Korean sota oli ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain armeija osallistui ampumaselkkaukseen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen; se oli myös ensimmäinen monista kipinöistä, jotka todella kuumenivat kylmää sotaa.
Korean sota oli vuodesta 1950 vuoteen 1953 amerikkalaisissa mielissä ja politiikassa keskeisellä sijalla. Toisen maailmansodan vuosista toipuva ja taisteluihin kyllästynyt yleisö ei täysin ymmärtänyt kommunismin uhkaa tai Trumanin hallinnon ”eristämisstrategiaa” – mikä tarkoitti, että he eivät täysin ymmärtäneet, mitä ylipäätään tapahtui.
Aluksi sota oli suosittu, koska kommunismin uhka oli leijunut Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten yllä toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Oli suosittua, että Yhdysvallat ryhtyi toimiin sitä vastaan. Sodan pitkittyessä amerikkalaiset kuitenkin tiesivät vain, että se ei todellakaan päättynyt niin kuin he halusivat.
Mitä Korean sodassa tapahtui?
Kesäkuun 25. päivänä 1950 — 70 vuotta sitten — pohjoiskorealaiset panssarivaunut vyöryivät 38. leveyspiirin yli ja tuon rajan eteläkorealaisten puolustajien yli. Kyseessä ei ollut raskaasti puolustettu, ironisesti nimetty ”demilitarisoitu vyöhyke”, kuten me sen nykyään tunnemme. Korean sodan alkupäivät olivat kommunistisille pohjoiskorealaisille helppoja.
Kommunistisen Kiinan ja Neuvostoliiton epäsuoralla tuella 75 000 kommunistijoukkoa valtasi länsimielisen etelän. Korean tasavallan (ROK) puolustajilla ei ollut panssarivaunuja, tykistöä tai raskaita aseita asemien puolustamiseen. Viidessä päivässä eteläkorealaiset olivat menettäneet 73 000 sotilasta, ja pääkaupunki Soul oli kaatunut kommunisteille.
Heti kun Yhdysvallat oli saanut vahvistuksen siitä, että Neuvostoliitto ei aikonut suoraan puuttua Pohjois-Korean asioihin, presidentti Harry Truman määräsi amerikkalaiset maa- ja merivoimat Etelä-Korean avuksi. Japanissa olevat Yhdysvaltain joukot siirrettiin nopeasti Korean niemimaalle tukemaan vastarintaa Pohjois-Korean etenemistä vastaan.
Jopa amerikkalaiset vahvistukset jäivät kommunistien jalkoihin, koska sodankäyntiin tarvittavista aseista, varusteista ja tarvikkeista oli yleisesti ottaen pulaa – varsinkin Korean helteisessä kesässä. Kommunistien hyökkäys tyrehtyi vasta elokuussa, jolloin amerikkalaiset muodostivat linjan pienen osan niemimaata ympärille, jonka keskipisteenä oli Pusanin (nyk. Busan) kaupunki.
Kiinalaisten tarvikkeiden ja Neuvostoliiton tuen avulla Pohjois-Korea näytti olevan valmis työntämään puolustajat mereen. Mutta aika ei ollut kommunistien puolella. Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi YK:n päätöslauselman 83, jossa vaadittiin sotilaallista apua Etelä-Korealle Pohjois-Korean työntämiseksi takaisin 38. leveyspiirille. Lisäjoukot Yhdysvaltojen mantereelta saapuisivat syyskuuhun mennessä.
Samaan aikaan vastasyntyneiden Yhdysvaltain ilmavoimien ja Yhdysvaltain laivaston ilmavoimat tekivät tuhoa Pohjois-Korean infrastruktuurille ja kuljetuskapasiteetille. Kun Yhdysvaltain vahvistukset saapuivat, kommunistit huomasivat olevansa alakynnessä.
Syyskuussa 1950 kenraali Douglas MacArthur johti Inchonissa amerikkalaisten merijalkaväenjoukkojen ja sotilaiden sekä ROK:n joukkojen amfibiallista hyökkäystä. Köydenveto oli valmis. Amerikkalaiset joukot tulvivat niemimaalle linjojen taakse 15. syyskuuta, ja Yhdysvaltain 8. armeija murtautui Pusanin kannakselta jo seuraavana päivänä.
