Lehdistötiedote

Brian Aubert (kitara, laulu) * Nikki Monninger (basso)
Joe Lester (kosketinsoittimet) * Christopher Guanlao (rummut)

Silversun Pickups on aina pitänyt äänellistä tiheyttään ylpeyden lähteenä: Los Angelesilaisyhtyeen neljä täyspitkää studioalbumia – mukaan lukien vuonna 2006 kultaa myynyt debyytti Carnavas, joka poiki hitit ”Lazy Eye” ja ”Well Thought Out Twinkles” – paljastavat lisää äänellisiä lahjoja jokaisella seuraavalla pyöräytyksellä.

Heidän viides albuminsa Widow’s Weeds palvelee niin ikään seikkailunhaluista, kärsivällisyyttä vaativaa kuuntelijakuntaa. Räikeä akustinen soitto rimpuilee raivokkaiden sähköisten riffien kanssa, kun kiireelliset, tarkat biitit ja tunnelmalliset elektroniset pulssit tihkuvat niiden alla. Yhtyeen jäsenet – joihin Aubertin lisäksi kuuluvat basisti Nikki Monninger, rumpali Christopher Guanlao ja kosketinsoittaja Joe Lester – olivat yhtä mieltä myös albumin lähtökohdasta (kiireinen syntetisaattorirokkari ”Neon Wound”) ja päätöskappaleesta (aggressiivinen, kuristava ”We Are Chameleons”). Bändi myönsi, että kaikki siltä väliltä, mukaan lukien se, miten Widow’s Weedsin loppuosa järjestettiin ja miten albumi kehittyi, yllätti bändin usein.

”Emme tienneet tarkalleen, miltä tunnetasolta sanoitukset lähtisivät liikkeelle”, Aubert sanoo. ”Ajattelin: ’Tulevatko ne olemaan vihaisia, näinä hulluina aikoina?’. Kaikki tuntuu niin polarisoituneelta ja oudolta ja pelottavalta. Kaikki nämä asiat vaikuttavat sinuun. Ja sitten kun ne tulivat ulos, ajattelin, että ’Ei, ne kuulostavat siltä, että ne tavallaan surevat’. En oikein osannut koota niitä kaikkia yhteen.”

Silversun Pickups värväsi pitkäaikaisen ystävänsä, tuottaja Butch Vigin (Nirvana, Smashing Pumpkins, Sonic Youth), saadakseen näistä ajatuksista järkeä. Uskomatonta kyllä, tämä oli bändin ensimmäinen kerta, kun se työskenteli Vigin kanssa, vaikka ajatus yhteistyöstä oli ollut esillä jo vuosia. Ajoitus ei tuntunut oikealta ennen kuin nyt, Aubert sanoo. ”Päässäni pyörivien ideoiden myötä tuntui siltä, että ’Luoja, tämä olisi mahtavaa; nyt on aika. Jos Butch on yhtään kiinnostunut tekemään tätä, soitetaan hänelle.”

Vig ja miksaaja Billy Bush auttoivat Silversun Pickupseja luomaan itsevarman, ekstrovertin albumin, jossa jokainen instrumentti kuuluu selvästi miksauksessa. Pulssittavat, Curea muistuttavat koskettimet pitävät pintansa viiltäviä riffejä vastaan ”Neon Woundissa”; antiikkiselta kuulostava viulu ja sello parantavat haurasta akustista soittoa ”Straw Manissa”; ja jousitettu, glamourinen ”It Doesn’t Matter Why” ylpeilee pogoilevilla lyönneillä ja neulavilla pizzicato-soitoilla. Myös albumin hillitymmät hetket säilyttävät tämän raikkauden. ”Simpatico” on ”lähimpänä James Bond -biisiä”, sanoo Aubert, joka uppoutui elokuvamusiikkeihin albumin syntyessä. Widow’s Weeds löytää täydellisen tasapainon provosoivan melun ja särön sekä rehevän, introspektiivisen pop-rauhan välillä.

Yhtyeen jäsenet päättivät myös olla ylenpalttisesti kerrostamatta instrumentteja ja ääniä, mikä edesauttoi levyn selkeämpää lähestymistapaa. ”Pyrimme tietoisesti hillitsemään elektronisia juttuja hieman ja käyttämään enemmän pianoja ja urkuja”, Lester sanoo. ”Syntetisaattorijuttuja on toki edelleen mukana. Mutta meillä on taas jousia, mitä emme olleet tehneet pariin levyyn. Ja paljon vähemmän sekvensoitua elektroniikkaa. Se oli kuin: ’Karsitaan vähän palettia ja katsotaan, mitä tapahtuu’. Ja se palaa takaisin asioiden suoruuteen.”

