Vihaan rintaliivejä kuten monet muutkin rintaliivejä käyttävät. Jokaisen päivän paras hetki on se, kun pääsen kotiin ja voin riisua rintaliivit. Hylkäsin pitsiset ja kauniit rintaliivit jokin aika sitten, sitten underwireistä oli päästävä eroon, ja nyt viime vuodet olen käyttänyt halpoja urheilurintaliivejä. Mutta ei enää.
Tajusin, että ainoa syy, miksi käytin edelleen rintaliivejä ylipäätään, oli se, että miehet tekivät minusta seksuaalisesti esineellisen. Joten olen nyt virallisesti lopettanut rintaliivit. En aio enää kiduttaa itseäni vain siksi, että jotkut miehet eivät osaa käyttäytyä tissien ympärillä.
Ennen kuin menen paljon pidemmälle, haluan tehdä selväksi, etten kuulu niihin ihmisiin, jotka voivat ”selvitä” (mitä se sitten tarkoittaakin) ilman rintaliivejä. Tissini ovat noin D-kupin luokkaa viimeksi kun tarkistin, ja olen 35-vuotias ja synnyttänyt. Sen huomaa, kun minulla ei ole rintaliivejä.
Vaikka siis olen inhonnut rintaliivien käyttämistä, pelkäsin, että vielä useammat miehet tuijottaisivat tissejäni ja vielä useammat naiset tuomitsisivat minua hiljaa ja tuijottaisivat. Tätä pahensi myös se, että asun pienessä masentuneessa kaupungissa erityisen katolisella ja konservatiivisella alueella, mikä aiheuttaa sen, että jo nyt joudun kohtaamaan hiljaista ja ei niin hiljaista tuomiota siitä, miten näytän ja puhun. Olin erityisen huolissani siitä, että nännini kovettuisivat ja näkyisivät, mutta niin on käynyt, eikä maailma loppunut.
Olen teini-ikäisestä asti ollut huolissani siitä, että annan miehille ”vääriä signaaleja”. Ikään kuin voisin maagisesti välttää seksuaalisen hyväksikäytön olemalla flirttailematta poikien kanssa (spoilerivaroitus: se ei toiminut). Olen myös pukeutunut paljon ”vaatimattomammin” kuin olisin halunnut suurimman osan elämästäni samasta syystä. Mutta olen kyllästynyt ajattelemaan hypoteettisia miesten reaktioita kehooni ja siihen, mitä minulla on tai ei ole ylläni.
- More Radical Reads: Undoing Childhood Body Shame: On Loving Your Body Enough To Listen To Hear To It
- More Radical Reads: Long Live Yoga Pants, Leggings, Nipples, and Camel Toes
- TBINAA on riippumaton, queerin, mustan naisen johtama digitaalisen median ja koulutuksen järjestö, joka edistää radikaalia itserakkautta oikeudenmukaisemman, tasa-arvoisemman ja myötätuntoisemman maailman perustana. Jos uskot tehtäviimme, osallistu tähän tarpeelliseen työhön osoitteessa PRESSPATRON.com/TBINAA
- Emme voi tehdä tätä työtä ilman sinua!
- Kiitoslahjana yli 10 dollaria (kuukausittain) lahjoittavat tukijat saavat kopion e-kirjastamme Shed Every Lie: Black and Brown Femmes on Healing As Liberation. Yli 20 dollaria (kuukausittain) maksavat tukijat saavat kopion perustaja Sonya Renee Taylorin kirjasta The Body is Not An Apology: The Power of Radical Self Love -kirjan kotiinkuljetettuna.
- Tarvitsetko apua omaan itserakkauteesi kasvamisessa? Ilmoittaudu 10 työkalua radikaaliin itserakkauteen -intensiivikurssillemme!
More Radical Reads: Undoing Childhood Body Shame: On Loving Your Body Enough To Listen To Hear To It
Naisena olen hyväksynyt sen, että emme ole koskaan turvassa seksuaalisilta hyökkäyksiltä, häirinnältä tai muulta patriarkaaliselta epämiellyttävyydeltä, ja koska ei ole mitään keinoa pelastaa itseäni niiltä, voin yhtä hyvin viihtyä.
Tietysti tiedän, etten ole ensimmäinen feministi, joka torjuu rintaliivien käytön. Vaikka en ollut paikalla, olen kuullut, että se oli ennen toisen aallon feminismin aikana. (Tietysti transnaisten kieltäminen uskomasta, että transnaiset ovat ”oikeita” naisia, on myös asia, joka liittyy moniin feministeihin, jotka ovat saaneet vaikutteita tietynlaisesta toisen aallon feminismistä, joten mielestäni on järkevää yrittää ottaa hieman etäisyyttä heihin).
Ja muutenkin, rintaliivejä ei edes poltettu 60-luvulla. ”Rintaliivien polttaja” oli periaatteessa kuin tämän aikakauden ”misandristi”: sana, jolla katkeria ja epävarmoja miehiä ja heitä tukevia naisia kutsuttiin feministeiksi.
Tässä on muutamia kysymyksiä ja vastauksia noihin kysymyksiin, kun puhutaan rintaliivittömyydestäni ja sen feministisistä vaikutuksista sekä käytännön asioista. Nämä ovat vastauksia kysymyksiin, joita olen sekä kysynyt itseltäni että joita muut ovat kysyneet rintaliiveettömyydestäni.”
”No, minä tykkään käyttää rintaliivejä!” Siistiä! Tee mitä haluat!
”Entä juokseminen?” Olen vammainen enkä juokse/pysty juoksemaan.
”Eivätkö nännisi näy?” Joskus! (Varsinkin kylmässä.) ¯\_(ツ)_/¯
”Entä tissihiki?” ”Entä tissihiki?” Luulen, että minulla on luultavasti yhtä paljon tissihikeä kummallakin tavalla, mutta tykkään tunkea vaatteet tissien alle moppaamaan hikeä.
”Entä työhaastatteluissa tai muissa sellaisissa?” Käytän rintaliivejä silloin, kun minusta tuntuu, että minun on pakko (paskanluokkaisen, rasistisen, ableistisen ja muun alistavan asian takia, jota kutsumme) ”ammattimaisuudeksi”.”
More Radical Reads: Long Live Yoga Pants, Leggings, Nipples, and Camel Toes
Rintaliiveistä kieltäytyminen voi tuntua pieneltä, naurettavalta asialta monista ihmisistä, todennäköisesti niistä, jotka eivät ole tunteneet velvollisuutta käyttää rintaliivejä. Olen saanut tuntemattomilta vähemmän reaktioita kuin luulin, mutta joudun silti joka kerta pukeutuessani pitämään itselleni pienen kannustuspuheen muistuttaakseni itseäni siitä, etten ole vastuussa muiden ihmisten reaktioista vartaloani kohtaan. Aivan kuten minun ei pitäisi joutua rajoittamaan ajatuksiani ja mielipiteitäni, minun ei pitäisi joutua rajoittamaan mielivaltaisesti vartaloni osia, jotta muut ihmiset viihtyisivät paremmin.
Feature Image: Kuva erään kaupan ikkunasta. Ikkunassa on useita harmaita mallinukkeja, joilla on yllään erilaisia beigejä kokovartalo- ja yksiosaisia alusvaatteita. Lähde: KUVA 1: Liliana Amundaraín]
Vastaa