Sana ”nationalismi” on ollut viime aikoina paljon esillä uutisissa, kauppasodista ja maahanmuutosta puhumisesta rasismia ja väkivaltaa koskeviin raportteihin. Mutta mitä on nationalismi? Ja miten se eroaa isänmaallisuudesta?

Nationalismin määritelmä

Merriam-Websterin sanakirjan mukaan kansallismielisyys määritellään ”uskollisuudeksi ja omistautumiseksi kansakunnalle, erityisesti kansallistietoisuuden tunteeksi” ja ”yhden kansakunnan korottamiseksi kaikkien muiden yläpuolelle ja ensisijaisen painotuksen antamiseksi oman kulttuurinsa ja etujensa edistämiselle vastakohtana toisten kansakuntien tai ylikansallisten ryhmien vastaaville”.”

Mitä kansallismielisyys on?

Historiallisesti kansallismielisyyttä on käytetty määrittelemään ja selittämään kaikkea radikaaleista poliittisista ja militaristisista liikkeistä, kuten natsismista, voimakkaaseen protektionistiseen politiikkaan, joka ohjaa modernia ulkopolitiikkaa ja taloutta. Siinä missä isänmaallisuus (joka sekoitetaan helposti kansallismielisyyteen) on ehkä harmitonta (kuten heinäkuun 4. päivänä huokuva), kansallismielisyys on luonteeltaan synkempää.

Nationalismi keskittyy maan kulttuuriin, kieleen ja usein rotuun. Siihen voi sisältyä myös yhteistä kirjallisuutta, urheilua tai taidetta, mutta sitä ohjaavat ensisijaisesti kulttuuriset mielleyhtymät. Ja se edistää kansakuntaa muiden kustannuksella. Nationalistiset maat tai johtajat eivät liity kansainvälisiin järjestöihin tai yhdistyksiin ja pitävät yllä ylivertaista käsitystä itsestään muiden kansakuntien kustannuksella. Nationalismi suhtautuu myönteisesti muiden kansojen valloittamiseen, koska se pitää itseään ylimpänä kansakuntana. Kaikkia kansakuntaa heikentäviä tai sen kanssa ristiriidassa olevia ideologioita vastustetaan.

Nationalismi äärimmäisissä muodoissaan on johtanut kansanmurhiin, holokaustiin ja erityisesti Bosnian etniseen puhdistukseen 1990-luvulla.

Kansallismielisyys vs. isänmaallisuus

Kansallismielisyys ei ole sama asia kuin isänmaallisuus. Siinä missä isänmaallisuus on hieman epämääräisempi sana kuvaamaan rakkautta ja omistautumista maalle, sen ihanteille ja arvoille, nationalismi on enemmänkin kansakunnan kulttuurin, kielen ja ylivallan edistämistä muiden yläpuolella. Tässä mielessä nationalismi on usein rotuun tai etniseen alkuperään perustuvaa, millä voi olla vaarallisia seurauksia.

Patriotismi voi näkyä esimerkiksi kansallislaulun laulamisena jalkapallon MM-kisoissa, heinäkuun neljännen päivän kunniaksi pöydällä olevina koristeina tai palvelusmiesten ja -naisten osoittamana omistautumisena sankaruudellaan. Se on ideologisesti paljon vähemmän tuhoisaa kuin nationalismi, eikä se vaadi samanlaista hartautta.

Nationalismi vs. tribalismi

Tribalismi on ”heimotietoisuutta ja -uskollisuutta, erityisesti heimon korottamista muiden ryhmien yläpuolelle”, joka on luonteeltaan samankaltainen kuin nationalismi. Tribalismissa on kuitenkin paljon enemmän syyn spesifisyyttä kuin nationalismissa.

Vaikka nationalismi on rajattu maan rajojen, kielen tai muiden asioiden, kuten etnisyyden, mukaan, tribalismia voi määritellä yhteinen syy, uskonto tai perinteet.

Vaikka siitä voidaan kiistellä, esimerkkeinä tribalismista voidaan mainita KKK. Vuonna 2014 Huffington Post kutsui kuitenkin jopa poliittisia puolueita, kuten liberaaleja ja konservatiiveja, ”heimoiksi” väittäen, että ”Amerikan uusi heimolaisuus näkyy selvimmin sen politiikassa. Nykyään yhden heimon jäsenillä (jotka kutsuvat itseään liberaaleiksi, edistysmielisiksi ja demokraateiksi) on jyrkästi erilaiset näkemykset ja arvot kuin toisen heimon jäsenillä (konservatiivit, teekutsujoukot ja republikaanit).”

Vaikka heimoajattelu ja kansallismielisyys voi olla helppo sekoittaa toisiinsa (koska ne yhdistetään usein toisiinsa), on olemassa tärkeitä eroja – nimittäin kansakunnan rajat itse.

