tulostettava versio

Measures of Depression as a Clinical Disorder

Yhteenvedon on laatinut Sheldon Cohen yhteistyössä psykososiaalisen työryhmän kanssa. Viimeksi tarkistettu lokakuussa 1998.

Luvun sisältö

  1. Määritelmä ja tausta
  2. Mittaus
  3. Suhde SES:ään
  4. Suhde terveyteen
  5. Rajoitukset
  6. Verkon käyttö
  7. Johtopäätökset
  8. Valittu kirjallisuusluettelo

Määritelmä ja tausta

Tutkimusdiagnostiikan kultainen standardi masennuksen diagnosoinnissa on rakenteellinen kliininen haastattelu (SCID), kliininen haastattelu, jossa käytetään DSM-III-R:n sairauskriteereitä. Kliinisen haastattelun tekemiseen tarvittavan ajan ja kustannusten vuoksi epidemiologisissa tutkimuksissa käytetään kuitenkin usein kliinisiä haastatteluja, jotka on suunniteltu maallikkohaastattelijoiden tehtäväksi (Composite International Diagnostic Interview tai Diagnostic Interview Schedule ), tai itseraportointikyselylomakkeita, joilla mitataan oireita ja mielialaa eikä sairautta ja häiriötä. Kuvaamme SCID-haastattelun sekä kaksi suosituinta itseraportointimittaria, Center for Epidemiological Study of Depression Scale (CES-D) ja Beck Depression Inventory (BDI). On kuitenkin olemassa joukko muita itseraportointiasteikkoja, joita voi harkita, kuten HRSD, Zung, MMPI-D-asteikko ja MAACL-D-asteikko.

Mittaus

SCID on puolistrukturoitu haastattelu, jonka avulla laaditaan DSM-III-R:n tärkeimpiä akselin I diagnooseja. Sen antaa kliinikko, ja se sisältää alustavan yleiskatsauksen, jota seuraa yhdeksän moduulia, joista seitsemän edustaa tärkeimpiä akselin I diagnoosiluokkia. Modulaarisen rakenteensa ansiosta sitä voidaan mukauttaa käytettäväksi tutkimuksissa, joissa kiinnostuksen kohteena ovat tietyt diagnoosit (esim. vain masennus). SCID:n tulos kirjataan kunkin tarkasteltavan häiriön esiintymisenä tai puuttumisena sekä nykyisen episodin (viimeisen kuukauden) että elinikäisen esiintymisen osalta. Tarkempia tietoja haastattelusta ja sen psykometriikasta saa Spitzer ym. (1992) ja Williams ym. (1992).

CIDI (Composite International Diagnostic Interview) on strukturoitu diagnostinen haastattelu, joka on suunniteltu käytettäväksi koulutetuille haastattelijoille, jotka eivät ole kliinikoita (Kessler ym., 1994). Haastattelu voidaan muokata siten, että se sisältää vain merkittävän masennuksen kantatoimenpiteet.

Beck Depression Inventory (BDI) on luettelo 21 oireesta ja asenteesta, jotka kukin arvioidaan voimakkuudeltaan. Esimerkkejä ovat: mieliala, pessimismi, epäonnistumisen tunne, tyytymättömyys, syyllisyydentunteet, itsensä inhoaminen jne. Se pisteytetään laskemalla yhteen 21 kohtaan annetut arviot. Vaikka se on alun perin suunniteltu koulutettujen haastattelijoiden tehtäväksi, se tehdään useimmiten itse, ja se kestää 5-10 minuuttia. Tätä mittaria on käytetty masennuksen vakavuuden mittaamiseen masentuneissa näytteissä, mutta sitä on käytetty myös masennuksen arviointiin yleisväestön näytteissä. Se on myös yhteydessä muihin masennuksen itseraportointimittareihin. Lukijaa pyydetään tutustumaan Beck, Steer & Garbinin (1988) yleiskatsaukseen mittarista ja sen sovelluksista.

Center for Epidemiologic Studies of Depression Scale (CES-D) suunniteltiin mittaamaan masennusoireiden senhetkistä tasoa ja erityisesti masennuksen affektia. Mittarin 20 kohtaa valittiin (viidestä aiemmin käytetystä masennusasteikosta) siten, että ne edustavat kaikkia masennusoireiden pääkomponentteja. Näitä ovat: masentunut mieliala, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet, avuttomuuden ja toivottomuuden tunteet, ruokahaluttomuus, unihäiriöt ja psykomotorinen hidastuneisuus. Kukin kohta arvioidaan neliportaisella asteikolla, joka ilmaisee niiden esiintymisen asteen viimeisen viikon aikana. Asteikot vaihtelevat ”harvoin tai ei lainkaan” ja ”lähes koko ajan” välillä. Asteikolla voidaan erottaa toisistaan kliiniset ryhmät ja yleiset yhteisöryhmät. Vaikka asteikkoa pisteytetään yleensä jatkuvasti, on olemassa erilaisia kliinisen masennuksen raja-arvoja, ja raja-arvojen ja kliinisen diagnoosin välillä on kohtuullisia yhteyksiä. Lukijaa pyydetään tutustumaan Inselin (1986) erinomaiseen katsaukseen CES-D:stä, joka sisältää myös ehdotuksia raja-arvopisteistä.

palaa alkuun

Suhde SES:ään

Yleisesti masennuksen uskotaan olevan yhteydessä SES:ään odotetulla tavalla. Esimerkiksi BDI:n on todettu olevan käänteisesti yhteydessä koulutustasoon valikoimattomien aikuisten otoksessa (r=-.34) ja keski-ikäisillä naisilla (Matthews ym., 1989). Katso Beck, Steer & Garbin (1988) katsaus demografiaan ja BDI:hen.

