää sitten heille: ”Henki on se, joka antaa elämän; lihasta ei ole mitään apua. Sanat, jotka olen puhunut teille, ovat henkeä ja elämää” (6:63). Jeesus korjaa heitä siitä, että he olivat ottaneet hänet kirjaimellisesti väärässä merkityksessä, ja antaa heille oikeat puitteet ymmärtää hänen kommunikatiivinen tarkoituksensa, johon sisältyy Jeesuksen ruumiin (kirjaimellinen) symboliikka elämää antavana, eskatologisena mannana.”

Provan tiivistää näkemyksensä ”kirjaimellisesta” hienosti. Hänen mukaansa kirjaimellisesti lukeminen tarkoittaa

lukemista sen ilmeisen kommunikatiivisen tarkoituksen mukaisesti menneisyyden tekstikokoelmana, olipa kyse sitten pienemmistä tai suuremmista tekstikokonaisuuksista. Se tarkoittaa sitä, että näin tehdään ottamalla täysin huomioon sen kielen luonne, johon nämä aikomukset on upotettu ja joka paljastuu osana Raamatun kehittyvää liittokertomusta – tekemällä oikeutta sellaisille realiteeteille kuin kirjalliset konventiot, idiomit, metaforat ja typologia tai kuvastot. Kirjaimellisesti lukeminen tarkoittaa toisin sanoen sitä, että pyrimme ymmärtämään, mitä Raamattu meille sanoo, samalla tavalla kuin pyrimme ymmärtämään, mitä muut ihmiset meille sanovat – ottaen huomioon heidän ikänsä, kulttuurinsa, tapansa ja kielensä sekä sen sanallisen kontekstin, johon yksittäiset sanat ja lauseet sijoittuvat. Tätä tarkoittaa ”kirjaimellisesti” lukeminen, Jumalan viestinnällisen tarkoituksen tavoittelu – sen etsiminen, mihin uskoa, miten elää ja mitä toivoa. (Reformation and the Right Reading of Scripture, s. 105)

Provanin 650-sivuinen teos väittää, että UT:n kirjoittajat ja reformaattorit tulkitsivat Raamattua kirjaimellisesti, ja me voimme seurata heidän esimerkkiään, vaikka samalla terävöitämme hermeneutiikkaamme nykypäivän kriittisillä työkaluilla.

Lue lisää Provanin kirjasta meiltä tai osta se Amazonista.