Kliininen/ortopedinen tutkimus

Ortopedisen tutkimuksen ensimmäisen osan tulisi keskittyä kävelyanalyysiin. Koska tila on usein molemminpuolinen, yksipuolista takaraajojen ontumista, jolle on ominaista lantion pystysuuntaisen siirtymän epäsymmetria, nähdään harvoin. On kuitenkin tavallista, että toinen raaja kärsii enemmän kuin toinen, joten kävelyssä voi esiintyä hienovaraista epäsymmetriaa. Yleisiä merkkejä ovat heiluva kävely, johon liittyy jänishyppelyä juostessa tai raviessa eniten kärsivillä koirilla. Koirat, joilla on subluksoitunut lantio, kävelevät yleensä enemmän abduktoituneesti. Usein koirat siirtävät hieman sivusuunnassa eniten vaurioitunutta takaraivoa.

Manipulointi aiheuttaa tyypillisesti kipua lonkan ojennuksen aikana dysplastisissa tai nivelrikkoisissa nivelissä. Kipu pahenee usein, kun lonkan abduktiota ja ekstensiota tehdään samanaikaisesti. Olisi hyvin epätavallista harkita lonkan totaalista tekonivelleikkausta, jos koiralla ei ole todisteita lonkkavaivoista ortopedisessä tutkimuksessa ja anamneesissa.

Nuorilla koirilla lonkkien subluksaatio voidaan toisinaan tunnustella lievällä painalluksella isompiin trokantereihin koiran seistessä. Lonkkien subluksaatio tai reduktio voidaan tuntea lantiota heilauttamalla. Nuorilla koirilla on usein liikaa kipua Ortolanin tai Bardenin testin suorittamiseksi ilman rauhoittavia lääkkeitä.

Muut takaraajojen ontumisen syyt on suljettava pois fyysisen tutkimuksen aikana. Ei ole harvinaista, että lonkkaniveldysplasian lisäksi löytyy muita takaraajojen ontumisen syitä. Tämä on selvitettävä ennen lonkkaleikkauksen harkitsemista. Poissuljettavia sairauksia ovat esimerkiksi kraniaalinen ristisiteen sairaus, lumbosakraalinen sairaus, lihassairaus (esim. iliopsoas/gracilis/semitendinus-kontraktuura, pectineus-lihaksen kipu), degeneratiivinen myelopatia jne.

Onko lonkan totaalisen tekonivelleikkauksen vaihtoehtoisia leikkausvaihtoehtoja?

Lonkkanivelen dysplasian hoidossa käytettävissä olevat kirurgiset vaihtoehdot, jotka muuttavat lonkkaniveleen liittyvää anatomiaa, voivat tulla harkittaviksi nuorilla koirilla. Nuorten häpyluun symphysiodesis on kuvattu koirille, jotka ovat alle 24 viikon ikäisiä (ovat kuitenkin tehokkaimpia, jos ne tehdään 15-18 viikon iässä) ja joilla on lonkan löysyyttä ortopedisessä tutkimuksessa ja distraktioröntgenkuvassa. Tämän leikkauksen on todettu vähentävän lonkan nivelrikon kehittymisen riskiä pennuilla, joiden lonkan löysyys on lisääntynyt (Patricelli ym., 2002; Manley ym., 2007; Bernarde, 2010). Valitettavasti useimmat pennut, joilla esiintyy lonkkaniveldysplasian kliinisiä oireita, ovat yli 20 viikon ikäisiä, joten tilaisuus jää käyttämättä.

Toinen leikkaus, jota kannattaa harkita nuorilla koirilla, on lantion kaksois- tai kolminkertainen osteotomia. Näitä tekniikoita voidaan harkita 6-10 kuukauden ikäisillä koirilla, joilla on lievä lonkan instabiliteetti (todettu Ortolani-testillä), lonkkaniveldysplasian kliiniset oireet ja joilla ei ole röntgenkuvausnäyttöä nivelrikosta (+/- artroskopia, jos käytettävissä).

