Huolenaiheet

Katastrofisuunnittelun perusrakenne sisältää kattavan hätätilanteiden hallinnan neljä vaihetta: lieventäminen, varautuminen, reagointi ja toipuminen. Lieventäminen sisältää ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä haavoittuvuuden vähentämiseksi. Terveydenhuollossa näihin kuuluvat rakenteellinen lujittaminen ja muut kuin rakenteelliset toimenpiteet, kuten lait, ohjeet ja valvonta. Valmius kehittää valmiuksia hallita vaarojen vaikutuksia, ja siihen kuuluvat harjoitukset, koulutus ja tarvikevarastot. Reagointi on toiminta, jolla vähennetään katastrofin aikana tapahtuvia haitallisia toimia, kuten luokittelua, hoitoa ja potilasvirran hallintaa. Palauttaminen käsittää toimet, joilla katastrofista kärsineet alueet palautetaan katastrofia edeltäviin toimintoihin, kuten normaaleihin leikkausaikatauluihin ja laskutusmenettelyihin.

Syyskuun 11. päivän 2001 jälkeen havaittiin tarve korjata viestintää ja koordinointia vastatoimien aikana. Presidentti George W. Bush antoi Homeland Security Presidential Directive-5 -direktiivin, jossa sisäisen turvallisuuden ministeriölle annettiin tehtäväksi kehittää kansallinen vaaratilanteiden hallintajärjestelmä (National Incident Management System, NIMS) ja kansallinen reagointisuunnitelma (National Response Plan, NRP). NRP:ssä yhdistettiin useiden virastojen suunnitelmat yhdeksi asiakirjaksi kaikkia vaaratilanteita varten. Se korvattiin vuonna 2008 kansallisella reagointikehyksellä (National Response Framework, NRF). NRF on suunnitelma, mutta NIMS on tapa panna suunnitelma täytäntöön, ja se sisältää yhdistetyn johtamisjärjestelmän (Unified Command, UC) ja vaaratilanteiden johtamisjärjestelmän (Incident Command System, ICS) – alun perin palolaitosten käyttöön ottaman johtamismenetelmän. Terveydenhuollossa käytetään sairaaloiden vaaratilanteiden johtamisjärjestelmää (Hospital Incident Command System, HICS), jolla luodaan standardoidut puitteet johtamiselle, viestinnälle ja koordinoinnille. Terveydenhuollon organisaatioiden on noudatettava ICS-standardeja ja osallistuttava kansalliseen reagointijärjestelmään NIMS:n puitteissa ja Joint Commissionin akkreditoinnin kautta.

HICS käyttää ICS-kehystä, ja siihen kuuluu komentokeskus, joka perustetaan ennen reagointia tai sen aikana, sekä joustava rakenne, joka voidaan skaalata tiettyyn tapahtumaan. Siinä käytetään ICS-terminologiaa helpottamaan vuorovaikutusta ulkopuolisten virastojen kanssa ja parantamaan koordinointia. HICS:n runko noudattaa viittä johtohenkilöstön perustoimintoa: johtaminen, suunnittelu, logistiikka, operaatiot ja talous.

  • Johtohenkilöstöön kuuluu tapahtumakomentaja, joka on tapahtumasta vastaava johtaja, sekä lisähenkilöstö, johon kuuluu tiedotusvastaava, joka jakaa tietoa tiedotusvälineille, yhteyshenkilö, joka koordinoi toimintaa ulkopuolisten virastojen kanssa, turvallisuuspäällikkö, joka huolehtii henkilökunnan, potilaiden ja vierailijoiden turvallisuudesta ja valvoo vaaroja, sekä lääketieteellinen/tekninen asiantuntija, joka on asiantuntija erityistilanteesta riippuen.
  • Suunnitteluhenkilöstön tehtävänä on kerätä ja organisoida tietoja ja resursseja, ja se vastaa vaaratilanteen toimintasuunnitelman laatimisesta.
  • Logistiikkahenkilöstö tukee vaaratilanteen torjuntaa elintarvikkeilla, tarvikkeilla ja kuljetuksilla tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Operaatiohenkilöstö vastaa taktisista tavoitteista ja reagoi vaaratilanteeseen.
  • Taloushenkilöstö seuraa menoja ja huolehtii kustannusten ja korvausvaatimusten rahoituksesta.

