Amerikanninkki on ollut 70 vuoden ajan maailman suosikkiturkki, mutta miksi? Kysy tusinalta ihmiseltä, niin saat tusinan verran erilaisia vastauksia. Pulma on siinä, että kaikista turkiksen haluttavuutta mittaavista mittareista minkki sijoittuu kärkeen vain yhdessä – ja se on mittari, josta kuluttajat eivät edes välitä!
Mutta ensin selvennys: tämä ei ole Amerikassa tuotetun minkin mainostamista. Amerikkalaisella minkillä tarkoitetaan viiksisiippojen heimoon kuuluvaa Neovison vison -nimistä eläintä, joka on tosiaan Pohjois-Amerikan alkuperäisrotu, mutta jota nykyään kasvatetaan maatiloilla Euroopasta Kiinaan. Eurooppalaista minkkiä (Mustela lutreola) ei käytetä turkiskaupassa.
Jos sinulta siis joskus kysytään, miksi minkki on niin suosittu, vedä syvään henkeä ja selitä, ettei siihen ole yhtä ainoaa vastausta. Tässä on peräti yhdeksän, jotta pääset alkuun:
- 1) Minkin suojakarvat ovat muodikkaan lyhyet
- 2) Minkin turkki on erittäin pehmeä
- 3) Minkin turkki on tarpeeksi lämmin
- 4) Minkkiturkki on kestävä
- 5) Leikattu minkki on halvempi ja kevyempi kuin majava
- 6) Minkki soveltuu viljelyyn
- 7) Minkkien kasvatuksessa on rahaa
- 8) Värisateenkaari
- 9) Minkin tarjonta on luotettavaa ja joustavaa
1) Minkin suojakarvat ovat muodikkaan lyhyet
Turkin suojakarvat ovat ne, jotka antavat turkikselle sen kiillon ja värin. Niiden pituus on myös tärkeää, koska minkin kaltaiset lyhytkarvaiset turkikset ovat muodissa, kun taas pitkäkarvaisia turkiksia näkee nykyään lähinnä trimmissä. Kun otetaan huomioon muodin tunnetusti ailahteleva luonne, tämä ei ehkä kuulosta kovinkaan hyvältä perusteelta minkin maineelle, mutta lyhytkarvaiset turkikset ovat olleet muodissa jo 70 vuotta!
Se ei kuitenkaan ole aina ollut niin. Vielä 1930-luvulla, turkiksen kulta-aikana, tilanne oli hyvin erilainen. Pitkäkarvaiset turkikset olivat muotia, ja kettu oli kuningas, jota seurasivat haisunäätä ja piisami.
Lyhytkarvaiset turkikset eivät koskaan olleet poissa kuvioista; erityisesti soopeli ja ermiini ovat aina olleet erittäin haluttuja. Näiden luonnonvaraisten turkisten tarjonta oli kuitenkin rajallista (soopelin kasvatus ei ollut vielä alkanut), eivätkä minkkitarhat tuottaneet mitään sellaista määrää tai laatua kuin nykyään.
Toisen maailmansodan päättyessä minkki nousi yhtäkkiä ketun tilalle naisten suosikkiturkikseksi. Joidenkin mukaan se johtui siitä, että yhä useammat naiset olivat nyt työelämässä ja pystyivät ostamaan omat turkiksensa, eivätkä heidän valitsemansa turkikset saaneet heitä näyttämään rikkaiden miespuolisten hyväntekijöiden pokaaleilta. Kuka tietää? Mutta naisten ja minkin välinen rakkaussuhde on ollut vahva siitä lähtien.
2) Minkin turkki on erittäin pehmeä
Jos pidät turkiksistasi pehmeinä kuin pilvi, minkki tyydyttää sinua, kunhan et koe merisaukkoa. Mutta koska merisaukkoa saa nykyään luonnonsuojelullisista syistä vain tiukasti valvotun mökkiteollisuuden kautta Alaskassa, kannattaa harkita vaatimustesi laskemista hieman!