On tärkeää huomata, että kumpikaan näistä toimenpiteistä (juveniili häpyluun symphysiodesis tai kolminkertainen lantion osteotomia) ei poista lonkkanivelen lonkkaniveldysplasialle ominaista lonkkanivelen veltostumista, ja degeneratiivisten muutosten etenemistä voi edelleen tapahtua (Johnson et al., 1998; Manley ym., 2007).

Femoraalipään ja -kaulan poistoa pidetään pelastavana vaihtoehtona, jota on perinteisesti käytetty kivuliaiden lonkkanivelten hoidossa. Sitä ei yleensä suositella suurikokoisille koirille, ellei kaikkia konservatiivisen hoidon osa-alueita ole kokeiltu eikä lonkan totaalinen tekonivelleikkaus ole vaihtoehto (Off ja Matis, 2010).

Kun se tehdään pienikokoisille koirille, reisiluunpään ja -kaulan poistoleikkaus voi tuottaa tyydyttäviä tuloksia omistajan näkökulmasta, erityisesti jos käytetään asianmukaista leikkauksen jälkeistä fysioterapiaohjelmaa. Tulokset eivät kuitenkaan ole yhtä ennustettavia (ja niihin voi sisältyä pysyvää ontumista), eikä lonkan toiminta ole normaalia (liikelaajuus on heikentynyt, proksimaalinen siirtymä jne.). Reisiluun pään ja kaulan poiston ja lonkan totaalisen tekonivelleikkauksen välinen ero ei ole yhtä selvä pienillä roduilla; jälkimmäisen vaihtoehdon tunnustetaan kuitenkin yhä useammin tarjoavan paremman lopputuloksen, ja siksi sitä olisi pidettävä kultaisena standardina (Off ja Matis, 2010).

Vaste konservatiiviseen hoitoon

Vaste konservatiiviseen hoitoon on tärkeä osa päätöksentekoa. Kun sopiva konservatiivinen hoito on aloitettu ja jos koira kykenee normaaliin toimintaan ilman kliinisiä oireita, leikkausta ei todennäköisesti suositella. Konservatiivinen hoito edellyttää yleensä multimodaalista lähestymistapaa, johon kuuluu kipulääkkeiden antaminen tarpeen mukaan tai jatkuvasti (esim. tulehduskipulääkkeet, parasetamoli), vesihoito/fysioterapia, ravintovalmisteet, säännöllinen, vähän kuormittava liikunta jne. Jos kipu tai ontuminen jatkuu konservatiivisesta hoidosta huolimatta tai jos kliinisten oireiden hallitsemiseksi tarvitaan elinikäistä lääkitystä, leikkausta olisi harkittava vaihtoehtona.

Kliinisten oireiden eteneminen

Monilla nuorilla koirilla (6-18 kk:n ikäiset) on taipumus parantua konservatiivisella hoidolla. Nuorilla koirilla merkittävän osan esiintyvästä kivusta uskotaan johtuvan lonkkanivelen epävakaudesta ja pehmytkudosten (nivelkapselin ja pyöreän nivelsiteen) venymisestä. Kun luustokypsyys saavutetaan, dysplastinen nivelkapseli paksuuntuu ja epävakaus voi vähentyä. Tämä näkyy kliinisesti kipujen vähenemisenä kyseisissä nivelissä ja kliinisten oireiden paranemisena. Nivelrikko alkaa kuitenkin kehittyä ja edetä.

Iäkkäillä koirilla kivun pääasiallinen syy on peräisin nivelrikosta ja nivelruston palamisesta. Nivelrikosta ja nivelruston palamisesta johtuvaa kipua voi kuitenkin esiintyä myös joillakin nuorilla koirilla, ja se on usein toissijaista lonkan subluksaatiosta johtuvan epänormaalin kuormituksen jakautumisen vuoksi.