Kunkin osaston alaisuudessa on HICS-kohtaisia toimialajohtajia ja yksikönjohtajia, joiden tehtävänä on suorittaa tiettyjä toimintoja kyseisessä osastossa.

Joint Commissionin standardit edellyttävät hätätilannehallintaohjelman laatimista, joka koostuu neljästä osatekijästä: vaarojen haavoittuvuusanalyysi (Hazards vulnerability analysis (HVA)), hätätilannehallintajärjestelmä (incident management system), jollainen on esim. hätätilannehallintajärjestelmä HICS (HICS)), hätätilannetoimintastrategian (Emergency Operations Plan (EOP)) laatiminen ja harjoitusohjelma (Exercise Program) organisaatiolle. HVA:ssa yksilöidään mahdolliset hätätilanteet, jotka voivat vaikuttaa normaaliin toimintaan, ja se ohjaa suunnitteluprosessia. Tähän sisältyvät sisäiset ja ulkoiset häiriötilanteet. Ulkoisten vaaratilanteiden olisi perustuttava laitoksen maantieteelliseen sijaintiin. Jotkin katastrofit voivat yhdistyä, vaikuttaa sisäisiin toimintoihin ja aiheuttaa ulkoisia uhreja, kuten maanjäristykset ja hurrikaanit. HVA analysoi näitä uhkia ja asettaa ne tärkeysjärjestykseen niiden vaikutusten ja esiintymistodennäköisyyden perusteella.

Hätätilannetoimintasuunnitelma (Emergency Operations Plan, EOP) tarjoaa puitteet HICS:lle ja hahmottelee organisaation strategian hätätilanteisiin vastaamiseksi. Se sisältää perussuunnitelman sekä toiminnallisia ja tapahtumakohtaisia liitteitä. Perussuunnitelma kattaa roolit ja valtuudet sekä reagoinnin kaikkiin vaaratilanteisiin. Se sisältää HICS:n organisaatiokaavion ja kuvaa toimintaperiaatteen. Siihen voivat sisältyä seuraavat vaiheet: tapahtuman tunnistaminen, aktivointi, liikekannallepano, tapahtumatoiminta, demobilisointi ja palautus. Toiminnallisiin liitteisiin olisi sisällytettävä kunkin toiminnallisen osaston toimintaratkaisu, mukaan lukien kyseisen osaston käyttämät työtehtävälomakkeet ja lomakkeet. Tapahtumakohtaisissa liitteissä olisi käsiteltävä kutakin HVA:ssa yksilöityä vaaraa ja niihin olisi sisällyttävä varautumissuunnitelmat ja vakiotoimintamenettelyt kutakin tapahtumaa varten. Lisätiedot ja -käytännöt sisältyvät tarvittaessa tukiliitteisiin ja liitteisiin.

Kun suunnitelma on laadittu, siitä on tehtävä elävä asiakirja, jotta voidaan varmistaa, että sitä sovelletaan nykyisiin uhkiin, tavoitteisiin ja prioriteetteihin. Koulutusta ja harjoituksia on järjestettävä sitä mukaa, kun tietoa saadaan, minkä jälkeen suunnittelusykli aloitetaan uudelleen. Suunnitelmia olisi kehitettävä sitä mukaa kuin uusia kokemuksia saadaan, tietoja hankitaan ja painopisteitä päivitetään. Suunnitelmaa olisi tarkistettava säännöllisesti ja sitä olisi päivitettävä organisaatio- tai resurssimuutosten, tärkeiden harjoitusten, tapahtumien, aktivointien tai ulkoisen ympäristön muuttuessa. Tarkistukset olisi tehtävä vuosittain tai vähintään kahden vuoden välein.