Nationalismi menneisyydessä

Historiallisesti nationalismi on käyttänyt taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia aloja keinona edistää tietyn kansakunnan hyvinvointia ja ylivertaisuutta kaikkiin muihin nähden.

Nationalismia käytettiin ensimmäisen kerran 1700-luvulla yleisenä tapana määritellä ja edistää kansakuntaa ”etnografisten periaatteiden” mukaisesti. Vaikka Rooman keisarikunnalla ja Pyhällä Rooman valtakunnalla oli joitakin kansallismielisiä piirteitä, ne kannattivat paljon enemmän niin sanottua ”maailmanvaltiota”, joka kattoi kansat yhden lipun alla. 1700- ja 1800-luvuilla Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumoukset kuitenkin sytyttivät uuden kansallismielisyyden aikakauden, joka edisti yhtenäistä kansakuntaa ja sen poliittisia ja taloudellisia intressejä – nimittäin kapitalismia.

Kun Euroopassa käytiin poliittista ja ideologista sotaa, kun Jean-Jacques Rousseaun ja Napoleonin kaltaiset tahot muokkasivat kansallismielisiä ihanteita Ranskassa ja Otto von Bismarckin yhdistäessä Saksaa vuonna 1871, kansallismielisyydellä alettiin saada entistä vahvempia vaikutuksia. Ja vahvan kansallisen identiteetin tunteen rinnalle tulivat vaarallisemmat ajatukset rodullisesta ja kansallisesta ylivertaisuudesta.

Benito Mussolinin ja Adolf Hitlerin kaltaiset fasistihallitukset käyttivät 1900-luvun alun taloudellista ja poliittista myllerrystä hyväkseen alistaakseen yksilöllisyyden kansakunnan tarpeisiin vetoamalla kansalliseen identiteettiin ja perinteisiin. Merkittävin esimerkki on ehkä Saksan natsipuolueen toisen maailmansodan aikana osoittama nationalismi.

Hitlerin natsipuolue nojautui arjalaisen rodun ylivertaisuuden ihanteisiin ja saksalaisten oletettuun kulttuuriseen, älylliseen ja militaristiseen ylivertaisuuteen kaikkiin muihin kansoihin nähden. Liittoutuneet kansakunnat onnistuivat lopulta kitkemään Italian ja Saksan kaltaisista maista tulevan kansallismielisen uhan, mutta kansallismielisyyden torjumiseksi perustettujen maailmanlaajuisten järjestöjen, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien, nousuun on liittynyt omat ongelmansa.

Nationalismi tänään

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kaltaisten noustua valtaan, 2000-luku ei ole välttynyt nationalismilta. Intiassa itseään ”hindunationalistiksi” tunnustava Narendra Modi valittiin pääministeriksi vuonna 2014. Taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien huolien vuoksi Iso-Britannia ilmoitti vuonna 2016 eroavansa Euroopan unionista, jota kutsuttiin nimellä ”Brexit.”

Viime aikoina presidentti Trumpia on kritisoitu laajalti (muiden kansainvälisten johtajien, kuten Venäjän Putinin, ohella) kansallismielisyyden uudelleen noususta.

Nationalismi politiikassa

Nationalismin vaikutukset näkyvät poliittisella tasolla. Kansallismielisyys poliittisessa johdossa näyttää hallitsevan monia nykyisiä maailman suurimpia toimijoita – siitä on tullut eräänlainen pseudoalusta, joka on naamioitu iskulauseisiin, kuten ”tehkää Amerikasta jälleen mahtava”, jotka voidaan helposti muovata kansallismielisten aikomusten mukaisiksi. Silti, vaikka MAGA-alusta edustaa monille patrioottista (ei nationalistista) tunnetta, todella nationalistinen politiikka on nopeasti tulossa voimaan.

”America First”

Presidentti Trumpin niin sanottua ”America First” -kampanjaa on laajalti verrattu keksittyyn ”uuteen kansallismielisyyteen” (new nationalism), jolla pyritään palauttamaan eräänlainen pseudonationalismi. Liikkeen juuret ovat kuitenkin America First -komiteassa (AFC), joka perustettiin jo vuonna 1940. Presidentin viimeaikainen tuki ajatukselle on ollut laajalti julkisuudessa.

”Tästä päivästä lähtien vain Amerikka ensin”, Trump väitti kerran. ”Amerikka ensin.”

Tämän uuden nationalistisen politiikan ja mielipiteiden aallon vaikutukset ovat sekä poliittisia että taloudellisia. Silti niiden juuret ovat paljon kauempana kuin vuonna 2016.

Jopa Amerikan perustamisen aikoihin ranskalainen kirjailija Alexis de Tocqueville vertasi Amerikkaa erityiseen kansakuntaan, joka oli ”turvapaikka lepoa ja vapautta varten”, kun taas vuosisatoja myöhemmin Ronald Reagan kutsui sitä ”kaupungiksi kukkulalla”. Kirjailijoista poliitikkoihin ja nykypäivän toimittajiin tämä näkemys Amerikasta on ollut laajalti esillä.

