Kolonialismi määritellään ”yhden vallan hallitsemaksi riippuvaiseksi alueeksi tai kansaksi”. Käytännössä kolonialismista on kyse silloin, kun yksi maa tunkeutuu väkivaltaisesti toiseen maahan ja ottaa sen haltuunsa, vaatii maata omakseen ja lähettää ihmisiä – ”uudisasukkaita” – asumaan tuolle maalle.

Kirjatun historian aikana on ollut kaksi suurta kolonialismin aaltoa. Ensimmäinen aalto alkoi 1400-luvulla Euroopan löytöretkien aikakaudella. Tänä aikana Euroopan maat, kuten Britannia, Espanja, Ranska ja Portugali, asuttivat maita eri puolilla Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa. Siirtomaavallan ensimmäisen laajentumisaallon motiivit voidaan tiivistää sanoilla Jumala, kulta ja kunnia: Kulta, koska siirtomaaisännät hyödynsivät muiden maiden luonnonvaroja tukeakseen omaa talouttaan, ja kunnia, koska Euroopan kansakunnat kilpailivat usein keskenään siitä, kuinka suuri kunnia oli saavuttaa suurin määrä siirtomaita.

Katso lisää

Kolonialistisen logiikan mukaan paikkaa ei ollut olemassa, elleivät valkoiset ihmiset olleet nähneet sitä ja todistaneet sen olemassaolosta, mutta eurooppalaiset siirtolaiset eivät tosiasiassa löytäneet yhtään maata. ”Uusi maailma”, kuten italialainen merenkulkija ja kartografi Amerigo Vespucci sitä ensimmäisenä kutsui, ei ollut lainkaan uusi: Ihmiset olivat eläneet ja kukoistaneet Amerikassa vuosisatojen ajan.

Mutta monissa historiankirjoissa Euroopan laajeneminen muistetaan tutkimusmatkailuna, ja miehet, jotka ohjasivat laivoja, jotka rantautuivat vieraisiin maihin – ja jatkoivat väkivaltaa ja kansanmurhaa alkuperäiskansoja vastaan – muistetaan sankareina. Yksi näistä miehistä, italialainen tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbus, on jopa saanut liittovaltion tunnustaman juhlapäivän kunniakseen. Kolumbus luuli olevansa matkalla Aasiaan, mutta löysikin itsensä Karibialta. Ensimmäiset alkuperäiskansat, joihin hän törmäsi, olivat taínot, jotka muodostivat suurimman osan Hispaniolan saaren (joka on nykyään jaettu Haitiin ja Dominikaaniseen tasavaltaan) asukkaista. Heillä oli erittäin kehittynyt ja monimutkainen kulttuuri. Tämä ei kuitenkaan estänyt Kolumbusta valtaamasta saarta ja sen asukkaita Espanjalle. Vuoteen 1550 mennessä, vain 58 vuotta sen jälkeen, kun hän oli ensimmäisen kerran rantautunut saarelle, eurooppalaiset taudit ja vastikään käyttöön otetun orjatalouden raakuus hävittivät vakavasti sen, mikä oli aikoinaan ollut kukoistava kulttuuri ja yhteisö.

Kolmannesvuosisadan aikana alkoi toinen siirtomaavallan laajentumisaalto, jonka keskipisteenä oli Afrikan mantereella. Niin sanotussa ”Scramble for Africa” -tapahtumassa eurooppalaiset valtiot, kuten Britannia, Ranska, Portugali ja Espanja, paloittelivat maanosaa kuin piirakkaa, loivat mielivaltaisia rajoja ja rajoja ja lunastivat itselleen suuria maa-alueita. Nämä keinotekoiset rajat jakoivat kulttuuriryhmiä, mikä johti koviin etnisiin jännitteisiin, joilla on ollut tuhoisia seurauksia koko mantereella. Alkuperäiskansojen poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset instituutiot tuhoutuivat, samoin kuin perinteiset elämäntavat, joita pidettiin alempiarvoisina.

Ensimmäisen raakalaismaisista siirtomaahallinnoista julmin oli Belgian kuningas Leopold II:n johtama hallinto, joka tunnettiin nimellä ”Kongon teurastaja”. Hänen hyvin dokumentoidut väkivallanteot Kongon kansaa vastaan johtivat arviolta 10 miljoonan ihmisen kuolemaan. Belgia, kuten suuri osa valkoisesta läntisestä maailmasta, voi suoraan katsoa suuren osan vauraudestaan ja hyvinvoinnistaan johtuvan värillisten alkuperäiskansojen hyväksikäytöstä ja kuolemasta.

