Läntinen sivilisaatio

Karoli Suuri, joka tunnettiin myös nimellä Kaarle Suuri tai Kaarle I, oli frankkien kuningas vuodesta 768 ja Italian kuningas vuodesta 774. Vuodesta 800 alkaen hän oli Länsi-Euroopan ensimmäinen keisari kolme vuosisataa aiemmin tapahtuneen Länsi-Rooman keisarikunnan romahduksen jälkeen. Hänen perustamaansa laajennettua frankkien valtiota kutsutaan Karoliiniseksi valtakunnaksi. Kaarle Suurta pidetään Karoliinisen dynastian suurimpana hallitsijana hänen saavutustensa vuoksi, joita hän teki aivan pimeän keskiajan tuntumassa.

Kaarle Suuri oli Pepin Lyhyen ja Bertrada Laonin vanhin poika. Hänestä tuli kuningas vuonna 768 isänsä kuoleman jälkeen, ja aluksi hän oli yhteishallitsija veljensä Carloman I:n kanssa. Kaarle sai Pepinin alkuperäisen osuuden pormestarina – valtakunnan ulommat, mereen rajoittuvat osat eli Neustrian, läntisen Akvitanian ja Austrasian pohjoisosat – kun taas Carloman sai setänsä entisen osuuden eli sisäiset osat – eteläisen Austrasian, Septimanian, itäisen Akvitanian, Burgundin, Provencen ja Swabian, Italiaan rajoittuvat maat. Carlomanin äkillinen kuolema vuonna 771 selittämättömissä olosuhteissa jätti Kaarle Suuren Frankkien kuningaskunnan kiistattomaksi hallitsijaksi.

Territoriaalinen laajeneminen

Kaarle Suuri halusi määrätietoisesti parantaa koulutusta ja uskontoa ja saada Euroopan ulos myllerryksestä. Tätä varten hän käynnisti vuosina 772-804 kolmekymmentä vuotta kestäneen sotaretken, jonka aikana tehdyt valloitukset yhdistivät Eurooppaa ja levittivät kristinuskoa. Kaarle Suuri osallistui lähes jatkuvasti taisteluihin koko valtakautensa ajan, usein scara-henkivartijoidensa eliittijoukkojen johdossa, legendaarinen miekka Joyeuse kädessään. Ensimmäinen askel, jonka Kaarle Suuri otti valtakuntansa rakentamisessa, oli uusien alueiden valloittaminen.

Ensimmäinen näistä valloituskampanjoista oli lombardeja vastaan; Kaarle Suuri selviytyi voittajana ja voitti lombardien maat Pohjois-Italiassa. Hänen perintökaudellaan vuonna 772 paavi Adrianus I vaati Desideriuksen perintökaudella annetun lupauksen mukaisesti tiettyjen kaupunkien palauttamista entisessä Ravennan eksarkaatissa. Sen sijaan Desiderius otti haltuunsa tiettyjä paavillisia kaupunkeja ja hyökkäsi Pentapoliin kohti Roomaa. Adrianus lähetti syksyllä lähettiläät Kaarle Suurelle ja pyysi tätä panemaan täytäntöön isänsä Pepinin politiikan. Desiderius lähetti omat lähettiläänsä, jotka kiistivät paavin syytökset. Lähettiläät tapasivat Thionvillessä, ja Kaarle Suuri asettui paavin puolelle. Kaarle Suuri vaati Desideriusta noudattamaan paavin tahtoa, mutta Desiderius vannoi heti, ettei koskaan suostuisi siihen.

Kaarle Suuri ja hänen setänsä Bernard ylittivät Alpit vuonna 773 ja ajoivat lombardit takaisin Paviaan, jonka he sitten piirittivät. Piiritys kesti kevääseen 774, jolloin Kaarle Suuri vieraili paavin luona Roomassa. Siellä hän vahvisti isänsä myöntämät maa-alueet. Joissakin myöhemmissä kronikoissa väitettiin virheellisesti, että hän myös laajensi niitä myöntämällä Toscanan, Emilian, Venetsian ja Korsikan. Kun paavi oli myöntänyt Kaarle Suurelle patriisin arvonimen, hän palasi Paviaan, jossa langobardit olivat antautumisen partaalla. Henkensä vastineeksi langobardit myönsivät ja avasivat portit alkukesästä.