Nationalismi, oli se sitten uutta tai ei, koostuu kuitenkin halusta menestyä muiden kustannuksella (ja usein myös muiden kustannuksella). Tämä näkyy monissa viimeaikaisissa politiikoissa, jotka liittyvät ”Amerikka ensin” -tyyppiseen kampanjaan, ja niistä on laajalti esitetty syytöksiä eristäytymisestä. Silti presidentti on kiistänyt tämän korrelaation väittäen The New York Timesin haastattelussa vuonna 2016, että ”en ole isolationisti, mutta olen ’America First’.”

Kaikkien suurten maiden johtajat, mukaan lukien Kiina, Venäjä ja Amerikka, ovat innostuneet siitä, mitä The Economist kutsui vuonna 2016 ”nollasummapeliksi” vallasta ja ylivallasta. Vaikka se on luonteeltaan hyvin poliittista, se tuntuu usein talouden kautta.

Mitä on taloudellinen nationalismi?

Taloudellinen nationalismi on kansallismielisyyden muoto, joka edistää kotimaista teollisuutta, työpaikkoja ja taloutta monikansallisten yritysten tai kaupan sijaan. Silti jotkut taloustieteilijät väittävät, että taloudellinen nationalismi ei oikeastaan ole politiikkaa, vaan argumentti, jolla syyllisyys taloudellisista epäonnistumisista siirretään muille maille, Forbesin mukaan vuonna 2017.

Taloudellinen nationalismi on kuitenkin kaikkea muuta kuin uusi toimintatapa. Itse asiassa protektionistinen politiikka johti Adam Smithin kaltaiset taloustieteilijät olettamaan, että vapaakauppa muiden maiden välillä (vastakohta silloiselle talouspolitiikalle) itse asiassa edisti talouskasvua kaikissa mukana olleissa maissa.

Nykyinen protektionistinen politiikka kotimaan taloudessa näyttää kuitenkin usein jättävän huomiotta joitain perusperiaatteita, kuten suhteellista etua.

Tosiasiassa moni väittää, että ongelmana eivät ole ”he” vaan me. Taloustieteilijä Robert J. Samuelson kirjoitti vuonna 2016 The Washington Post -lehdessä, että ”talousnationalismin vaarana on, että se harhauttaa meidät ajattelemaan, että ongelmamme ovat pääosin peräisin ulkomailta ja että ne voidaan korjata ’tiukemmalla’ kauppapolitiikalla”. Näin ei ole. Kannattaa muistaa, että kaksi suurinta taloudellista takaiskua toisen maailmansodan jälkeen olivat molemmat kotimaisia: 70-luvun lopun korkea inflaatio, … ja vuosien 2008-2009 finanssikriisi.”

Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin mukaan Trumpin presidenttikausi tulee silti tuottamaan ”talousnationalistisen agendan”.”

Protektionismi

Yksi yleisimmistä kansallismielisistä politiikoista protektionismi määritellään ”politiikaksi, jolla suojellaan kotimaista teollisuutta ulkomaiselta kilpailulta tariffien, tukien, tuontikiintiöiden tai muiden rajoitusten tai haittojen avulla, joita asetetaan ulkomaisten kilpailijoiden tuonnille.”

Tällaiset politiikat, kuten esimerkiksi tullimaksut, ovat olleet viime viikkoina isoissa otsikoissa. Kuten virkaanastujaispuheessaan lupasi, presidentti Trump näyttää pyrkivän lunastamaan lupauksensa, jonka mukaan ”suojelu johtaa suureen vaurauteen ja vahvuuteen.”

Suojelupolitiikkaa aletaan usein harjoittaa, koska ollaan huolissaan kotimaisten työpaikkojen, valmistuksen ja teollisuuden vähenemisestä. Ja tullit ovat keskeinen osa oletettua korjaustoimenpidettä.

kauppasodat

Kauppasotia on käyty jo pitkään.

30-luvulla presidentti Herbert Hoover allekirjoitti lakeja, joilla määrättiin kovia tulleja, mikä upotti Yhdysvallat entisestään vuoden 1929 pörssiromahdusta seuranneeseen suureen lamaan. Presidentti George W. Bush kokeili myös terästullien asettamista vuonna 2002 saaden vastareaktion Euroopan unionilta.

Viimeisimpänä uhkaavalla kauppasodalla Kiinan kanssa, jonka presidentti Trump on käynnistänyt, on potentiaalisesti vakavia seurauksia monille amerikkalaisille yrityksille.

Presidentti on suunnitellut ensimmäisen kierroksen tullimaksuja 34 miljardin dollarin arvoiselle Kiinasta tulevalle tuonnille 6. kesäkuuta 2018. Suuret yritykset, kuten Harley-Davidson (HOG) – Hanki raportti , Toyota (TM) – Hanki raportti ja MillerCoors (TAP) – Hanki raportti, tuntevat jo vaikutukset.