Turkin pehmeys heijastaa sen karvojen tiheyttä, ja merisaukko vie palkinnon, sillä sen kyljissä ja kyljessä on huikeat 400 000 karvoja cm2 kohti. Kaukana kakkossijalla on chinchilla, jolla on noin 50 000 karvapeitettä neliösenttimetriä kohti, vaikka ”show”-chinchillassa voi olla jopa 100 000 karvapeitettä.
Kaikki tämä saa minkin kuulostamaan jynssilautaselta. Tihein minkki on tarhatun eläimen, ei luonnonvaraisen, puettu turkki, mutta silloinkin puhutaan vain 24 000 karvasta per cm2, eli 16 kertaa vähemmän tiheästä kuin merisaukko.
Mutta näkökulma on tässä kaikki kaikessa. Minkki on silti yksi tiheimmistä ja pehmeimmistä turkiksista. Vertailun vuoksi pääkarvasi (ellet ole kalju) on korkeintaan 190 karvaa per cm2, ja luultavasti puolet siitä!
KATSO MYÖS: AMAZING FACTS ABOUT FURS: NATURE’S DENSEST FURS
3) Minkin turkki on tarpeeksi lämmin
Jos suunnittelet jääkalastusretkeä Nunavutissa, minkin ei pitäisi olla ensimmäinen valintasi lämpimänä pitämiseen. Kokeile pukeutua päästä varpaisiin karibuun, ja muista riisuutua, kun pääset kotiin, tai ylikuumennut! Karibun ilmatäytteiset karvat ovat tässä salaisuus.
Mutta muista, että karibun turkki on uskomattoman muhkea, se irtoaa hullun lailla, etkä todellakaan voi ostaa tätä tavaraa naulakosta.
Jos vaikein haasteesi on kolea iltakävely Etelä-Kaliforniassa tai jopa pakkaspäivä New Yorkissa, minkki sopii siihen mainiosti.
KATSO MYÖS: AMAZING FACTS ABOUT FUR: DRESSING FOR THE ARCTIC
4) Minkkiturkki on kestävä
Kestävyys on harvoin tärkein näkökohta turkisvaatetta valittaessa, sillä muuten me kaikki pukeutuisimme ahman tai karhun turkiksiin (joita käytetään yleensä mattoihin) ja näyttäisimme vuorimiehiltä. Toisaalta emme halua turkiksia, jotka irtoavat tai repeävät, jos huudamme niille, kuten jäniksen tai moleskin.
Yleisesti vaatteisiin käytettävistä turkiksista merisaukko ja saukko on luokiteltu kestävimmiksi, 100 kiloa. Majava on kolmantena 90:llä ja hylje 75:llä. Skunkki ja minkki ovat viidentenä 70:llä sijalla, ja ne ovat korkeimmalle sijalle sijoittuneet viiksisiipeläimet. Muita viiksisiippoja ovat eurooppalainen mäntymarri (65), soopeli (60), kivimarri (40) ja ermiini (25).
Kettu on vaatimattomalla 40:llä sijalla, ja mitä vähemmän puhutaan molskista (7) ja jäniksestä (5), sen parempi!
Minkki ei siis ole kestävin turkki, mutta se on yllättävän sitkeä joksikin niin kauniiksi ja pehmeäksi!
5) Leikattu minkki on halvempi ja kevyempi kuin majava
Turkin leikkaaminen lyhentää karvojen pituutta, jolloin saadaan lyhyt, tasainen kasa ja kevyempi, notkeampi materiaali, melkein kuin tekstiili. Kyseessä ei ole uusi käsittely, mutta se on nykyään suositumpi kuin koskaan, ja yleisin nyljetty turkki nykyään (shearlingia lukuun ottamatta) on minkki. Mutta tekeekö minkki parhaan leikkausturkin?