Vigin monipuolisuus ja biisintekijän tausta auttoivat bändiä muokkaamaan muita kappaleita – mukaan lukien ja erityisesti ”Don’t Know Yet”, jossa glitchimäiset, kireät elektroniset tekstuurit vaihtuvat räjähdysherkkiin kertosäkeisiin, joita ajavat jylhät rummut ja meluisat kitarat. ”Siinä on intiimejä hetkiä, mutta sitten se todella herää eloon ja kuulostaa isolta”, Guanlao sanoo kappaleesta. ”Se on Butchin käsialaa. Olisimme luultavasti menneet aivan eri suuntaan, ellei hän olisi kuullut, että tämä kerran intiimi, lempeä kappale voi olla todella mahtipontinen ja rokkaava.”

Vigin kanssa äänittäminen ylitti lopulta bändin jäsenten jo ennestään korkeat odotukset. ”Hän todella kuuntelee jokaista bändin jäsentä ja antaa suuren arvon jokaiselle yksilölle ja sille, mitä he voivat lisätä musiikkiin”, Monninger sanoo. ”Se oli hyvin yhteistyökykyistä hänen kanssaan. Hän on niin rento ihminen, ja hän sai kaikki rentoutumaan.” Tämä toveruus näkyi studioympäristössä, jossa intensiivinen ja vakava kova työ kehittyi iloisella, jopa kevytmielisellä tavalla. ”Meillä oli todella hauskaa levyn äänittämisessä”, Guanlao sanoo. ”Hän todella sai meistä kaiken irti. Emme halunneet sen loppuvan.”

Halkiomaisesta studioajasta huolimatta bändin jäsenet painivat henkilökohtaisen elämänsä haasteiden kanssa. Albumi piti tehdä kahdessa erillisessä lohkossa, sillä Vigillä oli Garbagen kiertuesuunnitelmat jo kalenterissa, mikä jätti Silversun Pickupsille taukoa sessioiden välissä. Tuon tauon aikana Lesterin isä menehtyi. Aubert puolestaan huomasi olevansa äärimmäisen synkässä tilassa syistä, joita hän ei osannut heti selittää.

”Aloimme tehdä tätä levyä surusta, ja se on kuin ’Mitä te surette?’. Suretteko oikeasti politiikkaa ja muuta sellaista? Vai mitä tapahtuu?’ En tajunnut, että olin löytämässä itseni tästä tilasta, jossa yritin täysin itse ottaa kaiken haltuun. En voinut pyytää apua, en voinut päästää ketään sisään. Se johti siihen, että aloin juoda eri tavalla, mitä en koskaan ennen tehnyt.”

Tämän seurauksena Aubert, joka tunsi itsensä jo ennestään ”emotionaalisesti sulkeutuneeksi”, kuten hän asian ilmaisee, vaipui syvään masennukseen. ”En tiennyt, miten päästä siitä pois”, Aubert sanoo. ”Lopulta olin vain sitä mieltä, että jotain suurta on tapahduttava.” Hänen ratkaisunsa oli hakeutua hoitoon ja raitistua äänityssessioiden välisenä aikana – päätös, joka paransi välittömästi hänen mielenterveyttään ja luovia näkymiään.

Yllättävää kyllä Aubertilla oli hoidon jälkeen myös paljon erilainen näkökulma Widow’s Weeds -sanoituksiinsa ja hän ymmärsi paremmin, mitä viestejä hän yritti välittää albumilla. ”Levyllä on kyllä surumielinen tunnelma, mutta se ei ole surullinen”, hän sanoo. ”Se on muutosta. Se on aikuistumista, eteenpäin menemistä ja asioista irti päästämistä. Ja on ihan ok olla surullinen niistä asioista ja surra niitä. Se on itse asiassa terveellistä, ja siihen kannattaa käyttää aikaa. Loppujen lopuksi siitä tulee paljon parempaa ja täyteläisempää, kun pääsee sen läpi.”

”Kun raitistuin ja otin vähän aikaa itselleni liikkua ihmisenä, palasimme taas levyn äärelle”, Aubert sanoo. ”Sitten se oli kuin, että nyt olemme taas levyn parissa ja kirjoitamme taas. Se oli hurjaa. Asiat ovat todella muuttumassa, ja alan olla emotionaalisesti yhteydessä asioihin ja alan huolehtia itsestäni. Alan pyytää apua.”