Karle Suuri ja paavi Adrianus I
Frankkikuningas Kaarle Suuri oli hurskas katolilainen, joka piti yllä läheistä suhdetta paavinvaltakuntaan koko elämänsä ajan. Vuonna 772, kun paavi Adrianus I:tä uhkasivat hyökkääjät, kuningas riensi Roomaan antamaan apua. Kuvassa paavi pyytää Kaarle Suurta apua tapaamisessa Rooman lähistöllä.

Saksien sodat ja sen jälkeen

Kolmekymmentä vuotta ja kahdeksantoista taistelua kestäneissä Saksin sodissa Kaarle Suuri kukisti Saksit ja ryhtyi käännyttämään valloitettuja kristinuskoon.

Germaaniset saksit jakaantuivat neljään alaryhmään neljällä alueella. Lähimpänä Austriaa oli Länsi-Falia ja kauimpana Itä-Falia. Näiden kahden valtakunnan välissä oli Engria, ja pohjoisessa, Jyllannin niemimaan juurella, sijaitsi Nordalbingia. Ensimmäisessä kampanjassaan saksilaisia vastaan vuonna 773 Kaarle Suuri kaatoi Irminsulin pylvään Paderbornin lähellä ja pakotti engrialaiset alistumaan. Kampanja katkesi hänen ensimmäiseen sotaretkeensä Italiaan. Hän palasi Saksinmaahan vuonna 775, marssi Länsi-Falian läpi ja valloitti Sigiburgin saksien linnoituksen. Sen jälkeen hän ylitti Englannin, jossa hän voitti jälleen saksit. Lopuksi hän kukisti Itä-Faliassa saksien joukon ja käännytti sen johtajan, Hessin, kristinuskoon. Kaarle Suuri palasi Länsi-Falian kautta ja jätti leirit Sigiburgiin ja Eresburgiin, jotka olivat olleet tärkeitä saksilaisten linnakkeita. Nordalbingiaa lukuun ottamatta Saksi oli hänen hallinnassaan, mutta saksien vastarinta ei ollut loppunut.

Kaarle Suuri palasi vuonna 776 nopeasti takaisin Saksiin, jossa kapina oli tuhonnut hänen linnoituksensa Eresburgissa. Saksit saatiin jälleen kerran kuriin, mutta heidän pääjohtajansa Widukind onnistui pakenemaan Tanskaan, vaimonsa kotiin. Kaarle Suuri rakensi uuden leirin Karlstadtiin. Vuonna 777 hän kutsui Paderborniin koolle kansalliskokouksen, jonka tarkoituksena oli liittää Saksit kokonaan osaksi frankkien valtakuntaa. Monet saksit kastettiin kristityiksi.

Kaarle Suuri laajensi valtakuntaansa Saksin sotaretkien lisäksi Etelä-Saksaan, Etelä-Ranskaan ja Korsikan saarelle. Hän taisteli avareita vastaan ja lisäsi valtakuntaansa nykyisen Unkarin, ja hän taisteli myös Espanjan maureja vastaan saaden haltuunsa Espanjan pohjoisosan. Näiden valloitusten kautta Kaarle Suuri yhdisti Eurooppaa ja levitti kristinuskoa.

Vuoteen 800 mennessä hän oli Länsi-Euroopan hallitsija, ja hänellä oli hallussaan nykyiset Ranska, Sveitsi, Belgia, Alankomaat, Saksa sekä osia Itävallasta ja Espanjasta. Kaarle Suuren menestyksekkäät sotaretket johtuivat hänen kyvyistään sotapäällikkönä ja suunnittelijana sekä hänen soturiensa koulutuksesta. Hän hallitsi laajaa valtakuntaansa lähettämällä agentteja valvomaan sen eri alueita. Kaarle Suuren saavutukset palauttivat suurelta osin vanhan Rooman valtakunnan yhtenäisyyden ja tasoittivat tietä modernin Euroopan kehitykselle.