”Korkeina ja kaukaisina aikoina norsulla, oi paras rakkaani, ei ollut runkoa. Sillä oli vain mustahko, pullistunut, saappaan kokoinen nenä, jota se saattoi kiemurrella puolelta toiselle…” Rudyard Kipling

Tarinan mukaan norsu sai rungon, koska eräs pieni norsulapsi oli niin utelias siitä, mitä nälkäinen krokotiili söi päivälliseksi, että meni liian lähelle sitä. Silloin krokotiili puri ja veti sen pullistunutta nenää ja venytti sitä.

Sitä lähtien norsulapsi pystyi tunkemaan suuhunsa helposti suuria ruohon nippuja.

Totuus on tietysti todennäköisesti erilainen kuin Rudyard Kiplingin norsulapsen tarina.

Ja nyt tutkijat ovat pyrkineet ymmärtämään, mikä se tarkalleen ottaen on; ja selvittämään, miksi norsuilla ja kirahveilla on niin pitkät rungot ja kielet.

Vastaus liittyy niiden tarvitseman ruoan määrään, uusi tutkimus osoittaa. Se on julkaistu Acta Zoologica -lehdessä.

Työryhmä mallinnti, miten 18 kasvinsyöjälajin kielet ja rungot liittyivät niiden laidunnuksen aikana ottaman ravinnon määrään.

Pehmeät ruumiinosat – huulet kielet ja rungot – ovat avainasemassa niiden selviytymisessä

Norsun rungon todettiin olevan elintärkeä sille, että se söi riittävästi ruokaa suhteessa suunsa kokoon. Samoin oli kirahvin kieli. Ne myös auttoivat kasvinsyöjiä syömään pehmeämpiä, ravinteikkaampia kasveja, kuten lehtiä.

Ryhmä käytti mallinnusprosessia nimeltä allometrinen skaalaus, joka on tunnettu biologinen ”laki”, jonka mukaan eläimen koko on suhteessa siihen, kuinka paljon se syö.

”Havaitsimme, että ne söivät paljon enemmän kuin niiden suun tilavuuden ja kallon mittojen perusteella voisi ennustaa”, selittää yksi tutkimuksen osatekijöistä, Fred de Boer Wageningenin yliopistosta Alankomaissa.

”Periaatteessa pehmeät ruumiinosat – huulet kielet ja rungot – ovat avainasemassa niiden selviytymisessä, sillä muuten ne eivät pystyisi ottamaan riittävästi ravintoa”, de Boer lisää.”

Miten paljon ne pystyvät puremaan kerralla (puremistilavuus), on siis suora seuraus näistä pitkänomaisista pehmeistä suuosista. Pienemmät kasvinsyöjät, kuten antilooppi, eivät tarvitse suurta kieltä syödäkseen riittävästi ruokaa.

Eivät nämä rakenteet ole ainoastaan avainasemassa nykyisten norsujen ja kirahvien selviytymisessä, vaan tiimi ehdottaa lisäksi, että ne ovat kehittyneet suorana sopeutumisena niiden ympäristön syötävien kasvien laatuun.

Se voi myös selittää, miksi jotkut suuremmat kasvinsyöjät kuolivat sukupuuttoon, sanoo de Boer. Äkillisen ilmastonmuutoksen aikana, kun ruoka kävi niukemmaksi tai vähemmän ravinteikkaaksi, muilta lajeilta saattoi puuttua sopivat kielet tai rungot, jotta ne olisivat voineet syödä riittävästi ruokaa selviytyäkseen.

Mutta koska pehmytkudosta ei ole säilynyt fossiileissa, muut tutkijat väittävät, että kielten ja rungon kehittymiseen liittyy muutakin.

Paleontologi William Sanders yhdysvaltalaisesta Michiganin yliopistosta ei ole vakuuttunut siitä, että tämä uusi analyysi vastaa muihin kasvinsyöjien kehitykseen liittyviin näkökohtiin, joilla on voinut olla yhtä tärkeä rooli kielen ja rungon kehityksessä.

Eläimen hampaiden koko, se, miten se vaihtaa niitä suussaan, ja se, miten eläimen suolisto toimii, vaikuttaisivat kaikki siihen, miten eläin syö, ja niillä olisi vaikutusta rungon tai kielen evoluutioon.

”Kallot, kasvot ja suut muodostuvat toisiinsa liittyvistä anatomisista komplekseista, ja se, että näiden kompleksien yhden osan evoluutio vaikuttaa melkeinpä aina myös muihin”, hän sanoo.

Norsujen esi-isät olivat noin kahdeksan miljoonaa vuotta sitten pitkälti riippuvaisia laiduntamisesta maasta, mutta niillä oli kaksi sarjaa pitkänomaisia syöksyhampaita, jotka estivät niitä syömästä pelkällä suullaan.

Norsunrunko kehittyi hänen mukaansa niin pitkäksi, että se mahtui suuriin syöksyhampaisiinsa.

Yhteen osaan tarinaansa nähden Kipling ei siis ollutkaan kovin kaukana. Norsulapsi pystyi varmasti syömään enemmän pitkällä rungollaan, kuten kaikki muutkin nykyään elävät norsut.

Seuraa Melissa Hogenboomia ja BBC Earthia Twitterissä.