Kiinan ja Neuvostoliiton neuvoista huolimatta Pohjois-Korean johtaja Kim Il-Sung (nykyisen johtajan Kim Jong-Unin isoisä) ei siirtynyt vastaamaan Inchonin maihinnousuun tai puolustamaan Soulia. Yhdeksän päivää myöhemmin Soul oli vallattu takaisin, ja tie Pohjois-Korean pääkaupunkiin Pjongjangiin oli auki. Pohjois-Korean kansanarmeija (KPA) hajosi nopeasti. Lokakuun 1. päivänä 1950 YK:n joukot hyökkäsivät Pohjois-Koreaan.
Kiina oli alusta alkaen ollut valmis puuttumaan sotaan, jos se katsoi sen tarpeelliseksi. Tietäen, että amerikkalaiset etenisivät 38. leveyspiirin pohjoispuolelle, se keräsi joukkoja Pohjois-Korean rajalle. Lokakuussa Kiinan kansan vapaaehtoisarmeija (PVA) siirtyi hiljaa rajan yli. Kun YK:n joukot saapuivat Yalu-joelle, Kiina teki siirtonsa.
Kiinalaiset kohtasivat amerikkalaiset ensimmäisen kerran marraskuussa 1950. He hajottivat 8. ratsuväkidivisioonan ja pakottivat sen vetäytymään, ennen kuin katosivat vuoristoon. Hyökkäys oli niin nopea ja heidän katoamisensa niin äkillinen, että YK:n johto ei edes uskonut, että kiinalaisten väliintulo todella tapahtui. Kaksi viikkoa myöhemmin sota alkoi toden teolla.
13. marraskuuta 1950 PVA pakotti 8. armeijan aloittamaan vetäytymisen pois Pohjois-Koreasta. Yhdysvaltain X-joukkue yllätettiin ja piiritettiin Chosinin tekojärvellä kaksi viikkoa myöhemmin. YK-joukot, korealaiset pakolaiset ja kaikki tarvikkeet ja materiaalit alkoivat tulvia takaisin niemimaalle maata tai meriteitse. Kiinalaiset vapauttivat Kim Il-Sungin kaikesta sodan hallinnasta. Truman erottaisi MacArthurin sodan laajentamisesta.
Konflikti muuttui sodan loppuajaksi, noin kahdeksi vuodeksi, veriseksi pattitilanteeksi, jossa rintamalinja leijui 38. leveyspiirin tienoilla, missä se on nykyäänkin.
Miksi oli Korean sota?
Toisen maailmansodan päättyessä Korean niemimaa oli pohjoisessa Neuvostoliiton joukkojen ja etelässä amerikkalaisten miehittämä, jaettu 38. leveyspiirillä. Siitä lähtien, kun molemmat osapuolet perustivat haluamansa hallituksen näille alueille, Korean niemimaa huusi jälleenyhdistymistä — oman hallituksensa alaisuudessa tietenkin.
Kim Il-Sungin johtama pohjoinen oli alusta alkaen valmis valtaamaan maan voimakeinoin, mutta Moskovassa toimiva Joosef Stalin hillitsi sitä aina, sillä hän uskoi, että tällainen siirto saattaisi synnyttää kolmannen maailmansodan länsimaiden kanssa — mitä hän pelkäsi.
Sen jälkeen kun KGB käännytti amerikkalaisen koodivirkailijan Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystössä, he saivat selville, että suuri osa Yhdysvaltain sotilaallisesta voimasta alueella oli siirretty Japaniin. Koska Neuvostoliitto uskoi, etteivät amerikkalaiset siirtyisi puolustamaan Koreaa, se antoi Kim Il-Sungille vihreää valoa.
Mutta Truman uskoi, että maihinnousu oli haaste vapaalle maailmalle ja erityisesti Yhdysvalloille. Hän uskoi, että maailman vapaiden kansakuntien oli välttämätöntä hillitä kommunismin leviämistä – jos Yhdysvallat ja länsi antaisivat yhden maan sortua kommunismiin, alueen muut kansakunnat sortuisivat yksi kerrallaan, eli ”dominoteoria”.