Tuntemattomille turkiksen ystäville mikään leikattu turkki ei voita Pohjois-Amerikan majavan pehmeyttä. Puolivesieläimenä sillä on paksu, tiheä aluskarva. Normaalisti turkki leikataan 15 mm:n pituiseksi, ja suurella taidolla se voidaan leikata jopa 6 mm:n pituiseksi. Sillä on kuitenkin myös pitkät, karkeat suojakarvat, jotka on nypitettävä ennen leikkaamista, tai lopputulos tuntuu hankausharjalta. Valitettavasti tämä on ollut leikatun majavan tuho; nyppiminen on ammattitaitoinen prosessi ja myös kanadalainen erikoisuus, ja se tarkoittaa kallista työvoimaa.
Kuolema kuoli 1990-luvun alussa, kun hongkongilaiset valmistajat näkivät minkin leikkaamisessa aivan uuden mahdollisuuden. Minkit soveltuivat majavan tavoin puolivesinisäkkäiksi hyvin tiheän aluskarvansa ansiosta. Lisäksi eurooppalaisia minkinnahkoja oli tuolloin saatavilla hyvin halvalla. Lisäksi oli muitakin liiketaloudellisia etuja.
Ensiksikin minkin suojakarvat ovat silkkisen sileitä, joten niitä ei tarvitse nyppiä ennen leikkaamista. Tämä oli suuri kustannussäästö majavaan verrattuna, ja lisäksi se merkitsi sitä, että kaikki prosessit parkituksesta leikkaukseen ja värjäykseen voitiin tehdä Kiinassa, mikä merkitsi alhaisempia työvoimakustannuksia.
Toiseksi, leikattu minkki on paljon kevyempää kuin majava. Kevyt on hyvä asia muodissa, vaikka se tarkoittaakin heikompaa nahkaa, ja Hong Kong vei sen uudelle tasolle tuottamalla minkkiä, jolla oli sifonkimainen terhakkuus.
Kolmanneksi, toisin kuin majavalla, minkinnahkoja oli valmistajien saatavilla valtavia määriä (ks. 9). Miksi teollisuuden pitäisi edistää muutaman sadantuhannen majavan leikkaamista, kun minkinnahkoja oli saatavissa miljoonia?
Ja neljänneksi, minkki oli jo maailman suosikkiturkki, joten leikattu minkki myi itsensä. Mitään erityistä markkinointia ei tarvittu!
6) Minkki soveltuu viljelyyn
Tänä päivänä useimmissa turkisvaatteissa käytetään viljeltyjä turkiksia, joista suurin osa on minkkiä, ja kaikista nykyisin viljellyistä turkiseläimistä yksikään ei ole helpompi kuin minkki. Mutta se ei todellakaan ole helpoin!
Jos haluat helppoa elämää, viljele raidallista haisunäätää. Kahdeksankymmentä vuotta sitten, haisunäädän turkiksen suosion huipulla, aloittelevat viljelijät opettelivat usein haisunäädällä ennen kuin siirtyivät arvokkaampaan ja hankalampaan kettuun. Skunkit viihtyvät suurissa, avoimissa karsinoissa (ne ovat seurallisia ja vihaavat kiipeilyä), syövät pöydän tähteitä ja tulevat juosten ruokinta-aikaan! Niillä on myös vain vähän tai ei lainkaan viivästynyttä istutusta (ks. jäljempänä). Ainoa vaikea osa – oikeastaan mahdoton – on voiton tuottaminen, minkä vuoksi kukaan ei enää viljele haisunäätää.
Minkit sen sijaan tarvitsevat eristystä katetuissa karsinoissa (ne tappelevat ja kiipeilevät), jotka on suunniteltu erityisesti ilmanvaihtoa, valaistusta, rehun- ja vedenjakelua sekä puhdistamisen helppoutta silmälläpitäen, tarkoin tasapainotettua ruokavaliota sekä karjankasvattajalta ja eläinlääkäriltä käsin tapahtuvaa hoitoa kaikissa elinkaarensa eri vaiheissa.