Aubertin bändikaveritkin näkivät hänessä välittömän muutoksen, kun he kokoontuivat uudelleen viimeistelemään Widow’s Weedsiä. Guanlao huomasi, että laulaja avautui hänelle ja muulle bändille enemmän ja salli itsensä olla haavoittuvaisempi, kun taas Monninger havaitsi lisääntynyttä selkeyttä. ”Olen todella ylpeä siitä, että hän on selvinnyt tästä kaikesta. Hän keskittyi niin paljon albumiin ja laittoi siihen niin paljon sydäntään – kuten me kaikki teimme, mutta erityisesti kaiken tämän jälkeen hän tarvitsi jotain, mihin todella keskittyä.” Hän on todella ylpeä siitä, että hän keskittyi albumiin.” Lester näki myös suuria, positiivisia eroja bändikaverissaan. ”Se oli kuin ’okei, tämä on oikeastaan ollut todella hyvä; hän on saanut asioita, jotka ovat luultavasti vaivanneet häntä pitkään, selvitettyä.'”

Autbertin terveemmälle ajattelutavalle osoituksena – ja suurena muutoksena aiempiin työympäristöihin – Silversun Pickupsin jäsenet toivottivat ystävät ja perheenjäsenet tervetulleiksi studioon äänitysten aikana. ”Tämä oli ensimmäinen albumi, jossa olimme avoimia”, Aubert sanoo. ”Emme vain Butchin kanssa, vaan myös ympärillämme olevien ihmisten kanssa. Soitimme juttuja ihmisille. Emme ole koskaan ennen tehneet niin. Soitimme vähän miksausta ja muuta sellaista. Olimme liian ujoja.” Tällaisen sosiaalisen, hoitavan ilmapiirin luominen lisäsi keveyttä ja vastuullisuutta ja piti kaikki bändin jäsenet maan pinnalla. ”Tämän tekeminen ihmisten edessä on paljon valaisevampaa ja auttaa todella keskittymään asioihin”, Aubert sanoo. ”Meidät altistettiin. Ymmärrän, miten se voi olla pelottavaa ihmisille, mutta me todella kukoistimme siitä.”

Widow’s Weeds kertoo lopulta uudestisyntymisestä ja uudistumisesta, sielun (tai yhteiskunnan) synkempien elementtien kohtaamisesta suoraan ja valinnasta joko sitoutua – tai jättää ne taakseen. Tämä muutos kohti suorapuheisuutta ei jäänyt Lesteriltä huomaamatta. ”Minusta tuntuu, että Brianin sanoitukset ovat muuttuneet suoremmiksi parin viime levyn aikana. Hän on paljon avoimempi ja vähemmän häveliäs siitä, mistä hän laulaa. Hän yrittää vähemmän laittaa vaseliinia linssin päälle.”

Vuosien varrella Silversun Pickups on kerännyt 210 miljoonaa maailmanlaajuista streamia ja 10 Top 20 -hittiä Billboardin Alternative Songs -listalla, jonka kärjessä on vuoden 2009 hurja listaykkönen ”Panic Switch”. Lähes 20 vuotta bändin perustamisen jälkeen Monninger ei ole unohtanut, että he ovat yksi harvoista yhtyeistä, joiden kanssa he ovat kasvaneet ja jotka ovat säilyttäneet uransa. ”En tunne monia bändejä, jotka ovat kestäneet niin kauan”, hän sanoo. ”Aloitimme kuitenkin ensin ystävinä, ja me välitämme toisistamme – tämä on meidän toinen perheemme. Uskomme todella siihen, mitä teemme. Aiomme viedä sitä niin pitkälle kuin pystymme.”

Aubertille eteenpäin meneminen tarkoittaa sitä, että hän pysyy yhteydessä omaan itseensä (ja muistaa asettaa itsestään huolehtimisen etusijalle) ja on virittäytynyt luoviin impulsseihin, kun niitä ilmenee. Jos se tarkoittaa hänen mukavuusalueensa ulkopuolelle menemistä, niin olkoon niin. ”Tämä albumi tuntuu kaikista alastomimmalta”, Aubert sanoo. ”Se on aluksi pelottavaa. Mutta se vaikuttaa koko pääntilaani. Se vaikuttaa siihen, miten asiat menivät. Se oli kuin: ’Hei mies, olit niin tietämätön asioista, joita tarvitsit, ja niin sulkeutunut. Tee se vain. Lakkaa piilottelemasta. Se murskasi sinut. Älä pelkää.”