”Lynch Streetin ja Dorcas Streetin välissä oli Carondelet Avenuen itäpuolella ei kovin korkea kukkula, jolla sijaitsi George Schneiderin pieni panimo, joka 1850-luvun alussa oli johtanut Washingtonin panimoa Third Streetin ja Elm Streetin kulmassa.”
~St. Louis in frühere Jahren: Ein Gedenkbuch für das Deutschthum
”Noin vuonna 1850 eräs herra Schneider perusti panimon Anheuser-Busch Brewing Associationin nykyiselle paikalle. Se oli tosiaankin hyvin alkeellinen – kellarina oli kuoppa maassa, jota ei tukenut tiili- eikä kiviseinä, ja sen yläpuolella oli lautahökkeli panimorakennuksena.”
~One Hundred Years of Brewing: A Complete History of the Progress Made in the Arts, Science and Industry of Brewing in the World, Particularly in the Nineteenth Century
Tarina on kerrottu kymmenissä kirjoissa ja artikkeleissa sekä lukemattomilla verkkosivuilla ympäri maailmaa. Jo 1850-luvun alussa, sanotaan, saksalainen siirtolainen nimeltä George Schneider perusti Bavarian Brewery -panimon South Broadwaylle. Se oli alkeellinen panimo, ja hän myi sen noin vuonna 1857 kahdelle Urban ja Hammer -nimiselle miehelle, jotka yrittivät saada sen toimimaan muutaman vuoden ajan, kunnes lopulta vuonna 1860 saippuatehtailija Eberhard Anheuser osti epäonnistuneen Bavarian Brewery -panimon konkurssista ja luovutti sen uudelle vävylleen Adolphus Buschille, jotta tämä voisi pelastaa sijoituksensa. Ja loppu, kuten sanotaan, on historiaa.
Ei se suinkaan tapahtunut noin. Ainakaan Yrjö Schneider ei koskaan omistanut Baijerin panimoa, eikä sitä perustettu vuonna 1852. Bavarian Breweryn perusti vuonna 1857 kiehtova saksalainen lääkäri nimeltä tohtori Adam Hammer, mies, joka auttoi mullistamaan lääketieteen alaa Amerikassa ja pelasti lukemattomia ihmishenkiä adoptiokaupungissaan St. Louisissa ja taistelukentällä sisällissodan aikana. Hän teki myös ratkaisevia uusia löytöjä sydänsairauksien ymmärtämiseksi. Baijerin panimo päätyi velkojien käsiin vuoden 1859 lopulla, ja Eberhard Anheuser nousi kolmanneksen omistajaksi vuoden 1860 alussa. Eberhard Anheuser sai tämän osaomistuksen epäsuorasti Adam Hammerille myöntämänsä ”maksamattoman lainan” ansiosta, kuten panimon virallisessa historiassa todetaan vuonna 1953. Mutta se ei suinkaan ollut huono sijoitus.
Kuten tulen osoittamaan, Eberhard Anheuser oli ehkä yksi St. Louisin ovelimmista liikemiehistä, eikä hänen sijoituksensa Bavarian Breweryyn ollut huono liiketoimintapäätös, joka olisi tarvinnut pelastaa. St. Louisiin sijoitettiin tuohon aikaan valtavasti pääomaa, ja nuorista miehistä tuli hämmästyttävän varakkaita; se oli lähes 1800-luvun Piilaakso. Kuten osoitan seuraavien neljän viikon aikana, Anheuser-Buschin perustamisen todellinen tarina on paljon mielenkiintoisempi kuin se tarina, jonka olemme kaikki kuulleet, ja se antaa meille paljon suuremman arvostuksen St. Louisin vanhimman panimon saavutuksia kohtaan vuodesta 1860 lähtien.
Ensin meidän on käsiteltävä George Schneideria ja osoitettava, miten oli mahdotonta, että hän olisi ollut millään tavalla osallisena Baijerin panimon perustamisessa. Tutkimukseni kannalta onneksi (mutta valitettavasti niiden kannalta, jotka tekivät liiketoimia hänen kanssaan 1850- ja 60-luvuilla) Schneider oli usein taloudellisissa ja oikeudellisissa vaikeuksissa, joten oikeudenkäyntejä ja panttioikeudellisia sitoumuksia on runsaasti, jotta voidaan dokumentoida, missä ja milloin hän pyöritti panimoita St. Louisissa.