KATSO MYÖS:
Minkkien kasvatus ja erityisesti minkkien kasvattaminen on silti paljon helpompaa kuin muiden viiksisiipisten.
Avaimena on viiksisiipisten vähän ymmärretty ominaisuus, jota kutsutaan viivästyneeksi istutukseksi. Kun naaras on hedelmöittynyt, alkiot eivät heti istu kohtuun ja ala kehittyä, vaan siirtyvät lepotilaan. Lajista ja mahdollisesti lämpötilasta riippuen tämä viive voi kestää muutamasta päivästä yli 10 kuukauteen. Kalastajilla tiinehtymisaika voi kestää kokonaisen vuoden, ja amerikanmaria – jota monet maanviljelijät aikoinaan yrittivät kasvattaa – on lähellä perässä.
Minkit sen sijaan viivyttävät istutusta enintään kuusi viikkoa, mutta jos kasvatus ajoitetaan lämpimämpään säähän, tämä aika voi lyhentyä noin 10 päivään. Taidolla ja tuurilla viljelijä voi nähdä uudet pentueensa jo 39 päivän kuluttua, ja koska suurin kustannuserä on rehu, jokainen päivä on tärkeä.
Ja siksi lähes kaikki musteläinten kasvattajat valitsevat nykyään minkin. Ainoa poikkeus ovat muutamat jääräpäiset, jotka pitävät kiinni soopelista. Mutta jopa Venäjällä, jossa tuotetaan hienoimpia soopeliturkkeja, vain kourallinen tiloja selvisi Neuvostoliiton tukien loppumisesta. Soopelien tiinehtymisaika on jopa 300 päivää, ja mikä pahinta, naaraat tulevat sukukypsiksi kahden tai kolmen vuoden iässä. Minkit ovat jo yhden vuoden ikäisiä. Se on paljon ylimääräistä rehua!
KATSO MYÖS: VUOSI MINKKITILALLA. OSA 1: KASVATUS
7) Minkkien kasvatuksessa on rahaa
Kaikkeen kotieläintuotantoon liittyy epävarmuutta (ellei ole valtion tukemana), eikä minkkien kasvatus ole poikkeus. Kaikista kokeilluista turkistarhauksen eri muodoista yksikään ei kuitenkaan tarjoa minkin kasvatuksen suhteellista varmuutta. Sillä on ollut kysyntää jo 70 vuoden ajan. Jos tuotat sitä, joku ostaa sen.
Totta kai on ylä- ja alamäkiä. Pohjois-Amerikan turkissato myi vuonna 2011 keskimäärin 94,30 dollarilla, mikä oli ennätyskorkea hinta, mutta vuonna 2014 siitä saatiin vain 57,70 dollaria. Mutta hinnat laskevat hyvin harvoin tuotantokustannusten alapuolelle tai pysyvät siellä pitkään. Toisen maailmansodan jälkeen haisunäädän ja ketun hinnat laskivat niin kovaa, että haisunäätäala hävisi ja ketun kasvatus Pohjois-Amerikassa selvisi hädin tuskin hengissä.
Siltikään ei voi vain ostaa paria minkinkasvattajaa ja alkaa tehdä voittoa. Nykyaikaiset minkkitarhat ovat suuria, ja mittakaavaedut ovat avainasemassa niiden menestyksessä – kaukana siitä, mitä ne olivat suurimmaksi osaksi 150-vuotisen historiansa aikana. Vuonna 1969, kun Yhdysvaltain maatalousministeriö alkoi kerätä lukuja, Yhdysvalloissa oli 2 635 minkkitilaa, pieniä perheyrityksiä, jotka tuottivat keskimäärin 2 000 nahkaa vuodessa. Nykyään tiloja on Fur Commission USA:n mukaan vain 275, ja vaikka suurin osa niistä on edelleen perheyrityksiä, turkistuotanto oli keskimäärin 13 672 vuonna 2014. Myös pääomasijoitukset ovat tietysti kasvaneet.