Kuka voitti Korean sodan?
Jouluun 1950 mennessä Korean sota ajautui pattitilanteeseen 38. leveyspiirillä, jossa sota oli alkanut ja jossa raja on nykyään. Sota jatkui vielä kaksi vuotta, mutta Truman päätti olla asettumatta ehdolle toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi, ja demokraattipuolue menetti asemiaan vuoden 1952 vaaleissa. Dwight Eisenhower ja republikaanit voittivat presidenttikauden sodan alkuperäisestä suosiosta huolimatta. Republikaanit saivat myös kongressin edustajainhuoneen ja senaatin hallintaansa.
Yhdysvallat pudotti Pohjois-Koreaan kolmen vuoden taistelujen aikana enemmän taisteluvälineitä kuin koko toisen maailmansodan Tyynenmeren teatterilla. Korean War Projectin mukaan Yhdysvallat menetti yli 37 000 sotilasta ja sai 102 000 haavoittunutta. Paikallisille kävi paljon huonommin – noin neljä miljoonaa korealaista ja kiinalaista (enimmäkseen siviilejä) kuoli, haavoittui tai katosi.
Pohjois- ja Etelä-Korean hallitukset eivät koskaan vaihtuneet, vaikka Kim Il-Sungin oli pakko luovuttaa Korean kansanarmeijan johto Kiinalle ja presidentti (ja tosiasiallinen diktaattori) Syngman Rheen johtama Etelä-Korea ei ollut alunperinkään kovinkaan ”vapaa”. Jonkin ajan kuluttua ainoa kiistakapula maiden välillä keskittyi vangittujen kiinalaisten ja pohjoiskorealaisten vankien palauttamiseen, jotka eivät halunneet palata kotiin.
Miten Korean sota päättyi?
Taistelut päättyivät lopulta 27. heinäkuuta 1953 kahden vuoden neuvottelujen jälkeen. Soul oli vaihtanut omistajaa neljä kertaa. Vastavalittu presidentti Dwight D. Eisenhower (entinen kenraali ja liittoutuneiden ylipäällikkö toisen maailmansodan aikana) lähti Koreaan selvittämään itse, miten sodan voisi lopettaa. Intialainen kenraali K.S. Thimayya esitti sotavankeja koskevaan ongelmaan ratkaisun, jonka molemmat osapuolet hyväksyivät.
Tulitus loppui sinä päivänä, mutta sota ei koskaan loppunut.
Korean aseleposopimuksen allekirjoittivat Yhdistyneet kansakunnat, Korean kansanarmeija ja Kiinan vapaaehtoinen kansanarmeija, mutta Syngman Rheen hallitus kieltäytyi allekirjoittamasta sitä. Kyseessä on aselepo eikä rauhansopimus, mikä tarkoittaa, että sota on teknisesti edelleen käynnissä, vaikka taistelut on lopetettu.
Tänään Pohjois-Korea väittää voittaneensa Korean sodan, jota se kutsuu ”isänmaan vapautussodaksi”, ja syyttää Yhdysvaltoja sen aloittamisesta. Välirauhalla perustettiin nykyisin tuntemamme demilitarisoitu vyöhyke (DMZ), jossa amerikkalaiset ja eteläkorealaiset sotilaat tuijottavat päivittäin pohjoiskorealaisia sotilaita.
Korean sota, joka sijoittuu toisen maailmansodan romantiikan ja Amerikan traumaattisen Vietnamin kokemuksen väliin, unohdetaan usein 1900-luvun konfliktien joukosta, niin että sitä kutsutaan usein ”unohdetuksi sodaksi”.
Veteraaniasiainministeriön (Department of Veterans Affairs) mukaan Korean sodan sotaveteraaneja on nykyäänkin elossa 1,16 miljoonaa. Jos siis näet yhden, kerro hänelle kaikki, mitä olet oppinut heidän sodastaan. He arvostavat sitä, että käytät aikaa muistamiseen.
— Blake Stilwellin tavoittaa osoitteesta [email protected]. Hänet löytää myös Twitteristä @blakestilwell tai Facebookista.
Vastaa