Kuten Shakespeare sanoi: ”Lyhyys on nokkeluuden sielu”. Mikä nykykielelle käännettynä tarkoittaa: ”Kaikkien pitäisi kirjoittaa ja lukea mikrokirjallisuutta.”

Mitä on mikrokirjallisuus?

Se on flash fictionin alaryhmä – ne superlyhyet tarinat, jotka kerrotaan tyypillisesti enintään 1000 sanassa. Määritelmät vaihtelevat, mutta suurimmaksi osaksi mikrofiktio on mikä tahansa tarina, joka kerrotaan enintään 300 sanalla, ja se voi olla jopa vain muutaman sanan mittainen. (Microfiction Monday Magazine -lehdessä käytän 100 sanan rajaa.)

Mikrofiktion kirjoittajia ovat muun muassa Amy Hempel, Ernest Hemingway, Steve Almond, Stephen Graham Jones ja Lydia Davis. Tarvitsee vain googlettaa löytääkseen mikrofiktiota internetistä, mutta tässä nopea esimerkki omasta kaappini täyteen tarinoita, yhteensä 99 sanaa:

Pimennys

Hän kertoi minulle, että pienet esineet leijuisivat, jos niitä heittäisi ilmaan kuunpimennyksen aikana. Tiesin, että hän oli väärässä, mutta täytin sata vesipalloa, jotta voisimme jongleerata niillä pimeässä ja teeskennellä, että ne oli tehty leijumaan jollain taikuudella. Ja kun ne todella tekivät niin kuun muuttuessa verenpunaiseksi, hän paljastui taikuriksi ja pamautti ne kaikki sormenpäillään, jolloin satoi vettä.
”Ihoni on panssari”, sanoin hänelle. ”Paperiohut, mutta se voi torjua nuolia.”
”Juokse nopeasti”, hän sanoi. ”Menen katsomaan, onko se totta.”

Miksi mikrokirjallisuutta?

Mikrokirjallisuuden vetovoima nykylukijoihin ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon, että keskivertoaikuisen tarkkaavaisuus ei ole paljon pidempi kuin aika, joka kuluu hiiren napsauttamiseen tai kosketusnäytön napauttamiseen, eikö?

Älä kirjoita huonoa mikrokirjallisuutta. Sitä on aivan liian helppo tehdä ihan liikaa ja maailma murtuu sen kaiken painon alla.”

Voi olla, että tämä on totta, mutta enemmän kuin mukavuudesta, lukija pitää hyvästä tarinasta. Hyviä tarinoita on kaiken muotoisia ja kokoisia – kaiken pituisia ja muotoisia. Jos romaania voi ajatella kymmenen ruokalajin ateriana ja novellia erinomaisena deli-sandwichina. Mikrokirjallisuus voisi olla hieno suklaatryffeli. Kaikki ovat ruokaa. Kaikki ovat nautinnollisia. Mutta ne ovat kaikki hyvin erilaisia. Mikrokirjallisuus on herkullinen, pureskeltava tarinan nugetti. Se pakkaa suuren maun ja tyydytyksen pieneen pakettiin.

Kirjailijalle:

Kirjailijana mikrofiktio pakottaa sinut todella tarkastelemaan proosasi ja määrittelemään, mikä on olennaista ja mikä ei; mikä on turhaa ja mikä ei. Näiden taitojen hiominen mikrofiktion parissa voi tehdä novelli- ja romaanipituisesta proosastasi paljon terävämpää, mutta se on myös oma taidemuotonsa – erilainen ilmaisuväline – yhtä erilainen kuin novellit ja romaanit. On hauska tutustua erilaisiin tarinankerronnan välineisiin, ja jotkut kirjailijat huomaavat, että mikrokirjallisuus on heidän valitsemansa väline.

Vinkkejä mikrokirjallisuuden kirjoittamiseen:

Mikrokirjallisuuden todellinen avain on tekstin tehokkuus. Tarinaa ei tarvitse kertoa vähemmän, eikä tarinaa tarvitse tiivistää. Sinun on tehtävä huolellisia sana- ja fraasivalintoja, jotka pystyvät maalaamaan eläviä kuvia ja vihjaamaan enemmän kuin niiden lyhyys antaisi ymmärtää. ”Näytä, älä kerro” pätee varmasti edelleen. Tämän lisäksi on otettava huomioon kaikki ne piirteet, jotka yleensä tekevät mistä tahansa tarinasta hyvän – henkilöhahmot, juoni, konflikti, asetelma ja ilmapiiri – jos haluat, että lukija sitoutuu teokseen, siinä on oltava koukku ja jonkinlainen tunne siitä, että jotain tärkeää tapahtuu. Tämä ei ole mikään pieni suoritus näin pienellä sanamäärällä, mutta se on mahdollista. Klikkaa tästä erinomainen esimerkki Lydia Davisin prosessista.

Markkinat mikrokirjallisuudelle:

Mikrokirjallisuudelle on lukuisia markkinoita, ja Jim Harringtonilla Every Day Fiction -sivustolla on erinomainen luettelo mikro- ja flash-markkinoista. Selaa vain alaspäin löytääksesi ne, jotka hyväksyvät lyhyemmät sanamäärät.

Loppuvinkki:

Pahaa mikrokirjallisuutta voi kirjoittaa hyvin nopeasti. Tarkoitan, kuinka kauan kestää kirjoittaa muutama lause? Älä kirjoita huonoa mikrokirjallisuutta. Sitä on aivan liian helppo tehdä paljon ja maailma murenee sen kaiken painon alla. Älä ole se kusipää, joka laukaisee maailmanlopun. Käytä aikaa ja kirjoita jotain, mitä ihmiset saattavat oikeasti haluta lukea.