Se, että minkinviljelyssä on rahaa, on siis yksinkertaista. Jos sinulla on asiantuntemusta, luotettavia rehuntoimittajia, minkkejä tunteva eläinlääkäri ja valtava alkupääoma, minkillä on rahaa!
8) Värisateenkaari
Joitakin turkiseläimiä esiintyy luonnossa eri väreissä vuodenajasta, alueesta, alalajista tai geneettisistä mutaatioista riippuen (aivan kuten ihmisillä vaaleat ja punatukkaiset), eikä yhdessäkään ole suurempaa variaatiota kuin ketussa. Luonnonvaraisen minkin värivaihtelu on puolestaan paljon vähäisempää, ja se vaihtelee ruskeanruskeasta hyvin syvänruskeaan.
Farmilla kaikki kuitenkin muuttuu. Monien sukupolvien valikoiva jalostus on johtanut siihen, että viljeltyjen minkkien värivalikoima eli ”vaiheet” ovat laajoja, luonnossa koskaan näkemättömiä. Monipuolisuudessa vain tarhatun ketun dramaattinen värivalikoima päihittää minkin.
Tämä on valtava etu niin suunnittelijoille kuin kuluttajillekin. Luonnonminkin kanssa samanlaiset tai sitä muistuttavat ruskeat värit, kuten ”demi-buff” tai ”mahonki”, ovat valtavia myyntimenestyksiä, mutta valinnanvaraa on myös valkoisesta mustaan ja niiden väliin jääviin vaiheisiin, kuten ”pearl”, ”sapphire”, ”palomino” ja ”violet”. Valikoimat vain kasvavat ja kasvavat.
9) Minkin tarjonta on luotettavaa ja joustavaa
Ja lopuksi yksi luokka, jossa amerikanminkki on huippuluokkaa: toimitusten luotettavuus ja joustavuus. Suunnittelijat, valmistajat ja vähittäiskauppiaat perustavat mallistonsa materiaaleihin, joiden saatavuuden he tietävät, ja turkisalalla tämä tarkoittaa minkkiä. Ironista kyllä, turkiskauppaa ohjaavat kuluttajat eivät ole kiinnostuneita tästä minkin jatkuvan menestyksen avaintekijästä, mutta se ei ole epätavallista. Me kaikki olemme kuluttajia, ja me kaikki olemme taipuvaisia ostamaan sitä, mitä on saatavilla, tai toisin sanoen sitä, mitä meitä käsketään ostamaan!
Eräs äskettäinen suuri pohjoisamerikkalainen huutokauppa osoitti minkin poikkeuksellisen hallitsevan aseman. Tarjolla oli useiden villieläinten turkiksia: 42 000 minkkiä, 30 000 minkkiä, 25 000 minkkiä, 5 500 kalastajaa ja 4 500 saukkoa. Sen sijaan tarhattua minkkiä oli tarjolla peräti 4 miljoonaa.
Amerikkalainen minkki on lukittunut itseään ylläpitävään menestyksen kiertokulkuun. Kaikki sen muut ansiot loivat kysyntää, mikä puolestaan lisäsi tarjontaa, ja nyt koko ala on panostanut kysynnän lisäämiseen. Se ei ole pehmeintä, sitä ei ole helpointa viljellä, se ei ole kestävintä eikä se ole lämpimintä. Mutta se sijoittuu korkealle jokaisessa luokassa, minkä vuoksi ihmiset haluavat sitä, ja teollisuus haluaa, että sinä haluat sitä – eikä mikään muu turkki pysty kilpailemaan sen kanssa!
Vastaa