Yhäksän alkuperäiskansojen kohtelu nykyisin Yhdysvalloiksi kutsutulla maalla on yhtä kauhistuttavaa. Pääasiassa brittiläiset eurooppalaiset, jotka asettuivat tänne – aivan kuten Afrikkaan ja muualle Amerikkaan asettuneet eurooppalaiset – eivät yleisesti ottaen välittäneet siitä, että maalla asui jo ihmisiä. Enemmistö ei halunnut rauhaa ja harmoniaa kulttuurien välillä, vaan he halusivat maan itselleen. He eivät halunneet jakaa runsaita luonnonvaroja, vaan he halusivat luoda vaurautta täyttääkseen omat taskunsa. Useimmat eivät kunnioittaneet alkuperäiskansojen kulttuureja tai historiaa, vaan halusivat saada omansa voimaan. Nämä siirtomaaherrat eivät välittäneet siitä, että maata pidettiin pyhänä ja yhteisenä. Useimmat uskoivat, että kaikki, myös maa, oli tarkoitettu ostettavaksi ja myytäväksi.

Eurooppalaiset, jotka asettuivat ensimmäisenä asumaan Yhdysvaltojen itärannikolle, uskoivat, että heidän manifestinen kohtalonsa eli Jumalan suoma oikeus oli vaatia alueita itselleen ja jälkipolvilleen. Levittäytyessään koko Yhdysvaltojen mantereen alueelle he työnsivät alkuperäisväestöä – joka oli elänyt maalla ja hoitanut sitä vuosituhansia – yhä kauemmas länteen. Alkuperäisamerikkalaiset siirrettiin reservaatteihin – palstoille, jotka olivat karuja ja kaukana taloudellisista mahdollisuuksista. Vuonna 1830 presidentti Andrew Jackson, jota presidentti Donald Trump ylistää ja jota muistetaan Yhdysvaltain 20 dollarin setelissä, allekirjoitti intiaanien siirtämistä koskevan lain (Indian Removal Act), joka johti tuhansien alkuperäiskansojen pakkosiirtoihin, uudelleensijoittamiseen ja joukkokuolemiin. Vuonna 1838 Yhdysvaltain hallitus pakotti cherokee-heimon länteen ja otti heidän maansa haltuunsa. Arviolta 4 000 cherokeeta kuoli pakotettuna kävelemään tuhansia kilometrejä matkalla, jota myöhemmin kutsuttiin ”kyynelten poluksi”. Tämä historiallinen ihmishenkien, maan ja kulttuurin menetys on johtanut siihen, mitä sosiaalityöntekijä ja professori Maria Yellow Horse Brave Heart kuvaa historialliseksi traumaksi – sukupolvien välisiksi emotionaalisiksi ja psykologisiksi vaurioiksi.

Kolonialismin perintö ilmenee edelleen ilmeisin tavoin: Monet maailman köyhimmistä maista ovat entisiä Euroopan siirtomaita. Walter Rodneyn uraauurtavassa kirjassa How Europe Underdeveloped Africa esitetään väite, jonka mukaan mantereen köyhyys juontaa juurensa Afrikan luonnonvarojen eurooppalaiseen hyväksikäyttöön. Yhdysvalloissa reservaattien asukkaiden köyhyys-, alkoholismi-, työttömyys- ja itsemurhaluvut ovat poikkeuksellisen korkeita.

Myös vähemmän ilmeisillä tavoilla siirtomaa-ajattelun väkivaltaisuus muokkaa edelleen niidenkin maiden kehityskaarta, jotka olivat aikoinaan siirtomaita. Siirtomaavalloittajat uskoivat, että maailma oli heidän otettavissaan, näkivät ihmismassat kertakäyttöisinä ja uskoivat, että millään ei ollut enempää merkitystä kuin valkoisen miehen taskussa olevalla valuutalla. Kun maailman ylimmät 1 % hamstraavat edelleen suurimman osan maapallon luonnonvaroista ja loputon voiton tavoittelu ohittaa ihmisten enemmistön tarpeet, käy selväksi, että kolonialismi ei ole pelkkä menneisyyden jäänne.

Missä tahansa kolonialismi on ilmennytkin maailmassa Amerikasta Afrikan mantereen joka kolkkaan, se on kohdannut kiivaan vastarintataistelun. Läpi historian alkuperäiskansat ovat nousseet ylös ja kukistaneet menestyksekkäästi siirtomaavallat osoittaen, että vaikka siirtomaavalloittajat saattoivat varastaa maata ja resursseja, he eivät voineet viedä ihmisarvoa kansalta, joka oli vakaasti päättänyt olla vapaa.

Related: How I Feel As a Native Woman When Trump Idolizes Andrew Jackson

Check this out: