Mitä ovat koksaamojen päästöt?
Koksaamojen päästöt ovat peräisin suurista uuneista, joita käytetään kivihiilen lämmittämiseen raudan ja teräksen valmistukseen käytettävän koksin tuottamiseksi. Päästöt ovat monimutkaisia pölyn, höyryjen ja kaasujen seoksia, jotka sisältävät tyypillisesti syöpää aiheuttavia aineita, kuten kadmiumia ja arseenia. Koksaamopäästöistä talteen otettuja kemikaaleja käytetään raaka-aineina esimerkiksi muovien, liuottimien, väriaineiden, maalien ja eristeiden valmistuksessa.
Miten ihmiset altistuvat koksaamopäästöille?
Koksaamojen ja kivihiilitervan tuotantolaitosten työntekijät voivat altistua koksaamopäästöille. Työperäistä altistumista voi esiintyä myös alumiini-, teräs-, grafiitti-, sähkö- ja rakennusteollisuuden työntekijöillä. Ensisijaiset reitit ihmisten mahdolliselle altistumiselle koksaamopäästöille ovat hengittäminen ja imeytyminen ihon kautta.
Mitä syöpiä liittyy altistumiseen koksaamopäästöille?
Koksaamopäästöille altistuminen lisää keuhkosyövän ja mahdollisesti munuaissyövän riskiä.
Miten altistumista voidaan vähentää?
U.S. Occupational Safety & Health Administration antaa tietoa koksaamopäästöjen altistumisrajoista.
Valitut viitteet:
- Health Effects Notebook for Hazardous Air Pollutants. Coke Oven Emissions Fact Sheet. Washington, DC: U.S. Environmental Protection Agency, 2013. Saatavilla verkossa. Viimeksi haettu 1. helmikuuta 2019.
- International Agency for Research on Cancer. Coke Production, IARC Monographs on the Evaluation of Carcinogenic Risks to Humans, Volume 100F. Lyon, Ranska: World Health Organization, 2012. Saatavilla verkossa. Viimeksi haettu 1. helmikuuta 2019.
- National Institute of Occupational Safety and Health. Coke Oven Emissions, NIOSH Pocket Guide to Chemical Hazards. Atlanta, GA: Centers for Disease Control and Prevention, 2010. Saatavilla verkossa. Viimeksi haettu 1. helmikuuta 2019.
- National Toxicology Program. Coke-Oven Emissions, Report on Carcinogens, Fourteenth Edition. Triangle Park, NC: National Institute of Environmental Health and Safety, 2016. Saatavilla verkossa. Viimeksi haettu 1. helmikuuta 2019.
Vastaa