Oikeudenkäyntiasiakirjojen ulkopuolella Schneider ei kuitenkaan herättänyt suurta huomiota aikansa tiedotusvälineissä. Noin vuonna 1844 hän rakensi Washington Beer Hall and Gardenin, johon kuului myös viereinen panimo, joka sijaitsi Elm (nykyisin Clark) ja Third Streetin lounaiskulmassa silloisen vilkkaan keskusliikennealueen sydämessä. Vaikka vuoden 1848 epäonnistuneita vallankumouksia pakenevien saksalaisten maahanmuuttajien valtava virta ei ollut vielä muuttanut kaupungin maisemaa, Schneiderin Washingtonin panimoa ympäröivästä alueesta oli jo tullut teutonisen kulttuurin, liiketoiminnan ja politiikan etuvartioasema. St. Louisin yrityshakemisto vuodelta 1848 vahvistaa hänen läsnäolonsa kulmassa, sillä siinä hänet mainitaan seuraavasti: ”Schneider, George, Washington brewery and garden, 54 s Third.”
1 of 6
Courtesy of the Missouri History Museum
J.C. Wildin käsin väritetty litografia St. Louis Levee, c. 1840
2 of 6
Kuvan on ottanut William Swekosky; Missouri History Museumin luvalla
Entrance to George Schneider’s Washington Hall
3 of 6
Kuvan on ottanut William Swekosky; Missouri History Museumin luvalla
George Schneiderin Washingtonin panimo, Elm- ja Third-katujen lounaiskulmassa
4 of 6
Kuvan on ottanut William Swekosky; Missouri History Museumin luvalla
Washington Brewery. Vasemmalla oleva rakennus saattaa olla se, joka mainitaan mekaanikon panttioikeudessa.
5 of 6
Courtesy of the Missouri History Museum
Detalji vuoden 1870 Whipplen palovakuutuskartasta, jossa näkyy Washingtonin panimo ja olutpuutarha
6:sta 6:nneksi
Schneider ei pystynyt, ehkä ei osannutkaan, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sen sijaan hän vaaransi taloudellisen asemansa alkamalla sijoittaa kiinteistöihin. St. Louisin kaupunki oli luopumassa kaupungin eteläpuolella sijaitsevasta valtavasta maasta, joka tunnettiin nimellä St. Louis Commons ja jonka Charles DeWard oli kartoittanut numeroitujen kortteleiden ruutukaavaksi, joka vaikuttaa yhä nykyiseen South Cityn katuverkostoon. Ezra English ja Isaac McHose olivat jo kymmenen vuotta aiemmin investoineet luolansa yläpuolella olevaan kiinteistöön, ja Adam Lemp oli niin ikään jo ostanut neljänneksen korttelista oman maanalaisen laakerointikammionsa yläpuolelta, joten Schneiderin oli luultavasti loogista seurata esimerkkiä.
St. Louisin kaupungin pitämän pääkirjan sekä Thomas McLaughlinin ja Schneiderin välisen sopimuksen mukaan saksalainen panimomestari osti 17. syyskuuta 1845 korttelin 53 koillisneljänneksen 676 dollarilla käyttäen osamaksusuunnitelmaa, johon sisältyi 5 prosentin vuotuinen korko viiden vuoden ajan. Myöhemmässä lisäyksessä todetaan, että sopimuksen ehdot maksettiin kokonaisuudessaan 11. syyskuuta 1847. Se oli McLaughlinille siisti voitto; hän oli ostanut saman korttelin vain muutamaa vuotta aiemmin, 6. syyskuuta 1841, 494,70 dollarilla, kun kaupunki oli hyväksynyt määräyksen nro 766 myynnin sallimiseksi. Mielenkiintoista on, että kaupungin pääkirjassa omistusoikeus luovutettiin Schneiderille vasta 12. syyskuuta 1849.
Loppuosa 1840-luvusta näyttää sujuneen Schneiderilta ongelmitta. Hän vakiinnutti panimo-intressejään myymällä yksittäisiä tontteja korttelin 53 koillisneljänneksestä, joka nyt nimettiin uudelleen Schneider’s Cave Additioniksi. (Vuoden 1851 Schultsen ja vuoden 1853 Fischerin kartoissa näkyy sen pohjapiirros.) Itä-länsisuuntainen katu nimettiin Washington Streetiksi ja pohjois-eteläsuuntainen katu Cave Streetiksi. Benton Parkin tässä rauhallisessa kulmassa vieraileva saattaa huomata, että nykyiset Withnell- ja Illinois Avenuen kadut ovat kummallisen kapeita kahden korttelin verran; tämä on jäänne Schneiderin silloisen maaseutualueensa kaavoituksesta. Hän teki siistiä voittoa sijoituksestaan; 21. marraskuuta 1849 hän myi korttelin nro 2 tontit nro 22 ja 23 350 dollarilla Emanuel Benderille. Hieman yli viikkoa myöhemmin, 1. joulukuuta 1849, hän myi korttelin nro 4 tontit nro 21 ja 22 Carl Brawnille 200 dollarilla. Schneider oli kuitenkin jo ottamassa 1200 dollarin lainaa. Hän viimeisteli paperityöt juuri ennen näitä myyntejä, 12. syyskuuta 1849, ja rahat lainasi Franklin A. Dick ja takasi Theodore P. Greene. Schneider käytti vakuutena keskustan panimoa ja korttelia 53. Hän maksoi lainan takaisin vasta 12. huhtikuuta 1855.
