Melodiatyyppi on 1900-luvun musiikkitieteilijöiden mukaan mikä tahansa erilaisista melodisista kaavoista, figuraatioista ja etenemisestä sekä rytmisistä kuvioista, joita käytetään melodioiden luomisessa tietyissä ei-eurooppalaisissa ja varhaisessa eurooppalaisessa musiikissa. Näissä kulttuurisissa yhteyksissä musiikillinen kekseliäisyys ilmenee mielikuvituksellisina yhdistelminä ja perinteisten elementtien uudelleenkombinaatioina rakenteellisten arkkityyppien puitteissa pikemminkin kuin omaperäisten materiaalien ainutlaatuisena käsitteellistämisenä.

Tämä yhdistelevä lähestymistapa on ollut tyypillistä laajoille osille Välimeren laajempaa kiertorataa ja sen aasialaisille jatkeille Etelä-Intiaa myöten (esim. ragassa). Vaikka muinaiskreikkalainen nomos-kategoria on kieltämättä moniselitteinen, siihen on saattanut sisältyä tällaisia melodiatyyppejä, samoin kuin sen kristilliseen seuraajakategoriaan, bysanttilaiseen ēchosiin, sekä syyrialaiseen ris-qoleen ja arabialaiseen maqāmiin. Euroopassa melodiatyypit näyttäisivät selittävän gregoriaanisen laulun joidenkin varhaisten kerrosten tietyt yhteiset piirteet. Eläviä esimerkkejä löytyy heprealaisten kanttorien laulusta maailmanlaajuisesti.