CES-D:llä on myös havaittu korrelaatioita SES:n kanssa. Comstock & Helsing (1976) raportoi assosiaatioita, joissa on erittäin hienot gradientit työllisyyden ja kotitalouden tulojen osalta. Ensel (1986) raportoi asteittaisia yhteyksiä sekä koulutuksen että tulojen välillä laajassa yhteisöllisessä otoksessa.

SCID:n osalta kotitalouden tulot ovat olleet yhteydessä masennukseen otoksessa, joka koostui valkoihoisista kaksosista ja heidän vanhemmistaan, vaikkakaan asteittaisuus ei ollut kovin selkeä (Meyer ym., 1996). Toisaalta National Comorbidity Study -tutkimuksesta saadut tiedot osoittivat hienon gradientin koulutuksen osalta ja yhteyden tuloihin, joka johtui lähinnä erittäin suuresta riskistä alimmassa tuloluokassa (Blazer ym., 1994).

Suhde terveyteen

Depressio on terveydellinen tulos. Masennus on kuitenkin yhdistetty moniin fyysisiin terveystuloksiin, kuten oireiden ilmoittamiseen, terveyspalvelujen käyttöön sekä sairastavuuteen ja kuolleisuuteen.

Limiitit

Ensisäisten mittareiden erilaisten raja-arvojen käyttö antaa vain seulontatyyppisiä arvioita kliinisestä masennuksesta, joihin liittyy sekä sisällyttämis- että poissulkemisvirheitä. Itseraportointiasteikot voivat myös olla vinoutuneita diagnosoimaan enemmän masennusta naisilla kuin miehillä, koska jotkin kohdat heijastavat sellaisia tunteita ja käyttäytymistä, joita esiintyy todennäköisemmin naisilla (esim. itku). SCID on kultainen standardi, mutta sen toteuttaminen on aikaa vievää ja kallista.

Verkoston käyttö

Verkosto pitää masennusoireiden ja masennushistorian mittaamista kriittisen tärkeänä pyrittäessä erottelemaan SES-terveys -reittiä. Masennusta koskevia mittareita on sisällytetty useisiin verkoston rahoittamiin tutkimuksiin, kuten CARDIA Year-15 -tutkimukseen ja muihin pienimuotoisempiin tutkimuksiin.

palaa alkuun

Johtopäätökset

Mittarin valinta masennuksen arvioimiseksi riippuu pitkälti tutkimuksen suunnittelusta ja käytettävissä olevista resursseista. SCID on mittauksen kultainen standardi, mutta se vaatii koehenkilöaikaa ja koulutettuja kliinisiä haastattelijoita. Lyhyemmät, vähemmän koulutusta vaativat haastattelut (kuten DIS) ovat toinen vaihtoehto. Useimmat epidemiologiset tutkimukset eivät kuitenkaan mahdollista kumpaakaan haastattelumenetelmää. Näissä tapauksissa itseraportoidut masennuskyselylomakkeet, kuten CES-D ja Beck, ovat hyväksyttäviä. Mittaustyypistä riippumatta masennuksen havaitaan yleensä lisääntyvän SES:n vähentyessä. Tarvitaan selkeämpää ymmärrystä siitä, miten SES laukaisi masennuksen.

Valitut kirjallisuusluettelot

Beck, A. T., Steer, R. A., & Garbin, M. G. (1988). Beckin masennusinventaarion psykometriset ominaisuudet: Twenty five years of evaluation. Clinical Psychology Review, 8, 77-100.

Blazer, D. G. et al. (1994). Suuren masennuksen esiintyvyys ja jakautuminen kansallisessa yhteisöotoksessa: The national comorbidity survey. American Journal of Psychiatry, 151, 979-986.

Comstock, G. W., & Helsing, K. J. (1976). Masennusoireet kahdessa yhteisössä. Psychological Medicine, 6, 551-563.

Ensel, W. M. (1986). Masennuksen mittaaminen: CES-D-asteikko. Teoksessa N. Lin, A. Dean & W. Ensel (toim.), Sosiaalinen tuki, elämäntapahtumat ja masennus. New York: Academic Press.

Kessler, R. C., McGonagle, K. A., Zhao, S., Nelson, C. B., Hughes, M., Eshleman, S., Witchen, H.-U., & Kendler, K. S. (1994). DSM-III-R psykiatristen häiriöiden elinikäinen ja 12 kuukauden esiintyvyys Yhdysvalloissa: National Comorbidity Survey -tutkimuksen tulokset. Archives of General Psychiatry, 51, 8-19.

Matthews, K. A. et al. (1989). Koulutustaso ja sepelvaltimotaudin käyttäytymiseen liittyvät ja biologiset riskitekijät keski-ikäisillä naisilla. American Journal of Epidemiology, 129, 1132-114?.

Meyer, J. M. et al. (1996). Virginia twin-family study of adolescent behavioral development: Evaluation sample biases in demographic correlates of psychopathology. Psychological Medicine, 26, 1119-1133.

Spitzer, R. L. et al. (1992). DSM-III-R:n strukturoitu kliininen haastattelu (SCID). I: Historia, perustelut ja kuvaus. Archives of General Psychiatry, 49, 624-629.

Williams, J. B. W. et al. (1992). DSM-III-R:n strukturoitu kliininen haastattelu (SCID). II. Monipaikkainen testi-uusintaluotettavuus. Archives of General Psychiatry, 49, 630-.

palaa alkuun