Kun uusi vuosikymmen alkoi vuonna 1850, Yhdysvaltain väestönlaskenta ja nyt lakkautettu liittovaltion teollisuuslaskenta maalasivat optimistisen kuvan George Schneiderin elämästä. Väestölaskennan tiedot vastaavat siististi toisiaan, ja teollisuuslaskenta antoi vielä enemmän tietoja hänen toiminnastaan Thirdin ja Elmin kulmassa. Schneider oli 30-vuotias panimomies vuonna 1850, ja hänellä oli kymmenen työntekijää – yhdeksän, jotka ilmoittivat ammatikseen ”panimon” ja yksi ”satulan”. Kaikki ilmoittivat syntymäpaikakseen Saksan, mikä oli vuonna 1850 enemmän käsite kuin todellisuus, sillä Saksan keisarikunta oli virallisesti perustettu vasta vuonna 1871. Todennäköisesti he kaikki asuivat panimokiinteistössä, sillä heidät kaikki on merkitty samaan asuntoon ja talouteen. Ei muuten ole todisteita siitä, että Schneider olisi ollut kotoisin Baijerista ja nimennyt panimon sen mukaan, kuten joissakin lähteissä on esitetty.
Teollisuuslaskennan mukaan:
”George Schneider, Washingtonin panimo, 11 000 dollarin pääomasijoitus; 150 tynnyriä puuta, arvoltaan 600 dollaria; 3 000 puskuria puuhiiltä, arvoltaan 300 dollaria; 7 000 puskuria humalaa, arvoltaan 1750 dollaria; 10 000 puskuria ohraa, arvoltaan 10 000 dollaria; ’käsikäyttöinen’, 9 työntekijää, joiden kuukausittainen palkkasumma on 150 dollaria; tuotos 3000 tynnyrilliä alea ja olutta, arvoltaan 18 000 dollaria.”
Vertauksena samaan aikaan menestyneeseen panimoon voimme tarkastella Adam Lempin Western Brewerya, joka sijaitsi parin korttelin päässä Leveen kaupunginosassa:
”Adam Lemp, Western Brewery, 40 000 dollarin pääomasijoitus; 80 tynnyriä puuta, arvoltaan 320 dollaria; 2 000 puskuria hiiltä, arvoltaan 200 dollaria; 6 000 puskuria humalaa, arvoltaan 1 500 dollaria; 8 000 puskuria ohraa, arvoltaan 8 000 dollaria; 6 työntekijää, joiden kuukausipalkka oli 120 dollaria; 4 000 tynnyriä olutta ja alea, arvoltaan 24 000 dollaria.”
Schneiderin Washington Brewery ei ollut läheskään yhtä pääomitettu kuin Adam Lempin Western Brewery, mutta se ei ollut alisuorittaja. Ehkä ainoa merkittävä ero oli se, että Lemp pystyi tuottamaan enemmän olutta vähemmillä työntekijöillä ja pienemmällä palkkasummalla. Sekä Lemp että Schneider pitivät panimoidensa tiloissa vierekkäisiä olutravintoloita: Lemp isännöi riehakasta Ratskelleriä talonsa kellarissa Second Streetille päin ja Schneider loi kuuluisan Washington Hall and Gardenin, joka jatkoi elämäänsä vielä pitkään omistajakauden jälkeen. Ernst Kargau kertoi vuosia myöhemmin:
”Washington Hall ja vielä enemmän Washington Garden elivät näinä vuosina kukoistuskauttaan. Tony Niederwieser, Bernard Laibold, Frank Boehnz ja erityisesti Boehmin ja Felsingin yhdistelmä tekivät tästä laitoksesta yhden parhaista huvittelupaikoista. Se on saanut alkunsa Washingtonin panimosta. Siellä oli ollut kysyntää paikalle, jossa voitaisiin järjestää tansseja ja muita juhlia. Niinpä yhtiö rakensi Washington Hallin.”
Hyvät ajat kaatuivat äkillisesti vuonna 1852, jolloin monet historioitsijat väittävät Schneiderin olleen perustamassa Baijerin panimoa. Tuon vuoden kaupunkihakemistossa hän oli edelleen merkitty keskustan osoitteeseen Washington Brewery -nimellä. Oikeudellisten asiakirjojen litania osoittaa, että onneton panimomies ei varmastikaan olisi pystynyt hankkimaan pääomaa toisen panimon perustamiseen samana vuonna, kun hänen Washingtonin panimonsa ajautui konkurssiin.
Ensi viikolla, osassa II: velka ja epätoivo
.
Vastaa